Suvi Javanainen ja Pihan Pinkasu aloittivat vahvasti pararatsastuksessa.
Pihan Pinkasu kurottaa kohti PM-kisoja – ”Haluan eniten tuoda uskoa omaan juttuun myös niille, joilla ei ole 50 000 euron hevosta”
Pararatsastaja Suvi Javanainen pyrkii suomenhevosratsulla Pihan Pinkasulla pararatsastuksen maajoukkueeseen, jonne suomenhevoset vaikuttaisivat olevan tauon jälkeen taas tervetulleita.Tilaajalle
”Kassu (Pihan Pinkasu) on kisapaikalla aina ihan päällikkönä, että nyt mennään isolle kylälle”, Suvi Javanainen kertoo. Hoitamassa Jonna Javanainen ja Delia Laaksonen, tiimiin kuuluu myös kuvan ottanut Tuomas Arnala.Pararatsastuksen ryhmässä II eli käynti-ravi-luokassa kilpaileva Suvi Javanainen lähtee sunnuntaina Tanskaan hakemaan ratsukon ensimmäisiä kansainvälisiä tuloksia. Tarkoitus on saavuttaa kvaalitulos, joka mahdollistaa osallistumisen Pohjoismaiden mestaruus -kilpailuihin ensi kesäksi.
Javanainen on 45-vuotias tamperelainen pararatsastaja. Paraluokituksen perusteena on muun muassa vakava nivelreuma, jonka takia hän ei pysty kävelemäänkään muutamia satoja metrejä pidempään.
Arkea värittää myös koronan takia heti pandemian alussa häneen iskenyt yleistulehdus, joka tuhosi munuaiset. Javanainen on elinsiirtojonossa, ja hän istuu joka toinen päivä kuusi tuntia dialyysissa. Se vie muutakin kuin aikaa.
”Dialyysikonehan ei puhdista verestä vain myrkkyjä, vaan myös vitamiinit ja valkuaisaineet”, Javanainen valaisee.
Sen takia hänen on vaikea pysyä kunnossa saati rakentaa uutta lihasvoimaa.
Aiemmin lastenhoidossa yrittäjänä toiminut Javanainen jäi sairauseläkkeelle vuoden 2020 sairastumisensa jälkeen. Tulevia kisamatkoja hän rahoittaa säästöjen, voimassa olevan pienkeräyksen ja muutamien sponsorien kuten Hervannan apteekin avulla.
Hevostyttö hän on ollut aina. Tai melkein aina: viisivuotiaana hänestä vielä piti tulla lehmien hoitaja, kun hän kävi niitä kesäpaikan viereisellä laitumella katsomassa. Mutta yhtenä kesänä laitumella olikin lehmien sijasta hevonen ja poni.
”Sanoin, että minähän en noihin koske!” Javanainen hymyilee.
Myöhemmin hän kuitenkin lämpeni hevosilla ja alkoi ratsastaa.
Koulujen jälkeen hän työskenteli Tanskassa ratsutallilla suomalaisella Riitta Westerholmilla. Siellä Javanainen tutustui suomenhevosoriin nimeltä Hapeli. Sen isä oli monien Ypäjän menestyneimpien suomenhevosratsujen takana oleva Apeli ja emä Hennu, jonka kanssa samasta emästä on itse Kelmi.
”Hapeli oli mun henkireikä Tanskassa. Se oli todella hieno ja koulutettu suomenhevonen. Ajattelin, että nyt on suokki kohdillaan”, Javanainen muistelee.
Mutta ennen sitä ja pitkään sen jälkeen hän ei oikein pitänyt suomenhevosista. Ne olivat siihen aikaan ja silloisella koulutuksella usein liian raskaita hänen reuman runtelemille käsilleen.
Reuman takia Javanainen joutui lopettamaan hevostyöt ja palaamaan Suomeen. Hän sai kolme lasta, ja ratsastus jäi pitkäksi aikaa.
”Ja sitten meille tulikin Kassu, eikä koiranpentua!”
Vuonna 2017 Javanainen tutustui paramaailmaan ja aloitti tavoitteellisen ratsastuksen uudelleen. Suomenhevosia hän ei pitkään aikaan pitänyt ollenkaan itselleen sopivina.
Hän aloitti kilpailemisen pararatsastuksen laukkaluokissa hevosella Cromwell, mutta joutui lopettamaan ratsastuksen useaksi vuodeksi koronan ja sen aiheuttamien vaurioiden vuoksi.
Vuonna 2021 hän pääsi palaamaan radoille, ensin Oona Pekkalan Atterupgaards Marlene II:lla sitten omalla Ids van de Krakkedelilla, jolla hän pääsi kansainväliselle tasolle asti. Se jouduttiin kuitenkin lopettamaan vaivojen takia keväällä 2025.
Viime kesä meni ilman hevosta, ja Javanainen päätti hankkia uuden koiran. Hän varasi saksanpaimenkoiran vanhalta ystävältään Riitta Nikulalta, ja pentua katsomassa käydessään hän näki tämän pihassa suomenhevosruuna Pihan Pinkasun. Se sykähdytti.
”Se oli hirmu saman tyyppinen kuin Hapeli. Riittaa harmitti se, että olin joutunut laittamaan puoliveriseni pois… Ja sitten meille tulikin Kassu (Pihan Pinkasu), eikä koiranpentua!” Javanainen kertaa kesää 2025.
Hieno ja puoliverisiä hieman tasaisempi suomenhevonen tuntui juuri sopivalta äidin pararatsuksi ja teini-ikäisen tyttären kisakaveriksi.
Pihan Pinkasu (Pilven Poika - Karski) on nyt 19-vuotias ruuna, joka oli kilpaillut helppo A -luokkia.
Javanaisen ja Pihan Pinkasun ensimmäinen yhteinen paraluokka kilpailtiin Suomenratsujen Kuninkaallisissa, ja sieltä tuli heti ylivoimavoitto ja 72,032 prosenttia. Sitten tuli Ypäjällä aluemestaruuksista kahden luokan keskiarvona toinen sija ja 66,719 prosenttia väärinratsastuksen kanssa. Tänä keväänä ratsukko keräsi 66,833 prosenttia hallimestaruuksissa. Sen enempää yhteisiä kilpailuita ei vielä olekaan.
Javanainen ei halua asiaa korostaa, mutta hän myöntää, että aluksi hänelle sanottiin Ratsastajainliiton taholta hevosta näkemättä, että ratsussa ei ole tarpeeksi laatua edustusjoukkueeseen. Syynä oli siis rotu, suomenhevosta ei haluttu mukaan.
Viimeksi pararatsastuksessa kansainvälisesti edustusjoukkueessa on kilpaillut Johanna Lindbladin ruuna Kain Aapeli (Kelmi – Apeli), joka nähtiin Euroopan mestaruuksissa vuonna 2017.
Tälle kaudelle asenne on muuttunut, ja Javanainen haluaakin tosissaan mukaan.
”Tulokset puhuvat puolestaan”, hän sanoo.
Samalla hän tietää, että epäonnistumisiin ei ole juuri varaa. Ainoat kansainväliset kilpailut on nyt Tanskassa, ja siellä olisi saatava jommassakummassa luokassa yli 60 prosentin tulos, että saa kilpailuoikeuden PM-kilpailuiden tasolle.
Sitten pitäisi saada Woikoskella SM-kilpailuissa kesäkuun alussa vähintään yli 65 prosenttia. Pyrky pararatsastuksen PM-joukkueeseen tulee olemaan kova, koska kilpailu on samalla viimeinen katsastuskilpailu MM-kilpailuihin, ja kaikkien MM-joukkueeseen tähtäävien ratsukoiden tulee siksi osallistua myös PM-kilpailuihin.
Nordic Baltic Championships eli kotoisammin PM-kilpailut ratsastetaan Ruotsissa Strömsholmassa juhannuksen jälkeen. Mukaan pääsee kuusi ratsukkoa, joista ennen matkaa valitaan neljän ratsukon joukkue.
Suvi Javanainen kertoo parantavansa hevosensa käyntiä niin avotaivutuksilla, pohkeenväistöillä, puomeilla kuin siirtymisillä. ”Mä olen käynnin sanansaattaja. Ei koskaan kokonaista kierrosta käyntiä niin, että et tee mitään. Käynnin pitää olla mielekästä hevosellekin”, hän neuvoo.Javanainen uskoo, että Pihan Pinkasun kaltaisella suomenhevosella on joukkueeseen täydet mahdollisuudet.
”Meidän luokissa ei kauheasti balettiliikkeitä tehdä, vaan tärkeää on, että pysyy tahdissa. Kassu on todella tahdikas hevonen, ja kisapaikalla se vielä laitaa turbomoottorin päälle”, Javanainen kehuu.
Ratsastuksessa pitää olla tarkka ja jämpti: ratsastajan on osattava jättää hevonen omille jaloilleen.
”Mitä enemmän päästät, sitä paremmin se kantaa itsensä. Ja sitten se on hieno hevonen”, hän kuvaa.
Käyntipisteistä hän ottaa kunniaa itselleenkin.
”Ratsastan jopa puolestatoista kahteen tuntiin päivässä käyntitreeniä. Usein sanotaan, että käynnissä menettää kalliita pisteitä, mutta pitäisi sanoa, että siitä saa leijuvia pisteitä ylöspäin”, hän sanoo.
Javanainen luettelee suomenhevosensa hyvinä puolina tasaisuuden, turvallisuuden ja työmoraalin. Vähän kevyempirakenteinen se kyllä saisi hänen mielestään olla – ruunan siskopuoli samasta emästä Ritukasta (Karski – Resori) on työhevos- ja kyntökilpailuissa pärjännyt tamma Pihan Alma (i. Kihin Hiski).
Mutta liikaa Javanainen ei mieti rotua. Pihan Pinkasu on hänen hevosensa, ja hänelle ja tyttärelle nyt se oikea.
”Se on, mikä se on, ja sen mukaan mennään”, hän linjaa.
Javanainen kertoo itse vain sisuuntuneensa siitä, että suomenhevosia vierastettiin lajin johdossa.
”Meillä Suomessa on usein sellainen kulttuuri, että sanotaan, että älä edes yritä, ette ole tarpeeksi hyviä. Minä itse haluan eniten tuoda uskoa omaan juttuun myös niille, joilla ei ole 50 000 euron hevosta. Kun juttu on hyvä, niin antaa mennä vaan! Enemmän saadaan aikaan positiivisuudella”, hän sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
