

Suomen mäkihyppymaajoukkueen entinen päävalmentaja Tommi Nikunen kertoo, että kukaan ei ole hetkeen kysynyt häneltä hevosista mitään.
”Mäkihypyn hyppypukuskandaalista on sen sijaan riittänyt puhetta. Laji vaatii nyt sääntöjen puolesta huolellista tuuletusta. Vaikka Suomessa menestys on ollut vaisua, niin esimerkiksi Keski-Euroopassa lajin brändi on ollut erityisen vahva. Vaikeina aikoina kultakimpaleesta olisi pidettävä erityistä huolta”, Nikunen paaluttaa.
Nikunen on tullut tutuksi television asiantuntijatehtävistä talviurheilun puolella, mutta kaikki eivät välttämättä tiedä miehen pitkästä taustasta raviurheilun parissa.
”Olen ollut kimppahevosissa mukana parikymmentä vuotta. Ensimmäinen kimpparavuri oli Ron Jeremy Kemp, joka tuli kimpan omistukseen Kempiltä. Ravikipinä syttyi siitä, vaikka välillä oli hieman taukoakin.”
Sanojensa mukaan Nikunen seuraa raviurheilua viikoittain. Erityisessä asemassa raviurheilussa ovat suurkilpailut.
”Olen Elitloppet- ja kuninkuusraviharrastaja. Kesäiset hienot ravitapahtumat ovat upeita, kun niissä saa olla hyvien kaverien kanssa. Lisäksi hevoskimppojen kautta kyseessä on hyvä, kohtuuhintainen vapaa-ajan harrastus.”
Aikaansaava mies haalii hevoskimpoillaan raviurheilun pariin myös uusia ihmisiä. Vaikka hevonen on hieno eläin, on raviharrastuksen sosiaalinen puoli ylipäätään äärimmäisen tärkeää.
”Viimeinen niitti oli, kun lääkärikäyntiinkin meinattiin tarvita järjestysmiehiä.”
Nikusen luottovalmentaja on tätä nykyä Tapio Perttunen, jonka kanssa on ollut ravikeskustelua jo pitempään, mutta yhteisiä hevosia miehillä on ollut vasta viime vuosina.
”Tapsa on yksi Suomen parhaista ja kokeneimmista valmentajista. Luotan Tapsan sanaan ja tekemisiin, vaikka mies on joskus nopea puheissaan”, Nikunen hörähtää.
Nikusella on tällä hetkellä kaksi hevoskimppaa, joissa on osittain samoja ihmisiä mukana. Viisivuotiaaksi kääntynyt Rokkijätkä alkoi viime kauden edetessä käyttäytyä yhä kulmikkaammin, joten edessä oli vääjäämätön toimenpide: hevonen ruunattiin kauden päätteeksi.
”Päätöksessä meni ehdottomasti liian kauan. Ehkä me oltiin vielä vuosi sitten liian syvällä kuninkuusravihaaveissamme. Olisi pitänyt myöntää jo viime keväänä, ettei Rokkijätkä pysty jatkamaan oriina. Lopulta viime kausi päättyi pettymykseen, sillä hevoselta jäi juoksematta rahaa. Kunnossahan ei ollut sanomista silloin, kun Rokkijätkä malttoi vaan keskittyä. Viimeinen niitti oli, kun lääkärikäyntiinkin meinattiin tarvita järjestysmiehiä.”
Osaomistajan mukaan hevonen on talven myötä muuttunut selvästi.
”Ei se edelleenkään ole mikään joka lapsen lemmikkihevonen, mutta iso muutos on tapahtunut. Treeni on sujunut hyvin, ja hiittivalmennus aloitettiin helmikuussa. Se olisi muuten täysin kilpailuvalmis, mutta Tapsa sanoi kulmikkaan kaarrejuoksun tarvitsevan vielä parannusta.”
Toinen kimppahevonen Stoneisle Vertigo on mielenkiintoinen tapaus. Aikanaan ikäluokkatähdeksikin povatusta hevosesta tehtiin kaupat jääkiekko-ottelussa. Hevonen on aloittanut Perttusen käsistä voitolla ja kakkossijalla.
”Tapsa tuli kertomaan, että hänelle on tarjottu tämmöistä menijää. Sain illan aikana niin paljon jo aitiosta porukkaa mukaan, että päätöksen pystyi jo tekemään. Mukana on muun muassa Jari Mantila, joka ei tiennyt tätä ennen hevosista oikein mitään.”
”Alku on ollut todella lupaava, joten kaikki ovat tällä hetkellä hyvin innokkaasti hengessä mukana. Kyseessä on ulkonäöltään yksi hienoimpia näkemiäni hevosia. Siinä on hyvä aihio, jos terveys vaan kestää.”
Nikusen molemmat kimppahevoset on ilmoitettu Kuopion 75-raveihin, jotka ajetaan poikkeuksellisesti perjantai-iltana. Rokkijätkä kilpailee suomenhevosten Nuorten sarjassa, ja Stoneisle Vertigo lämminveristen nousijadivisioonakarsinnassa.
Siviilirintamalla Nikusen päätyö on ollut viimeisten viidentoista vuoden ajan golfin parissa. Alkuvuodesta yksi aikakausi tulee päätökseen, kun aikaisemmin Lahden Golfia luotsannut urheilun ammattilainen aloittaa tamperelaisen Tammer-Golfin vetäjänä.
”Tammer-Golfissa ovat isot asiat käynnissä. Ruotulan kentän vuokrasopimus loppuu vuonna 2029. Nykyisen kentän läpi tulee menemään ratikkalinja, ja kaavoitukset asuinalueeksi on tehty.”
”Uutta kenttää on suunniteltu Tampereen kaupungin myötävaikutuksella Nurmi-Sorilaan. Tammer-Golf on ilmoittanut, että olisi mielellään kentän operoinnissa mukana. Seuralle tulee tänä vuonna 60 vuotta täyteen, ja uudessa kentässä mukana olo olisi meille elinehto,” Nikunen päättää.