

Ruotsissa asuva Tiia Vanhatapio kertoo nähneensä mediassa uutisen siitä, että pararatsastaja Jonna Aaltonen ei saanut Olympiakomitean jakamaa apurahaa ja hän joutuu miettimään luopumista kokeneemmasta kilpahevosestaan.
”Minulla kiehahti yli. Ajattelin, että tähän pitää saada joku tolkku!” Vanhatapio huudahtaa puhelimeen asiasta kertoessaan.
Hän laittoi siltä istumalta viestiä Aaltoselle.
”Että count me in, mukana ollaan, jos apua tarvitaan.”
Samalla omalle verkostolle lähti viesti, että nyt on tapahtunut suuri vääryys, ja sille on tehtävä jotain.
Vanhatapio toteaa, että ylipäätään paraurheilu, ratsastus ja pararatsastus ansaitsevat paljon nykyistä enemmän tukea ja näkyvyyttä. Ruotsissa, joka on tunnetusti hevosmaa, raviurheilua ja ratsastusta näkee televisiossa päivittäin, ja isot yritykset sekä brändit tukevat lajia.
”Kuvaavaa on, miten meidän insinöörivetoista kansaa kiehtovat niin sanotut perinteiset urheilulajit”, Vanhatapio naurahtaa.
Hän muistuttaa ratsastuksen ideasta, hevosen ja ihmisen maagisesta yhteydestä, joka näkyy niin ratsastusterapiassa, harrastuksessa kuin olympia- ja paralympiaradoilla.
”Eläimen ja ihmisen saumaton yhteistyö on supervoima”, hän sanoo.
Sitä voimaa hän haluaa olla todistamassa mukana toivottavasti radan reunalla Los Angelesissa kesäkuussa 2028.
”Eläimen ja ihmisen saumaton yhteistyö on supervoima.”
Aaltoselle Vanhatapion viesti oli iso, iloinen yllätys. Hyvin pian kaksikko piti Teams-palaverin, jossa alettiin miettiä suunnitelmia.
”Minä rupesin itkemään ja kyynelehtimään, ja taidettiin kyynelehtiä siinä molemmat”, Aaltonen myöntää.
Yhdessä aloitettiin Road to LA 28 -projekti, jossa ensimmäisenä laitettiin pystyyn pienkeräys.
Aaltonen kertoo, että myös muita positiivisia yhteydenottoja on tullut paljon.
”Kyllä nyt näyttää siltä, että Lohis (Laxton for U) pidetään tavalla ja toisella. Olisi tyhmää luopua siitä, kun sillä on jo kvaalit MM:iin”, hän sanoo ja kertoo, että palautteen myötä oma taisteluhenki on taas noussut.
”Apurahapäätöksen jälkeen vain tuli sellainen olo, että se on epäluottamuslause, siitä huolimatta, että olen joka kaudelle nostanut tulostasoani kolme prosenttiyksikköä”, hän sanoo.

Aaltosen taistelutahto innostaa myös Vanhatapiota. Hän kertoo, että pienkeräyksen jälkeen on tulossa Mesenaatti-kampanja ja tekeillä on strategia sponsorihankinnasta, joka vie Los Angelesin paralympialaisiin asti.
Kilpailuvaatetus herättää sekä Vanhatapiossa että Aaltosessa ammatillisia ajatuksia.
”Olemme pohtineet esimerkiksi ratsastusfrakkia. Se loppuu kohtaan, jossa vatsa alkaa, ja jos olet syönyt hiilaripitoisesti vaikka ennen kisoja, vatsa helposti pömpöttää. Sukupuolesta viis, me kaikki kiinnitämme huomiota vartalomme niin sanottuihin epäkohtiin, joita muut eivät välttämättä edes huomaa. Tällaiset seikat ovat myös psyykkinen juttu. Kun häiriötekijät poistetaan, vaikka se kuinka tuntuu turhamaiselta, voi keskittyä itse suoritukseen”, Vanhatapio pohtii.
Hän painottaa, että urheiluasujen ja alusvaatteiden tulisi olla mahdollisimman miellyttävät. Ei vääriä leikkauksia tai häiritseviä saumoja, unohtamatta tukea vyötäröllä tietyissä tapauksissa ja hyviä rintaliivejä.
”Epäkohtien tuotekehitys ja viilaus kiinnostavat minua aina”, Vanhatapio sanoo.

Vanhatapio on toiminut Ruotsissa Ikean suunnittelujohtajana ja työskennellyt immateriaalioikeuksien ja henkilöbrändäyksen parissa asiakkainaan muun muassa taitelija Carl Larsson, ohjaaja Ingmar Bergman sekä Muumit. Suomessa hän on suunnitellut muun muassa Artekille, Valiolle, Seppälälle, Vero Modalle ja Finlaysonille.
Hän kertoo, että brandi- ja design-konsultin työn lisäksi hän lanseeraa uudestaan brändinsä Ruotsissa tämän vuoden aikana.
Vapaa-aika kuluu kolmivuotiaaksi kääntyvän Falcon-ruunan kanssa. Se on quarter-hevosen ja erikoisaskellajeja omaavan tennessee-walkerin risteytys.
”Hessu (Falcon) lähtee nyt keväällä kouluun cowboy-hevoskuiskaajalle Skåneen oppimaan satulahommia”, Vanhatapio kertoo.
Hänellä itsellään on ollut tauko ratsastuksesta jouduttuaan vuosi takaperin laitumella hevosten kanssa onnettomuuteen, jossa ranne meni leikkauskuntoon. Vanhatapio toteaa, että ratsastamiseen on kyllä elämässä vielä aikaa.
”Mulla ei ole nyt mitään tarvetta ratsastaa. Riittää yhdessä oppiminen, maastakäsittelytaidot sekä päivittäin tehtävät metsäkävelyt kuin koiran kanssa”, hän sanoo.
Hevonen on hänelle ensimmäinen oma.
”Kun lapsena ja nuorena sanoin isälle, että haluan oman hevosen, isä sanoi, että joo, hän haluaisi helikopterin. Terveisiä vaan isälle taivaaseen”, Vanhatapio hymyilee.
Unelmat on tehty saavutettaviksi.