• Heikki Mikkonen toiveikkaana tulevaan kauteen – lauantaina Lahden 75-lähdöissä starttaa neljä hevosta

    Tallin 20 valmennettavasta lähes puolet on kilpauraansa aloittelevia varsoja. Toiveissa on päästä kokeilemaan ikäluokkalähdöissäkin.
    Tilaajalle
    Heikki Mikkonen toivoo nuorten hevosten ottavan ison roolin tallin menestyksessä alkaneella kaudella.
    Heikki Mikkonen toivoo nuorten hevosten ottavan ison roolin tallin menestyksessä alkaneella kaudella. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    3.1.202510:00
    Kaj Närhinen

    Kuopion Juankoskella Pohjois-Savossa hevosia valmentavan Heikki Mikkosen valmennettavat menestyivät vuoden viimeisinä kuukausina mainiosti. Valmentaja on suhteellisen tyytyväinen tallinsa viime kauden tuloksiin, vaikka sisäänajetun rahan määrä, reilut 60 000 euroa, jäikin selvästi toissa vuodesta.

    ”Meillä oli vähemmän starttihevosia kuin aiempina vuosina, eikä ihan sellaisia jotka olisivat riittäneet ikäluokkalähdöissä. Sitä taustaa vasten olen ihan tyytyväinen viime kauteen. Loppukaudesta hevoset olivat tosiaan oikein hyvässä iskussa”, summaa Heikki Mikkonen.

    Kuluvalle kaudelle Mikkosella on kovemmat odotukset. Tallin 20 valmennettavasta lähes puolet kääntyivät vuoden vaihteessa joko kolmevuotiaiksi lämminverisiksi ja neljävuotiaiksi suomenhevosiksi.

    ”Kaiken mennessä suunnitellusti tulee ravireissuja tälle vuodelle viimevuotista enemmän. Sekä suomenhevosissa että lämminverisissä on asiallisen oloisia nuoria hevosia. Totta kai toiveissa olisi päästä kokeilemaan ikäluokkalähdöissä, mutta eihän näistä hevosista koskaan tiedä varmaksi sanoa.”

    Rivercapes Frozenilla on sauma menestyä, jos tamma pysyy ravilla koko matkan.
    Rivercapes Frozenilla on sauma menestyä, jos tamma pysyy ravilla koko matkan. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Ennen nuorten hevosten radalle tuloa Mikkonen keskittyy starttaamaan tallin vanhempien valmennettavien kanssa. Lauantaina hevosauto suuntaa Pohjois-Savosta kohti Lahtea neljän valmennettavan kanssa. Kaikki neljä valmennettavaa starttaavat T75-kohteissa valmentajansa ohjastamana.

    Ensimmäisenä starttaa T75-pelin avauskohteessa mukana oleva Rivercapes Frozen. Tamman piti siirtyä jo siitosuralle, mutta tyhjäksi jäätyään se palasi kilparadoille.

    ”Ajetaan kilpaa maalis–huhtikuulle, ja aloitetaan sitten uudestaan siemennyshommat. Se oli kesän helpommalla kun sen piti siirtyä siitokseen ja alkusyksyn startit menivätkin vähän vauhtia hakiessa. Viimeisiin se on ollut hyvä. Lähtöpaikka on vähän haastava, mutta jos se polkee ravia koko matkan, en ole kovinkaan yllättynyt menestyksestä.”

    Toisessa ja neljännessä T75-kohteissa starttaavien Reson Sisukkaan ja Negroamaron kanssa valmentaja on tyytyväinen asiallisiin sijoituksiin.

    ”Kumpikin on kunnossa, mutta Reson Sisukas on sellainen tasavauhtinen hevonen. Ei se riitä voittoon, ja Negroamaron sarjamääritys on turhan haastava. Reson Sisukkaalle vaihdetaan vähän päävarusteita, ja yritetään kengityksellä saada ravia sulavammaksi.”

    Valmentaja Heikki Mikkonen ei tyrmää Vapiskaa-tamman mahdollisuuksia lauantaina.
    Valmentaja Heikki Mikkonen ei tyrmää Vapiskaa-tamman mahdollisuuksia lauantaina. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Viidennessä T75-kohteessa mukana oleva Vapiskaa otti kauden päätöskilpailussaan kauden avausvoittonsa. Tamma selvitti tiensä viime kaudella sekä Villinmiehen Tammakilpailun että suomenhevosten Tammaderbyn finaaliin.

    ”Sillä oli nelivuotiskauden jälkeen sen verran paljon rahaa, että kilpailuttaminen oli haastavaa. Piti ajaa ikäluokan kärkitammoja vastaan, ja se ei ihan sitten niille riittänyt. Viimeksi Kuopiossa se voitti oikein hyvällä tyylillä.”

    Heikki Mikkonen on toiveikas kaksinkertaisen rallin maailmanmestarin Kalle Rovanperän osaomistaman tamman tulevaisuudesta.

    ”Vapiskaa on oikein kehityskelpoinen hevonen. Se oli tosiaan viimeksi oikein hyvä Kuopiossa, vaikka toki juoksunkulkukin suosi meitä. Lahden tammalähtö näyttää etukäteen todella tasaiselle, ja kyllä minä Vapiskaan rastisin ainakin isommille lapuille mukaan.”

    Tinderi palasi lupauksia herättävästi viiden kuukauden tauolta viime startissaan.
    Tinderi palasi lupauksia herättävästi viiden kuukauden tauolta viime startissaan. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Maanantaina Mikkosen tallista starttaa kotirata Kuopion raveissa Tinderi. Toisessa T4-kohteessa starttaava, yli 90 000 euroa urallaan ansainnut ruuna palasi viimeksi Kuopion T75-lähtöön pitkältä tauolta. Ruuna teki oikein pirteän esityksen jääden kaikki voimat tallella toisten taakse kiinni.

    ”Sille tuli loppukesästä pientä jalkavaivaa. En viitsinyt Kuopiossa pitkän tauon jälkeen lähteä kiertelemään ulkoradoille kierros ennen maalia. Jäätiin sitten täysissä voimissa pakettiin. Oli lähellä ettemme saaneet kiritiloja loppusuoran alussa, silloin olisimme olleet toinen Vauhtiksen jälkeen. Maanantaina on vastassa taas muutama kova vastustaja, mutta kyllä Tinderi pitää huomioida mielestäni peleissä.”

    Lisää aiheesta
    • Heikki Mikkosen tallissa on tällä hetkellä vähemmän starttihevosia kuin aikaisempina vuosina. Pääpaino on nuorissa hevosissa.

      Ravit | Temperamenttinen tamma varsamaksurahastoa kartuttamassa ja kolme muuta toivoa − Heikki Mikkonen suuntaa lauantaina Vermoon

      Tilaajalle
    • Ravit | Kalle Rovanperän menestysravuri uudelle valmentajalle – ”Rallimies meistä kovin ravimies on”

      Tilaajalle
    • Viime tammikuussa 60 vuotta täyttänyt Esa Hietakangas ajaa lauantaina kilpaa ensimmäisen kerran pitkään aikaan.

      Ravit | Kaikkien aikojen suomalaisravurin omistaja palaa rattaille hyväntekeväisyyslähdössä

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle