• Kuninkuusravien järjestäjän on pakko onnistua

    Kuninkuusravit ovat järjestäjäradalle valtava ponnistus. Onnistumisen paine on kova sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.
    Tilaajalle
    Marja Pahkalan tausta on monipuolinen. Ennen raviradan vetäjäksi siirtymistään hän on toiminut muun muassa kampaamoyrittäjänä sekä Suomen Hiusyrittäjien toiminnanjohtajana.
    Marja Pahkalan tausta on monipuolinen. Ennen raviradan vetäjäksi siirtymistään hän on toiminut muun muassa kampaamoyrittäjänä sekä Suomen Hiusyrittäjien toiminnanjohtajana. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    1.8.202506:30
    Ville Toivonen
    Oulu

    Oulun Äimäraution kuninkuusravijärjestelyjä vetää raviradan toiminnanjohtaja Marja Pahkala. Kesällä 2023 pestissään aloittanut Pahkala kertoo työtä olleen paljon, mutta painottaa tienneensä mihin lähti.

    ”Yrittäjätaustalla en pelkää työntekoa. Pitkät työpäivät ovat tuttuja”, Pahkala toteaa.

    Kuninkuusraveja varten Oulun raviradan omaa organisaatiota on vahvistettu. Joka paikassa paljon pohjautuu kuitenkin raviväen tekemään talkootyöhön.

    Pahkala kertoo jopa yllättyneensä Oulun seudun raviyhteisön aktiivisuudesta ja sitoutumisesta.

    ”On ollut ihanaa nähdä, kuinka ihmiset ovat lähteneet mukaan tekemään nimenomaan meidän omia Kuninkuusravejamme. On huikeaa, että Kuninkuusravien saaminen ja niiden onnistuminen on niin monelle niin tärkeää.”

    ”Kokonaisvaltainen onnistumisen tarve on järjestävälle radalle aina tosi suuri.”

    Marja Pahkala

    Paine onnistumiselle on kova. Eri paikkakunnilla kiertävät Kuninkuusravit ovat raviurheilun näyteikkuna ja alan ainoa todellinen massatapahtuma. Paikalle saapuu parikymmentä tuhatta ravivierasta, joille pitää tarjota sujuvat palvelut ja suuria elämyksiä.

    Vähintään yhtä suuri onnistumisen tarve on talouspuolella. Raviradat painivat supistuvan rahoituksensa kanssa, ja onnistuneet Kuninkuusravit voivat auttaa rataa pitkälle tulevaisuuteen.

    Samaan aikaan kulut ja vaatimukset ovat nousseet merkittävästi. Kuninkuusravit eivät ole järjestäjille samanlainen lupa painaa rahaa kuin ehkä takavuosina.

    ”Kokonaisvaltainen onnistumisen tarve on järjestävälle radalle aina tosi suuri”, Marja Pahkala muotoilee diplomaattisesti.

    ”Sitähän raviurheilu kaipaa kaikkein eniten, että tehdään yhteistyötä ja autetaan toisiamme.

    Marja Pahkala

    Kuninkuusravibrändin omistaa ravikeskusjärjestö Suomen Hippos, mutta taloudellisen riskin kantaa yksin järjestäjärata.

    Huomattavan pitkään on puhuttu siitä, pitäisikö Kuninkuusraveja järjestämässä olla jonkinlainen pysyvämpi organisaatio. Nykymallissa kaikki raviradat tekevät periaatteessa kaiken alusta loppuun itse.

    ”Olisi hyvä olla vähintään yksi ihminen, joka kulkisi vuodesta toiseen organisaation mukana”, Marja Pahkala arvioi.

    ”Vaikka tieto kulkee koko ajan hyvin, monta turhaa työvaihetta jäisi tekemättä, kun tapahtuman mukana kulkisi ihminen, joka on jo nähnyt ja tehnyt sen pohjatyön.”

    Marja Pahkala kiittää eri vuosien kuninkuusravijärjestäjien yhteistyötä. Viime vuonna kisat järjestettiin Jyväskylän Killerjärvellä, ensi vuonna vuorossa on Tampereen Teivo.

    ”Kuluista ja kulurakenteista puhutaan hyvin avoimesti. Tietoa siirretään mahdollisimman paljon, jotta vältyttäisiin tarpeettomilta ketunkoloilta, joihin kompastella”, Pahkala painottaa.

    ”Tietysti joka radalla ja tapahtumalla on omat ominaispiirteensä, mutta iso pointti on samanlainen joka paikassa.”

    Oulun ravirata-alue on selvästi pienempi kuin monella muulla maakuntaradalla. ”Jokainen neliömetri tulee hyötykäyttöön”, Marja Pahkala kuvailee.
    Oulun ravirata-alue on selvästi pienempi kuin monella muulla maakuntaradalla. ”Jokainen neliömetri tulee hyötykäyttöön”, Marja Pahkala kuvailee. Kuva: Elina Paavola

    Välillä kuninkuusravijärjestäjien toisilleen tarjoama apu on hyvinkin konkreettista. Viime vuonna Killerin Kuninkuusravien iltajuhlassa Marja Pahkala oli lopulta aivan eri hommissa kuin oli alun perin ajatellut.

    ”Katsoin, että nyt menee rahat taivaan tuuliin, kun ihmiset seisovat jonossa eivätkä saa juotavaa. Kun minulla kerran oli siihen tarvittava passi, hyppäsin tiskin taakse”, hän vahvistaa asiasta kysyttäessä.

    ”Sitähän raviurheilu kaipaa kaikkein eniten, että tehdään yhteistyötä ja autetaan toisiamme. Me olimme Jyväskylässä oppimassa ja auttamassa, ja nyt Teivon väki on meillä oppimassa ja auttamassa. Yhteen puhaltamisen henki on todella tärkeä.”

    Lisää aiheesta
    • Marja Pahkala kertoi Oulun Kuninkuusravien järjestelyistä Äimärautiolla.

      Ravit | Kuninkuusraveissa kävijöiden odotetaan jättävän Oulun seudulle 15 miljoonaa

      Tilaajalle
    • Oulun raviradan vuotuinen päätapahtuma on syyskesällä ajettava Oulu Express. Kuvassa viime vuoden voittaja Halley Wania.

      Ravit | Marja Pahkala Oulun raviradan toiminnanjohtajaksi

      Tilaajalle
    • Vermon ravirata sai nyt tarkastelussa olleena vuonna 2023 toimintatukea 1,8 miljoonaa euroa. Alustavan tiedon mukaan radalta ollaan perimässä takaisin merkittävää summaa.

      Ravit | Raviratojen tukia ollaan perimässä takaisin rajusti viime vuotta enemmän – pikkuradalta karhutaan jättisummaa

      Tilaajalle
    • Oulu ja Äimärautio ovat ohittamaton osa suomalaista ravihistoriaa. Oulusta ovat lähtöisin muun muassa kaikkien aikojen voitokkain suomalaisohjastaja Jorma Kontio (vas.) sekä valmentajaikoni Pekka Korpi perheineen.

      Ravit | Oulun raviradan asemaa ei uhkaa mikään, mutta ”puolen Suomen radaksi” sillä on matkaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kuninkuusravit
    raviurheilu
    Oulun ravirata
    tapahtumajärjestäminen
    Suomen Hippos
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle