• Kouluttajan tärkeät pointit ensimmäistä hevostaan hankkivalle – ”Etsi tukihenkilö ja anna aikaa itsellesi ja hevoselle”

    Ensimmäinen oma hevonen on merkkipaalu hevosharrastajan elämässä. Prosessiin kannattaa käydä hyvin valmistautuneena.
    Tilaajalle
    Annika Schulman toteaa, että omistajaa vaihtavasta koirasta puhutaan kodinvaihtajana ja sen sopeutumiseen panostetaan. Hevoselle omistajan, tallin ja hevoskavereiden vaihtuminen on myös valtava muutos, mutta sitä ei aina mielletä niin.
    Annika Schulman toteaa, että omistajaa vaihtavasta koirasta puhutaan kodinvaihtajana ja sen sopeutumiseen panostetaan. Hevoselle omistajan, tallin ja hevoskavereiden vaihtuminen on myös valtava muutos, mutta sitä ei aina mielletä niin.  Kuva: Annika Schulmanin albumi
    MT Hevoset|Hevoset
    25.8.202411:00
    Kati Susi

    Yli 30 vuotta hevosia ja hevosihmisiä kouluttanut ja ongelmissa auttanut siuntiolainen Annika Schulman on todennut ja saanut kuulla, että ensimmäisen hevosen hankinta on monia pohdituttava asia. Hänen mukaansa onnistunut hevoshankinta koostuukin kokemuksen ja tiedon etsinnästä sekä omien tarpeiden ja resurssien tunnistamisesta.

    ”On tärkeää määritellä tarkasti, mihin tarpeeseen hevonen itselle tulee. Eri ihmisille hyvä hevonen tarkoittaa eri asioita. Ostotarkastus on hyvä tehdä, mutta piileviä vikoja voi silti olla missä tahansa hevosyksilössä”, Schulman sanoo.

    Hän toteaa, että mikäli hevonen on ollut pitkään samalla ihmisellä ja myyjä luettelee krempat, ei sitä tarvitse pelästyä.

    ”Monen asian kanssa voi elää. Hevosen käyttötarkoitus määrittää, minkä asioiden.”

    Hänen mukaansa hevosia tunteva, kokenut tukihenkilö on tärkeä onnistumista edistävä tekijä ensihevosen etsimisessä ja ostamisessa. Schulman toteaa, että ammattilaispalvelu on hyvä vaihtoehto, mutta merkityksellisintä on, että ensihevosen etsijä tuntee ja luottaa tukihenkilöönsä, olipa hän sitten oma valmentaja tai muu kokenut hevosihminen.

    ”Tukihenkilön pitää aidosti olla mukana prosessissa ja häneen on voitava turvautua myöhemminkin pulmatilanteissa. Siksi luottamussuhde on tärkeä.”

    Kun hevosen käyttötarve ja omat resurssit on tukihenkilön kanssa mietitty huolellisesti läpi, seuraa erittäin tärkeä vaihe jo ennen hevosen ostamista.

    ”Tallin valinta. Tallin pitää sopia hevoselle, mutta myös ihmiselle.”

    ”On tärkeää määritellä tarkasti, mihin tarpeeseen hevonen itselle tulee. Eri ihmisille hyvä hevonen tarkoittaa eri asioita”, Annika Schulman muistuttaa.
    ”On tärkeää määritellä tarkasti, mihin tarpeeseen hevonen itselle tulee. Eri ihmisille hyvä hevonen tarkoittaa eri asioita”, Annika Schulman muistuttaa. Kuva: Miia Lahtinen

    Aina ei ostaja tule hänen mukaansa ajatelleeksi, miten merkittävä asia hevosen elämässä on muutto toiseen talliin.

    ”Koirapuolella puhutaan kodinvaihtajista, kun koira muuttaa kotia. Koirasta ajatellaan, että kodinvaihtaja on ongelmatapaus ja se on sopeutettava uuteen kotiin. Hevosten kohdalla tästä ei puhuta, vaikka ne voivat elämänsä aikana muuttaa usein.”

    Schulman korostaa, että tallia ja omistajaa vaihtaessa hevosen elämässä muuttuu kaikki. Erityisesti ensihevosen ostajan on syytä olla asiassa valveutunut, jotta hevonen sopeutuu uuteen kotiinsa ja omistajaansa ongelmitta.

    ”Kun hankkii ensimäistä hevosta, kannattaa tarkasti selvittää keskeiset asiat. Mistä hevonen on lähtöisin, onko se tarhannut laumassa ja paljonko se on viettänyt aikaa ulkona? Onko uusi talli samanlainen vai totaalisesti erilainen kuin mistä hevonen on lähtemässä”, hän esittää kysymyksiä ostajalle pohdittavaksi.

    Kun sekä hevonen että sen uusi kotipaikka ovat löytyneet ja kaupat tehty, on tutustumisen aika. Uusiin rutiineihin ja laumaan totuttamisessa hätiköinti usein kostautuu.

    ”Kun kaikki on uutta hevoselle, ei sitä ehkä voi laittaa heti uuteen laumaan. Hevosen sopeutumista voi edistää sillä, että viettää aluksi paljon aikaa hevosen kanssa uudella tallilla. Hevonen saa näin vähän kompensoitua sitä, että tutut ihmiset ovat jääneet taa.”

    Mahdollisiin laumakavereihin hevosta voi Schulmanin mukaan tutustuttaa esimerkiksi yhteisillä taluttelu- ja ratsastusretkillä. Uusien paikkojen tutuksi tekeminen onnistuu parhaiten, kun ei heti hyppää satulaan vaan vie hevosta kentälle, maneesiin ja maastoreiteille maasta käsin.

    ”Hevosen kanssa hengailu ja ruohon syöttelykin on sekä kivaa että hyödyllistä. Sopeutumisvaiheessa on viisautta, että annat aikaa itsellesi ja hevoselle.”

    Schulman myös muistuttaa, että suurimman osan aikaansa hevonen kuitenkin viettää ilman omistajaansa. Siksi ihmisen on hänen mielestään tärkeä tutustua tallin rutiineihin ja tapoihin ja peilata niitä hevosen lajinmukaisiin tarpeisiin ja omiin tarpeisiinsa hevosenomistajana. Lisäksi tallin ihmisten luomaa ilmapiiriä on hänen mukaansa hyvä haistella.

    ”Kannattaa jutella tallin henkilökunnan kanssa hevosen päivän sujumisesta, jotta voi seurata tilanteen kehittymistä. Jos joku ongelma pääsee syntymään, on tilanne heti hankalampi”, hän huomauttaa viimeisenä, joskaan ei vähäisimpänä pointtinaan.

    Lisää aiheesta
    • Annika Schulman on tehnyt elämänuransa opettaen ratsastusta ja hevosten hyvää käsittelyä.

      Ratsastus | Annika Schulman opettaa keskittymään kehon kieleen hevosten kanssa

      Tilaajalle
    • Annika Schulman omien hevostensa L’Accrocheurin ja Pinewood Heinz-Haraldin kanssa.

      Hevosen kieli on tunteen ja kehon kieli – hevostaidon opettaja Annika Schulman on sen tulkki

    Artikkelin aiheet
    hevosen hankinta
    Annika Schulman
    tukihenkilö
    talli
    hevosen sopeutuminen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle