

Nyt viisivuotiaan Green River’s Zackin voittokulku alkoi marraskuussa, ja sen jälkeen ruuna on noussut sarjoissaan hurjasti. Joulukuussa se voitti viikon välein 12000 euron ykkösellä ajetun Ponsse Cupin finaalin ja kymppitonnin arvoisen 75-finaalilähdön.
Kun nyt tiliä tuli peräti 20000 euroa, Green River’s Zackin voittosumma on jo yli 60000 euroa. Siitä yli 50000 on tullut kolmessa kuukaudessa.
”Ei ole mietitty sen kummemmin. Mennään nyt kotiin ja nautitaan tästä”, hevosen kanssa Vermossa ollut Riku Lehtonen valmennustiimistä totesi kysymykseen siitä, mitä Green River’s Zackin kanssa seuraavaksi tapahtuu.
Green River’s Zackin hurja nousu on osoitus siitä, että myös Suomessa voi edelleen saada tiliä radoilta, kun kaikki osuu kohdalleen.
”Tietysti hevonen on hyvä, mutta nyt on myös mennyt kaikki putkeen. Aina voi mennä asioita pieleen, ja pitää sanoa, että on ollut hyvää tuuriakin”, Riku Lehtonen myönsi.
Vermossa Green River’s Zack eteni keulaan 400 metrin juoksun jälkeen. Hannu Torvisen ajokki veti koko matkan melko reippaasti, mutta piti tiukassa maaliintulossa pintansa uudella ennätyksellään 13,7a.
Maalisuoralla Green River’s Zack tuli sisäradalta jonkin verran ulospäin ja palasi sitten takaisin sisäradalle. Kaista-ajoja tutkittiin maaliintulon jälkeen hetken aikaa, mutta lopulta tilanteesta ei jaettu edes sakkoja.
Minerva Sisu oli johtavan takaa toinen ja kakkossuosikki Herbie Malibu toisesta ulkoa kolmas.
Riku Lehtonen totesi olleensa etukäteen varsin luottavaisena.
”Mitään negatiivista ei ole ollut, eikä ollut mitään ajatusta siitä, että vire olisi mennyt ainakaan huonompaan suuntaan.”
Green River’s Zack siirtyi Kari Lehtosen valmennukseen viime kesänä. Riku Lehtonen kertoi, että hevosella oli heti hyvät otteet.
”Kun kävin ensimmäistä kertaa ajamassa sillä, ihmettelin, miksi sillä on niin pieni voittosumma”, Riku Lehtonen muisteli.

Vermon lauantain toinen merkkilähtö oli perinteinen Talvimalja. Sen voiton vei lähdön ainoa tamma Ete Jet, jolle Santtu Raitala tarjosi mainion juoksun johtaneen Amazing Playerin takana. Loppusuoralla Ete Jet kiri varmaan voittoon ennen Amazing Playeria ja myös sisärataa tullutta Hierro Bokoa.
Voittoaika täydellä matkalla oli 12,8a.
Ete Jetin valmentaja on Hanna Lepistö ja omistaja Dimitri Hedman. Vermossa edustamassa oli taustajoukoista Dimitrin isä Petri Hedman.
Lepistöllä on talven ajan ollut talli myös Ruotsissa, mutta Petri Hedmanin mukaan Ete Jetin tavoitteet ovat kotimaassa.
”Suomessa ajetaan kilpaa koko ajan. Tähdätään ensi kesän isoihin lähtöihin, jos luokka vaan riittää”, hän linjasi. ”Hanna on sitä mieltä, että hevosella on varaa mihin vaan, ja Santtukin on puhunut, että se pystyy osallistumaan mihin vaan.”
Hedmanit hankkivat Italiassa syntyneen Ete Jetin noin puolitoista vuotta sitten. Alkuun se oli heidän omistuksessaan Alessandro Gocciadoron valmennuksessa, mistä se siirtyi viime kesänä Hanna Lepistölle.
Hedmanit ovat Lepistön suurin asiakas. Heillä on Petri Hedmanin mukaan kymmenkunta hevosta Lepistöllä. Myös Ruotsin satsauksessa Hedmaneilla on ollut suuri rooli.
”Yhteinen idea se oli ja hyvässä yhteistyössä sitä mietittiin. Homma ei ole mennyt ihan kuten suunniteltiin, kun hevoset olivat siellä kipeinä. Ne juoksevat Ruotsissa vielä ensi viikolla, mutta sen jälkeen hevosten on tarkoitus tulla sieltä kotia kohti.”
Lähes 300 000 euroa tienannut Ete Jet oli aikanaan kova ostos Suomeen. Tamma on paitsi ansioitunut itse, myös kovasukuinen. Samasta emästä on muun muassa Ete Jetin täysveli Bengurion Jet, joka on Euroopan huippulähtöjen vakiokaartia viime vuosilta.
”Hieno tamma. Tulevaisuudessa tosi hyvä siitostamma”, Petri Hedman myhäili.
Hän ei pitänyt nyt kuusivuotiaan Ete Jetin siementämistä jo tänä vuonna.