

Kaksivuotiaana ikäluokan Kasvattajakruunun voittaneen Shackhills Gamblerin (Jontte Boy) kolmevuotiskausi sujui tasaisissa merkeissä, kunnes ikäluokan pääkisassa Kriteriumissa tuli isompi onnistuminen. Ruuna nousi hirmukirillä finaalissa takapareista neljänneksi.
Hevosen osaomistaja ja valmentaja Jari Kinnunen toteaa, että paremmalla arpaonnella sijoitus olisi ollut vielä parempi.
”Ihan ok sijoitus on nelonen. Me hävittiin jo ratavalinta-arvonnassa. En ole oikein lottomiehiä. Huonoon lähtöpaikkaan nähden suoritus oli hyvä. Mutta turha jossitella”, Kinnunen sanoo.
Kinnusella oli suojatilleen suunnitelma, jonka mukaan sen piti olla finaalissa aivan parhaimmillaan.
”Hevosta rakennettiin niin, että karsinnassa sen pitää olla riittävän hyvä. Finaaliin piti vielä pystyä parantamaan. Mulla oli se tunne, ja sanoin ohjastaja Tuukka Varikselle, että hevonen on puolitoista sekuntia parempi finaalissa. Kunnon tähtäämisessä me onnistuttiin.”
”Me hävittiin jo ratavalinta-arvonnassa. En ole oikein lottomiehiä.”
Variksen ohjastajasuorituksiin Kinnunen on tyytyväinen. Isoissa kisoissa mukana oleminen tuo valmentajan mukaan nuorelle ohjastajalle tarvittavaa kovuutta.
”Hyvin Tuukka klaarasi. Sanoin etukäteen, että lähde vaan rennosti vetämään, äläkä purista liikaa. Hevonen ei ollut helppo ajettava karsinnassa. Tuukka kertoi, että laukka oli lopussa lähellä, kun hevonen roikkui vasemmalla ohjalla.”
”Finaaliin saatiin tehtyä tarvittavat muutokset, ja olo oli luottavainen. Tuntui jo ensimmäisestä lämmityksestä asti, että nyt ajetaan ihan eri hevosella kuin karsinnassa. Tuukka oli jo lämmityksen jälkeen yhtä hymyä.”

Kinnunen kertoo, ettei tiistaiseen Kasvattajakruunun alkuerään ole tehty samanlaista viimeistelyä kuin Kriteriumin finaaliin.
”Finaaliin tehtiin tiukat viimeistelyt. Nyt ei olla finaalissa, joten on tultu muutama steppi alaspäin. Ei hevonen helpolla ole ollut, mutta kuitenkin”, Kinnunen kuvailee valmistautumista.
Syksyn suunnitelmat ovat vielä pohdinnan alla. Jos ruuna tuntuu siltä, saatetaan se nähdä muissakin merkkilähdöissä kuin Kasvattajakruunussa.
”Tälle hevoselle voltti ei ole etu, mutta Tuukka voisi onnistua volttilähdössä. Niinpä Kymenlaakso-ajo on ihan mahdollinen. Sitä voidaan kokeilla, jos kaikki on hyvin.”

Jari Kinnusen tallin tähden, takavuosien ikäluokkahevosen Shackhills Twisterin viimeiset kaksi vuotta ovat olleet vastoinkäymisten täyttämiä. Seitsemänvuotias ruuna on startannut tällä kaudella viisi kertaa. Tulostauluun on kertynyt enemmän kirjaimia kuin numeroita.
Lauantaina Shackhills Twister palaa Teivossa tositoimiin reilun kahden kuukauden tauolta.
”Hevosella on ollut tosi rikkonainen vuosi. Ei ole ollut niin isoja murheita, mutta ruunaa ei ole saatu toimimaan halutulla tavalla. Nyt se on tuntunut kotona sellaiselta, että voidaan kokeilla. Jos se suoriutuu startissa niin hyvin kuin olen ajatellut, pienissä haaveissa meillä olisi St Leger. Sen näkee, onko hevonen niin hyvä, että kannattaisi osallistua.”
Tallin kaksivuotiaiden hevosten uran aloitukset ovat Kinnusella mietintämyssyn alla.
”Jos varsa tienaa kaksivuotiaana yli 10 000 euroa, on hirveän vaikeaa jatkaa starttaamista kolmivuotiaana. Onko se sitten niin järkevää startata takamatkalta, josta pitää ajaa voltista 15-alkuinen aika voittaakseen. En ole lyönyt kaksivuotiaiden osalta mitään lukkoon”, Kinnunen sanoo.