• Oulun Kuninkuusravien tulos reilut 400 000 euroa

    Oulun ravirata julkisti elokuussa järjestettyjen Kuninkuusravien taloudellisen tuloksen torstaina.
    Elokuun ensimmäisinä päivinä järjestetyt Kuninkuusravit keräsivät kolmena päivänä yhteensä 43625 katsojaa.
    Elokuun ensimmäisinä päivinä järjestetyt Kuninkuusravit keräsivät kolmena päivänä yhteensä 43625 katsojaa. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    11.12.202519:00
    Ville Toivonen

    Pohjolan Hevosystävät ry:n tiedotteen mukaan Kuninkuusravien tulos oli yhdistyksen omistaman Äimän Käki oy:n ravintolapalveluiden kanssa yhteensä noin 408 000 euroa.

    Tapahtuman tulokseen vaikuttivat positiivisesti muun muassa hyvät keliolosuhteet sekä perjantain hyvä yleisömäärä.

    ”Lisäksi järjestelyissä vältyttiin merkittäviltä lisäkustannuksilta, sillä budjetoinnissa pystyttiin ennakoimaan kattavasti koko kokonaisuus”, tiedotteessa mainitaan.

    Kuninkuusravien tuotto oli suurempi kuin vuonna 2024 Jyväskylässä. Killerin ravirata ilmoitti tapahtuman taloudelliseksi tulokseksi reilut 250 000 euroa.

    Vuonna 2023 Kuninkuusravit järjesti Kouvolan ravirata, joka ei julkistanut tapahtuman tulosta erikseen. Järjestäjäseura teki vuonna 2023 kokonaisuudessaan reilut 500 000 euroa voittoa.

    Lisää aiheesta
    • Marja Pahkalan tausta on monipuolinen. Ennen raviradan vetäjäksi siirtymistään hän on toiminut muun muassa kampaamoyrittäjänä sekä Suomen Hiusyrittäjien toiminnanjohtajana.

      Ravit | Kuninkuusravien järjestäjän on pakko onnistua

      Tilaajalle
    • Marja Pahkala kertoi Oulun Kuninkuusravien järjestelyistä Äimärautiolla.

      Ravit | Kuninkuusraveissa kävijöiden odotetaan jättävän Oulun seudulle 15 miljoonaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kuninkuusravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle