

Tuore ravikuningas V.G. Voitto palasi Kuninkuusravien jälkeen radoille vakuuttavana voittajana. Aivan kumartamalla ei voitto tullut Killerillä juostussa Killerin Kimarassa, joka juostiin kylmäveristen avoimena 2140 metrin ryhmäajona.
Kilpailun alussa jännitettiin ennakkosuosikin sekä kuninkuuskilpailussa toiseksi sijoittuneen Pron askellajia kipakassa kiihdytyksessä. Avainhevoset lähtivät ravia, ja ensimmäisenä keulat otti sisäradalta startannut Lumettaja.
Pro haki keulat ensimmäisellä takasuoralla, ja ennen pitkää rinnalle ilmestyi V.G. Voitto. Vauhti oli reipasta, sillä ensimmäinen puolikas kellotettiin 20,0. Kilometrin väliaika oli 20,5.
Päätöskierroksen alussa V.G. Voitolla oli tilaa käväistä johtavan selässä. Ari Moilanen käytti tilaisuuden hyväkseen, ja oli takasuoran alkupuolelle asti Santtu Raitalan selässä. Samalla juoksutahti rauhottui.
Päätöspuolikkaalla vauhtia tuli jälleen lisää. Suosikkiparin mukana pysyi enää Jani Ruotsalaiselta makoisan sisäratajuoksun saanut Paavolan Hurmos.
V.G. Voitto pyyhkäisi Prosta ohi loppusuoran alussa, eikä kuningas saanut enää haastetta. Paavolan Hurmos ohitti aivan lopussa Pron, joka piti selvästi kolmanneksi. V.G. Voiton voittoaika oli 22,2a.
Seppo Suurosen valmentamasta ravikuninkaasta on lausuttu kaikki mahdolliset ylisanat. Ari Moilanen jatkoi kehuja voittajahaastattelussa.
”Oli huikea esitys tänään. Pro on hirmu hyvä hevonen, ja rinnalta jouduttiin ajamaan. Aika helposti kuitenkin voitto tuli. Hevonen oli tosi innokas, eikä sitä paikka johtavan rinnalta haittaa millään lailla.”
Jani Ruotsalainen iloitsi siitä, että Paavolan Hurmos osoitti kilpailevansa menestyksellä kaikkein parhaitten kanssa.
”Kovuutta pitää näistä lähdöistä saadakin. Ensimmäinen kerta tällä tasolla, ja tällä tavalla suorittaa. Kyllä jonkun aikaa joutuu tarjoamaan suojareissuja, kun nämä hevoset on niin paljon kovempia rutiiniltaan. Tosi hyvästä hevosesta tuli lopussa vielä ohi, joten tosi tyytyväinen pitää olla.”
Santtu Raitala kertoi, että valmentaja Antti Ojanperä päätti Pron balanssimuutoksesta hyvin sujuneen lämmityksen jälkeen. Raitala sanoi tienneensä, että vauhti tulee pysymään kovana keulaan pääsyn jälkeen.
”Kyllähän sen tiesi, jos V.G. Voittoa vastaan meinaa ajaa kärkipaikalta. Siinä vaiheessa kun Voitto tuli vierelle, niin Pro oli tosi hyvän ja halukkaan tuntuinen. Se tuntui siltä, että tänään yritetään kaataa karhua. Totta kai jälkikäteen meidän sijoitus ois pykälällä entraantunut, jos sitä ei olisi yritetty. Mutta Pro teki tosi hyvän ja rehdin suorituksen.”
Esa Holopainen oli tyytyväinen neljänneksi sijoittuneen Lumettajan suoritukseen, vaikka kärkikolmikko pääsikin oriilta karkaamaan.
”Ihan hyvä esitys oli, koville hevosille hävisi. Terhon (Rautiainen) kanssa meinattiin, että tällä starttivälillä hevonen ei ehkä ollut ihan terävimmillään.”
Toipilaana varikolla ollut Lumettajan valmentaja Terho Rautiainen totesi, että jalkaoperaatio sujui tällä kertaa paremmin kuin edellisellä kerralla ja jalan tilanne on tällä hetkellä kohtuullinen.