

Orivarsa Pörnä-Loisto syntyi vuonna 2013 Noora Ojanperän Assitar-tammalle (Assin Komu – Aro-Manu) sen kuudentena ja toiseksi viimeisenä varsana.
Isä oli tallin oma ori Lastun Leka, ja samasta yhdistelmästä tehtiin viisi varsaa.
Ojanperä kertoo, että tamman varsat ovat olleet luonteeltaan laidasta laitaan.
Se rauhallisempi laita oli Pörnä-Marsalkka, pomminvarma hevonen, joka toimii kouluratsuna, lasten opetusmestarina, eskadroonan harjoituksissa ja kulkueissa.
Toinen laita taas oli yllättävä, nopea ja reagoiva Pörnä-Loisto, joka on aina vaatinut osaavat ja hereillä olevat ratsastajat.
”Se oli varsana jo erityisen hieno. Kevyt ja hieno liikkeinen. Siis erityisen loistava”, Ojanperä kuvaa.

Pörnä-Loisto myytiin vieroituksen jälkeen Katri Sinkko-Hirvoselle, ja pian sen toiseksi omistajaksi tuli Sirpa Hiltunen. Nykyään Hiltunen omistaa Pörnä-Loiston kokonaan, ja sillä ratsastaa hänen tyttärensä Jenna Hiltunen.
Häntä ennen sen satulassa on ollut neljä reipasta ammattilaista, jotka kaikki ovat ajatelleet, että tässäpä vasta hieno suomenhevonen. Mestaruusmitali ei ole yllättänyt heistä ketään.
”Odotan kirkkaampaakin mitalia jonain vuonna”, Krista Jokela (ent. Nieminen) kuittaa.
Pörnä-Loiston sisäänratsasti Lasse Julmala-Jäntti, ja hänen jälkeensä työtä jatkoi Emma Tuominen.
”Jos voi tiivistää, niin se oli hauska tyyppi”, Tuominen sanoo Pörnä-Loistosta.
Alkutyöt tehtiin huolellisesti, ja sen jälkeen satulaan nouseminen oli helppoa. Mutta ajatuksen kanssa piti tehdä.
”Se oli hyvin osallistuva ja innoissaan. Se oli ketterä etenkin mieleltään, mutta myös kropaltaan. Se halusi koko ajan kysyä kouluttajalta, että mitä tehdään. Kun sille vastaili ja kertoi, se oli itsevarma, muuten se olisi voinut olla arkakin. Mutta ei voi sanoa, että se olisi ollut suoraviivainen, jolla voisi vain pömpöttää menemään”, hän pohtii.
Yhden kerran hän putosi, vähän vahingossa liinassa laukatessa. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin hienous.
”Ei vain se, minkä kaikki näkivät siitä, vaan myös se tunne selkään”, hän painottaa.
Tuomisen jälkeen Pörnä-Loistolla eli Pressalla jatkoi Krista Jokela (ent. Nieminen). Hän kokeili pientä ja karvaista ruunaa pellolla Tervakoskella ja ihastui heti. Etenkin vahva, ylämäkeen vievä laukka hämmästytti.
Ruuna muutti Aulangolle, ja asiat edistyivät hyvin. Hevonen oli energinen ja urheilullinen, ja se toimi hyvin niin maastossa kuin esteillä.
Nelivuotiskevään laatuarvostelukarsinnoissa ruuna pääsi yllättämään.
Jokela esitti hevosen hienoa laukkaa kevyessä istunnassa ja tiesi tuomareiden miettivän parhaita mahdollisia numeroita.
Samaan aikaan Ypäjä-hallin pitkän maneesin toisella puolella irtohypytettiin. Jokela sai ohjeen vaihtaa suuntaa – ja juuri silloin toisella puolella joku törmäsi okseriin. Sitä Pörnä-Loisto ei sulattanut, vaan kääntyi, pukitti, köyri ja pyöri monta kierrosta paikoillaan. Ratsastaja ei enää pysynyt kyydissä.
”Pyyhin pölyt, hain hevosen ja sitten esitin laukan toiseen suuntaan. Sitten soitin Aulangolle Sallalle (Varenti), että menin sitten tippumaan suomenhevoselta askellajikokeessa. Mutta se oli niin nopea ja niin nopea ja elastinen”, Jokela muistelee.
Esteillä ruuna oli hätäinen, mutta siitä laukasta tuli yhdeksän ja kokonaistuloksena Ypäjän karsintojen viides sija.
”Pörnähdyksestä huolimatta. Sen jälkeen tiesin, millaisia lastunlekalaiset voivat olla, että eivät huhut ole turhaa”, Jokela hymyilee.

Kesän aikaan Jokela huomasi olevansa raskaana, ja sen myötä hän päätti, että laatuarvostelufinaalissa ruunan selkään saa nousta joku muu. Ohjat luovutettiin Emmi Taljalle.
Talja tiesi kyllä, että kyseessä on napakka hevonen.
”Kristan putoamisesta on videomateriaalia, joka edelleen naurattaa kaikkia”, Talja hymyilee.
Hän ratsasti Pörnä-Loiston nelivuotisfinaalissa sijalle yhdeksän ja pysyi selässäkin koko ajan.
Talja painottaa, että ruunan ratsastettavuus oli äärimmäisen hyvä, mutta se oli herkkä ja energinen. Hänen aikanaan Pörnä-Loistolle keksittiinkin oma, uusi verbi pörnähtää, joka tarkoittaa sitä, että hevonen reagoi, lähtee ja loikkaa. Mutta oikeaoppiseen pörnähdykseen kuuluu myös se, että kierrokset laskevat nopeasti, ja sitten mennään taas yhteistyössä ja harmoniassa ratsastajan kanssa.
”Se on perusluonteeltaan kiltti, lempeä ja ihmisystävällinen, mutta se on myös reipashenkinen ja herkkä ja poweria on riittävästi”, Talja kuvaa.
Kouluradoilla tuomarit eivät kuitenkaan oikein osaa arvostaa pörnähdyksiä ja ne ovat laskeneet Pörnä-Loiston paikkaa tuloslistalla ties kuinka monta kertaa. Talja kertoo, että ensimmäiset ehjät radat tulivat kuusivuotiskaudella ja juuri ennen kasvattajakilpailua.
Asiaan vaikuttivat erityisesti oikeat käytännöt kilpailupaikoilla. Iso asia oli huomata se, että Pörnä-Loisto pitää kilpailuissa laittaa kuntoon ajoissa ja sitten talutella sitä varusteissa kilpailupaikalla, kunnes se rentoutuu ympäristöön.
”Siitä näki, koska on oikea aika kiivetä kyytiin”, Talja kertoo.
Jos ratsastaja hätäili tässä vaiheessa, hevonen jännitti joskus koko ratsastuksen ajan.
Talja hyppäsikin hevosella ihan onnistuneesti, mutta lahjakkuus oli selvästi koulupuolelle.
Kuusivuotiaiden kasvattajakilpailussa ratsukko oli finaalipäivän kuudes, ja siihen Talja on tyytyväinen.
”Siinä koulutustasossa ne olivat kelpo suoritukset”, hän sanoo.
Kasvattajakilpailun jälkeen Talja muutti uudelle paikkakunnalle, ja yhteistyö ruunan kanssa loppui.
”Ja sen oli aikakin siirtyä oikeasti kouluratsastuksen opettajalle.”
Pörnähtelijän uraa hän on seurannut tarkasti ja talven aikana hän pääsi kokeilemaankin vanhaa tuttua Jenna Hiltusen loman aikana.
”Se oli entisenlainen, mutta paremmalla koulutusasteella. Koulutuksen mukana on saatu ulosmitattua sen laatu”, hän kiittää.

Jenna Hiltuselle ruuna tuli Kasvattajakilpailun jälkeen. Hiltunen oli kilpaillut koulua poni- ja junioriluokissa SM-tasoa myöten, mutta ratsastuksessa oli ollut seitsemän vuoden tauko.
Kun junnuhevonen oli jouduttu laittamaan pois jalkavaivojen takia, Hiltunen päätti tehdä tavallisten ihmisten asioita: hän kävi töissä, harrasti kuntosalia ja teki lapsenkin.
Pörnä-Loiston siirtyminen hänelle oli äidin idea, mutta ihan mielellään ja mielenkiinnolla Hiltunen kiipesi selkään. Ei se nyt ihan ensimmäinen kerta suomenhevosen kyydissä ollut, mutta melkein.
Hiltunen päätti tehdä hypyn takaisin hevoselämään.
”Kyllähän sen tiesi, mitä se on taas. Mutta äkkiä siihen tottui, ja oli sitä kaivannut”, hän kuittaa.
Siitä lähtien kivaa on ollut, ja yhteistyö äidin kanssa on sujunut. Hiltunen treenaa kilpailuihin, ja äiti juoksuttaa, tekee maastakäsin ja kävelyttää maastossa.
Kilpailemisen Hiltunen haluaa pitää osana harrastusta.
”Kyllä mulla aina on ollut niin, että käydään myös jossain näytillä”, hän sanoo.
Pitkäjänteisesti on tehty. Kahdeksanvuotiaana ratsukko oli Kelmi Cupin kolmonen ja 10-vuotiaana voitti sen. 11-vuotiaana oltiin ensimmäistä kertaa mestaruuksissa ja heti neljänsiä. 12-vuotiaana tuli sitten ensimmäinen mitali mestaruuksista.
Seuraavaa pitäisi tietysti lähteä jahtaamaan. Hiltunen kertoo, että talven treenikausi on sujunut hyvin. Paljon on menty maastossa, sillä Pörnä-Loistosta on tullut vihdoin toimiva sielläkin. Kentällä mennään yleensä neljästi viikossa: kahdesti reippaammin, kahdesti kevyemmin.
Alkavalle kaudelle lähdetään ilman isoja suunnitelmia. Mestaruudet tietysti, mutta tuskin edes Pohjola-sarjaa.
Yksi mahdollisuus olisi mennä vähän vaativa b -luokkia, sillä vaihdot tulevat aika hyvin.
”Sen jälkeen, kun se toipui alkujärkytyksestä. Ihan niitä pystyy harjoittelemaan”, Hiltunen kertoo.
Hevonen asuu Hyvinkäällä Hyyppärässä, ja treeniä on tehty Riitta Holopaisen johdolla.
Omaan siirtymiseensä takaisin tallielämään ja suomenhevosten pariin Hiltunen on tyytyväinen. Onhan se kivaa, kun kilpailuissa on katsojia, ja heistä iso osa todella asiantuntevia esimerkiksi sukujen suhteen.
Ennen muuta oma arki on kivaa.
”On aina mukava mennä tallille ja nähdä kavereita. Kyllähän tämä on elämäntapa, tämä tuo elämään paljon sisältöä ja vaihtelevuutta”, Hiltunen kiittää.
Vaihtelevuuden takaa Pörnä-Loisto, joka toki pörnähtää yhä säännöllisen epäsäännöllisesti.
”Se loikkaa, mutta sitten se jatkaa. Ei siitä ole tullut kriisiä, eikä kriisiä ole siitä haluttu tehdä”, Hiltunen päättää.