• Massimo Hoist lunasti paikkansa suurten joukossa – Suur-Hollola vain välietappi Euroopan valloituksessa

    Suomalainen supertähti sai kehuja sekä taustajoukoilta että kilpailijoilta.
    Tilaajalle
    Main Stage tekee lopussa hyökkäyksen, mutta juna mäni jo - Massimo Hoist voittaa Suur-Hollola Ajon.
    Main Stage tekee lopussa hyökkäyksen, mutta juna mäni jo - Massimo Hoist voittaa Suur-Hollola Ajon. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    29.6.202518:58
    Markku Lindström
    Lahti

    Suur-Hollola-ajo päättyi suursuosikkina lähtöön startanneen Massimo Hoistin ylivoimavoittoon. Hannu Torvisen ohjastaman, Jukka Hakkaraisen valmentaman ja Heikki Korhosen omistaman oriin voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna.

    Massimo Hoist haki tallikaveriltaan Callela Nelsonilta keulat ensimmäisellä takasuoralla. Reilu kierros ennen maalia Olli Koivunen nosti kolmannen kautta Crepe Matchin johtavan rinnalle, jolloin Run For Royalty jatkoi toisessa parissa ulkona.

    Kovan kolmannen puolikkaan jälkeen Massimo Hoist irrottautui muista, ja voitti suosikkina Suur-Hollola-ajon helpon näköisesti. Oriin taustavoimat kuittasivat voitosta 80 000 euroa. Main Stage ja Atupem kirivät takapareista muille totosijoille. Crepe Match kesti neljänneksi.

    Massimo Hoistin voittoaika hieman sateen pehmittämällä radalla oli 12,1a.

    Voittajan tallikaverin Callela Nelsonin ravi hajosi takakaarteessa, ja hevonen hylättiin radalta poistumisesta.

    Massimo Hoistin voitto on historiallinen, sillä sen emä Venice voitti Suur-Hollola Ajon kahdesti.

    Massimo Hoistin kehitys on ollut täksi kaudeksi häkellyttävän nopeaa. Jos hevonen jatkaa samalla kurssilla, Euroopan huippuhevoset tulevat vielä olemaan ihmeissään savolaisoriin kanssa.

    Savolaishevosen alkukausi on ollut superlatiivien sävyttämä. Elitloppetin finaalipaikka oli upea kansainvälinen näyttö. Seinäjoki Racen ja Kymi GP:n kakkossijat Borups Victoryn jälkeen osoittivat myös oriin olevan uudella tasolla.

    Kehityksen jatkuessa Suur-Hollola on vain välietappi Massimo Hoistin saavutusten ketjussa.

    Se on siinä! Voittajaringissä tunnelma oli riehakas, mutta haastatteluosiossa nähtiin myös liikutuksen hetkiä. Vasemmalla Heikki Korhonen vierellään Hannu Torvinen. Hevosen toisella puolella Veera Hakkarainen, Jukka Hakkarainen, Riina Korhonen ja oikealla Mikko Korhonen.
    Se on siinä! Voittajaringissä tunnelma oli riehakas, mutta haastatteluosiossa nähtiin myös liikutuksen hetkiä. Vasemmalla Heikki Korhonen vierellään Hannu Torvinen. Hevosen toisella puolella Veera Hakkarainen, Jukka Hakkarainen, Riina Korhonen ja oikealla Mikko Korhonen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Voittajaringissä oli liikutusta ja suuria tunteita. Ohjastaja Hannu Torvinen kehui hevosta, joka ei ollut moksiskaan ennen kilpailua keliä muuttaneesta sadekuurosta.

    ”Hevonen rauhoittui hyvin keulaan. Sitten kun Olli Koivunen teki hyökkäyksensä, oriiseen tuli liikaakin painetta. Yritin hillitä hevosta. Kisojen myötä tähän on tullut rentoutta. Hevonen ei stressaa niin paljon. Uskon, että hevonen tulee kilpailemaan kovimpia hevosia vastaan monta vuotta.”

    Jukka Hakkarainen näytti tunteensa voittajakehässä. Mies totesi, että hyvältä tuntuu. Se myös näkyi onnellisen valmentajan olemuksesta.

    ”Massimo on ottanut kovat startit oikealla tavalla ja on kehittynyt niistä. Se on sopivan rento kotioloissa, eikä tee itsestään numeroa. Ei voitto ihan puolivaloilla tullut, kyllä Hannun piti korvat avata. Hevonen on ottanut pykälän eteenpäin joka vuosi. Ihan mahtavaa valmentaa tämmöistä hevosta.”

    Heikki Korhonen totesi, että kaikki tapahtunut on hänelle raviurheilun huippu. Liikuttunut omistaja-kasvattaja tarvitsi hetken aikaa ajatustensa kokoamiseen. Hän kiitti ihmisiä, jotka ovat myötäeläneet Massimo Hoistin mukana.

    Heikki Korhonen punnertaa voittopokaalin kohti taivasta. Hetki oli Massimo Hoistin kasvattajalle merkityksellinen.
    Heikki Korhonen punnertaa voittopokaalin kohti taivasta. Hetki oli Massimo Hoistin kasvattajalle merkityksellinen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Hevosten taustavoimat antoivat tuoreeltaan kilpailun jälkeen kommentteja MT Hevosille. Viime vuonna Suur-Hollolan voittaneen Main Stagen valmentaja Antti Ojanperä tunnusti, että parasta hevosta oli mahdotonta voittaa.

    ”Ollaan tosi tyytyväisiä. Hyvin se tuli, mutta ei voittajaa ollut mahdollista ohittaa.”

    Main Stagen ohjastaja Santtu Raitala totesi, että hevonen oli loistava sekä karsinnassa että finaalissa.

    ”Tänään konkretisoitui se, mitä huippu-urheilu on. Mun mielestä on hienoa olla toisia silloin, kun on hävitty Suomen parhaalle hevoselle selityksittä molemmilla kerroilla. Massimo Hoist ansaitsi voittonsa, ja meidän hevonen oli ihan yhtä loistava kuin viime vuonna. Sen tunsi, että voittoon ei riitä, mutta kakkoseen ollaan tosi tyytyväisiä.”

    ”Tänään konkretisoitui se, mitä huippu-urheilu on.”

    Santtu Raitala

    Lauantaina karsintansa voittaneen ja finaalissa seitsemänneksi sijoittuneen Piece Of Heron ohjastaja-valmentaja Juha Utala oli tyytyväinen viikonlopun antiin, vaikka korotettu raha jäikin finaalista saamatta.

    ”Hyvä suoritus oli. Sattui huonosti meidän kannalta, kun hevonen ei ole koskaan ollut näppeimmillään tämmöisellä kelillä. Rata meni aika limaiseksi.”

    Crepe Matchin ohjastaja Olli Koivunen sanoi lopputuloksen olevan oikea.

    ”Ei jäänyt jossiteltavaa. Santtu oli lähdössä kolmannelle 1100 jäljellä mun perästä. Sitten se olisi mennyt mulla jo vaikeaksi. Siinä vaiheessa ei tiennyt, että Run For Royalty hidastaa jo niin aikaisin. Tulojärjestys oli ihan oikea.”

    Atupemin ohjastaja Jukka Torvinen ylisti hevosen esitystä superhyväksi.

    ”Ei eilisen jälkeen voinut enempää odottaakaan. Main Stagesta näki eilen, että se on hyvä ja Massimo Hoistista näki, että se on voittamaton. Oli jo oletuskin, että Atupem parantaa tähän toiseen päivään. Kaksitoistavuotias hevonen kantoi itsensä hienosti maaliin.”

    Atupemin omistaja-valmentaja Antero Tupamäki piti veteraanihevosen kolmatta sijaa voittona. Tupamäki on tottunut nostalgisiin tunnelmiin pitkin vuotta. 12-vuotiaan Atupemin kilpailuoikeus päättyy vuoden lopussa.

    ”Niitä on niin monta kilpailua, jotka jää viimeisiksi tänä vuonna. Joensuu-ajon Atupem taisi voittaa viisi kertaa, joten se vasta olisikin nostalginen. Mutta siellä se ei starttaa, kun se on jo ensi lauantaina. Onhan tämä tosi hienoa, että tänne ylipäätään päästiin. Katsotaan nyt, miten hevonen tästä toipuu. Mikä tahansa startti voi olla viimeinen, eikä siinä mitään.”

    Janne Korven mukaan kuudentena maaliin tulleen Run For Royaltyn suoritus oli hyväksyttävä.

    ”Ihan ok. Alkumatka ei sinänsä ollut liian raskas, se meni just niin kuin ajattelin.”

    Juuri ennen suurkilpailua taivas aukesi, joten viikonlopun pääkilpailu käytiin kosteissa olosuhteissa. Päälähdön alettua sade kuitenkin oli loppunut. Huono sääennuste oli karkottanut jo etukäteen yleisöä, jota oli paikalla vähemmän kuin lauantaina.

    Lisää aiheesta
    • Bushmills otti uransa kolmannen voiton. Hevonen on ansainnut kahdeksassa startissa 23 500 euroa.

      Ravit | Bushmillsin kotivoitto nosti tunnelmaa Jokimaalla

      Tilaajalle
    • Santtu Raitala pitää hyvin säästeliästä tiedotuslinjaa kultakimpaleensa lähitulevaisuudesta. Mikkelin Tammatähteen osallistumiseen ensireaktio MT Hevosille oli kielteinen.

      Ravit | Jockas Rita jälleen ykkönen – kilpakumppani toivotti tervetulleeksi kuningatarkisaan

      Tilaajalle
    • Juha Utala otti karsinnan jälkeen yleisönsä.

      Ravit | ”Tämä oli meille jo täydellinen suoritus” – Piece Of Herolla ei oteta sunnuntaina paineita

      Tilaajalle
    • Massimo Hoist hallitsi karsintaansa isännän ottein. Hevonen kuittasi karsintavoitosta 10 000 euroa.

      Ravit | Massimo Hoist oli luottamuksen arvoinen Suur-Hollolan karsinnassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Massimo Hoist
    Suur-Hollola-ajo
    raviurheilu
    hevonen
    kilpailuvoitto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle