• Kilparatsastajat älähtivät maajoukkuetoiminnan äkkijarrutuksesta

    Pararatsastaja Suvi Javanainen ihmettelee sosiaalisen median päivityksessään, miksi liitto peräänkuuluttaa urheilijoilta menestystä samaan aikaan, kun tukirakenteita kavennetaan.
    Tilaajalle
    Pararatsastus on tärkeässä roolissa Suomen maajoukkuetoiminnan kokonaisuudessa. Kuvassa Jonna Aaltonen ja Laxton for U Riesebeckissä Euroopan mestaruus -kilpailuissa vuonna 2023.
    Pararatsastus on tärkeässä roolissa Suomen maajoukkuetoiminnan kokonaisuudessa. Kuvassa Jonna Aaltonen ja Laxton for U Riesebeckissä Euroopan mestaruus -kilpailuissa vuonna 2023. Kuva: Leanjo de Koster
    MT Hevoset|Ratsastus
    23.9.202618:00
    Miia Lahtinen

    ”Menestystä ei voi vain vaatia. Menestykselle täytyy myös luoda edellytykset”, Suvi Javanainen kirjoittaa.

    Taustalla on muun muassa liiton ilmoitus, että se irtisanoo tässä vaiheessa maajoukkuevalmentajien sopimukset, ja huippu-urheilun budjettia leikataan ensi vuodelle noin 700 000 eurosta noin 500 000 euroon.

    Javanainen muistuttaa, että ratsastajat tekevät juuri nyt päätöksiä ensi kautta ajatellen, ja asiat ovat sitä ajatellen liian levällään. Hän itse on kilpaillut kertaalleen Pohjoismaiden mestaruuksissa, mutta painottaa, että kyse ei ole hänestä itsestään, vaan urheilun kokonaisuudesta.

    Javanaisen kokemuksen mukaan suomalainen maajoukkueurheilija on hyvin yksin. Tavallisiin kansainvälisiin ei saa edes alennusta edustuslippiksestä, kun jo Ruotsin parajoukkueella on kaikki merkittynä sinikeltalipuilla pinteleitä myöten. Ruotsissa toimii myös yhteistyö, jossa ratsastajat ja hevoskasvattajat kohtaavat toisensa kaikkia hyödyttävin tavoin.

    Vaikka raha on tiukassa, Javanainen peräänkuuluttaa Suomen liittoa etsimään esimerkiksi ryhmiin kohdistuvia tukisopimuksia. Hän mainitsee kesällä huomanneensa, että liitolta oli jäänyt sopimus laivayhtiön kanssa uudistamatta, jolloin jäsenalennusta kuljetuksesta ei ollut mahdollista saada. Liitto ei myöskään varaa hotellihuoneita tai matkoja, vaan kaikki on huolehdittava itse. Samalla ne on tehtävä usein viime tipassa, kun urheilijavalinnat selviävät.

    ”Ratsastajainliitto on urheilun lajiliitto, ei vain harrastusliitto. Eihän hiihtäjillekään sanota, että menkää tuonne metsään hiihtämään!” Javanainen puuskahtaa.

    Hän toteaa ymmärtävänsä, että rahat ovat vähissä, mutta lajiliiton tehtävänä on silloinkin tukea urheilijoita.

    Samalla Javanainen kiittää maajoukkuevalmennusta ja lajikapteeni Tiina Tarkkalaa.

    ”En tiedä, menenkö enää itse koskaan kansainvälisiin kilpailuihin, mutta haluan herätellä ajattelemaan tätä asiaa”, hän sanoo.

    ”Eikö meillä pitänyt nyt olla kaiken olla avointa, piti olla keskustelua”, Javanainen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Terhi Stegars ja Marko Björs ovat vetäneet kouluratsastuksen maajoukkuetoimintaa.

      Ratsastus | Ratsastajainliiton maajoukkuevalmentajien sopimukset puretaan, mutta jatkoa suunnitellaan entisten toimijoiden kanssa

      Tilaajalle
    • Sonja Lesch aloittaa tiukassa paikassa Suomen Ratsastajainliito puheenjohtajana.

      Ratsastus | Ratsastajainliiton uusi hallitus aloittaa säästöt: ehdotus maajoukkuevalmentajista palautettiin käsittelyyn

      Tilaajalle
    • ”Kassu (Pihan Pinkasu) on kisapaikalla aina ihan päällikkönä, että nyt mennään isolle kylälle”, Suvi Javanainen kertoo. Hoitamassa Jonna Javanainen  ja Delia Laaksonen, tiimiin kuuluu myös kuvan ottanut Tuomas Arnala.

      Ratsastus | Pihan Pinkasu kurottaa kohti PM-kisoja – ”Haluan eniten tuoda uskoa omaan juttuun myös niille, joilla ei ole 50 000 euron hevosta”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ratsastus
    pararatsastus
    maajoukkue
    urheilutuki
    Suomen Ratsastajainliitto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle