
Nelivuotiaiden suomenhevosten perinteinen suurkilpailu Pikkupelimanni oli etukäteen yhden hevosen show. Viisi ensimmäistä starttiaan ylivoimaisesti voittanut Weikko (Välähdys) oli kisan ainoa ennakkosuosikki, jonka peliosuus T65-pelissä oli peräti 92 prosenttia.
Moni odotti kisasta Weikon soolojuoksua, mutta keulaan alussa painuneet Caru (Camri) ja Henri Bollström olivat asiasta aivan eri mieltä. Kun Öystein Tjomsland ajoi Weikon ensimmäisellä takasuoralla johtavan rinnalle, Bollström puolusti Carulla asemiaan.
Ensimmäinen puolikas oli 27,5-vauhtinen, mutta sitten painettiin kaasua. Kierroksen väliaika oli 24,8, ja kolmas puolikas paineltiin 23,5-vauhtia. Tässä vaiheessa kärkipari oli kaukana muiden edellä.
Päätöspuolikkaan alkaessa Weikko haparoi muutaman askeleen, kunnes lankesi laukalle. Laukka ei ollut pitkä, mutta se kuitenkin tiputti Weikon parin mitan päähän Carusta.
Weikko lähti takaa-ajoon ja nousi vielä Carun tuntumaan. Otetta se ei kuitenkaan keulahevosesta saanut, eikä Weikon vähän ennen maalia tullut toinen laukka ratkaissut voiton suhteen mitään.
Carun voittoaika oli 23,8a, joka on ikäluokan yli 2000 metrin Suomen ennätys neljän kymmenyksen marginaalilla. Entinen ennätys oli V.G. Voiton nimissä. Kun Weikko hylättiin, toiseksi sijoittui Cimallus (Välähdys), jonka kilometriaika oli 27,1a.
Carun omistaja ja kasvattaja on kuopiolainen Takter Oy, jonka takana on oriin vastuuvalmentajana toimiva Harri Sulku. Hevosen hoitajaksi on merkitty hänen tyttärensä Ilona Sulku, jonka kerrottiin voittajaseremonioissa varsinaisesti vastaavan valmennuksesta.
Suurkilpailuvoitto ei ollut Carulle ensimmäinen, sillä se voitti jo toukokuussa Black Horse Cupin Vieremällä. Jo tuolloin Caru oli aivan ylivoimainen, mutta aniharva kuitenkaan osasi odottaa sen pystyvän voittamaan Weikon. Pikkupelimannin karsinnassa Caru oli Weikon jälkeen toinen sille kilometriajassa 2,7 sekuntia hävinneenä.
Vaikka Carun voitto oli yleisölle suuri yllätys, päättäväinen taktiikka kertoi hevosen taustajoukkojen vahvasta luottamuksesta Caruun.
”Tiedettiin hevosen kapasiteetti ja meidän näkemyksen mukaan ainut tapa voittaa Weikko on se, että lyödään löytyä koko ajan”, Harri Sulku kuvaili voittajahaastattelussa.
”Tässä oli Daavidin ja Goljatin välinen julma ja armoton kamppailu, jonka lopputulos oli Caru.”
Carun ura on ollut melko erikoinen, sillä viime elokuusta tämän vuoden toukokuuhun se hylättiin kahdeksassa startissa putkeen. Ravisävelen löydyttyä hevonen on päässyt osoittamaan oikeaa osaamistaan.
”Sillä on jättihyvä moottori”, ohjastaja Henri Bollström kiteytti voittajahaastattelussa.
Pikkupelimannin ensipalkinto oli 15 000 euroa. Saman verran oli jaossa viisivuotiaiden lämminveristen Isla-ajossa, jonka paras oli Ari Moilasen ohjastama ja Hannu-Pekka Korven valmentama Ava di Alessia. Koko matkan johtaneen tamman voittotulos oli 14,1.