• Madis Morna tekee töitä enemmän ja kilpailee vähemmän: ”Minulla on vain yksi lompakko”

    Suomenvirolainen esteratsastaja Madis Morna aikoo kilpailla tällä kaudella oleellisesti vähemmän kuin aiemmin.
    Tilaajalle
    Madis Morna ja  Herbert ovat voittaneet muun muassa Pohjola GP-sarjan ja Tallinnan kansainvälisten kilpailuiden pääluokan. Kuvassa ratsukko hyppää SM-kisoissa kesällä 2023.
    Madis Morna ja Herbert ovat voittaneet muun muassa Pohjola GP-sarjan ja Tallinnan kansainvälisten kilpailuiden pääluokan. Kuvassa ratsukko hyppää SM-kisoissa kesällä 2023. Kuva: Heidi Lammi
    MT Hevoset|Ratsastus
    6.6.202510:00
    Miia Lahtinen

    Päätökseen on kaksi syytä. Ensinnäkin ykkösratsu Herbert on telakalla, ja toisekseen hän erehtyi laskemaan kilpailemisen kuluja. Madis Morna toteaa, että hän on tänä vuonna alkanut ajatella asioita eri tavalla. Että kaikista pitkistä päivistä pitäisi jäädä jotain viivan alle.

    Mornan kotitallissa Liedossa on yhdeksän hevospaikkaa, eikä työntekijää. Jos isäntä lähtee kilpailureissulle pieniinkin kansainvälisiin kilpailuihin, se tarkoittaa, että pitää palkata tuuraaja. Kilpailumatka maksaa vähintään 1 500 euroa, ja kun mies ei ole töissä, jäävät valmennusten ja ratsutusten tuomat rahat saamatta. Yksi viikonloppu vie monta tonnia miinukselle.

    ”Ei tässä varmaan mikään ole muuttunut, olen vaan vähän viisaampi. Luulen, että mä rupesin laskemaan”, Morna huokaa. ”Minulla on kaksi lasta, puoliso ja kotitila, en voi haaskata kaikkia rahoja kisoissa nauttimiseen. Ihmettelen, että mistä ihmiset ottavat sen rahan. Mulla on vain yksi lompakko.”

    Mornalla on muutamia tukijoita, joiden avusta hän on kiitollinen, mutta koko kalliiseen kisaruljanssiin se ei ole tarpeeksi.

    Kun Herbert oli kunnossa ja kilpaili, sen kanssa saattoi luottaa, että joka kilpailuista se tienaa omat kulunsa ja vähän päälle. 13-vuotias ruuna kuitenkin kompuroi Tallinnassa viime syksynä tulessaan alas esteeltä ja loukkaantui. Se on jo ratsastuksessa, mutta tälle kaudelle ei ole kilpailusuunnitelmia.

    Madis Morna hakee yritystoiminnalleen kannattavuutta. Kuvassa hän on Ria Danielin kanssa.
    Madis Morna hakee yritystoiminnalleen kannattavuutta. Kuvassa hän on Ria Danielin kanssa. Kuva: Hanna Heinonen / SRL

    Sen Morna lupaa, että leipäpuu ei tule vaihtumaan. Hän kyllä jatkaa hevosten kanssa: valmentaa, kouluttaa ja kilpailee. Viikon päästä hän hyppää Ypäjällä ainakin Petra Heikkisen yrityksen omistamalla Kearney W:llä, joka on mennyt jo 145-tasoa.

    ”Mutta täytyy löytää järki tähän touhuun. Koitan saada tämän homman nyt kannattavaksi”, Morna sanoo.

    Ja lisää, että ei ole syytä ihan heti soittaa perään ja kysyä, kuinka toteuttaminen onnistui.

    Ehkä se tapahtuu parempien aikojen myötä, nyt kaikilla on tiukempaa, Morna miettii.

    ”On ihan kivakin olla kotona enemmän. Saa tehtyä enemmän, hevosten kanssa ja tontilla”, laitumen rakennuksesta tavoitettu Morna päättää.

    Lisää aiheesta
    • Jyväskylän Korpilahdella Keski-Suomessa järjestetään yhä kansalliset kilpailut vuosittain este- ja kouluratsastuksessa. Kuvassa Venla Kyläkorpi ja Pohjajoen Rubin.

      Ratsastus | Esteratsastuskilpailuihin suunnitellaan remonttia – ”Kun lähdet kolmen päivän kisoihin kahdella hevosella, siinä on tonnilta siivet poikki”

      Tilaajalle
    • Madis Morna ja Herbert kesällä 2023 Ypäjällä hyppäämässä Pohjola GP:n osakilpailuvoittoon.

      Ratsastus | Menestysratsu Herbertin ympärille kerättiin kimppa – Madis Morna tähtää maailmancupin finaaliin

      Tilaajalle
    • Madis Morna ja Herbert nähdään HIHS-areenalla ensi viikolla. Arkistokuva.

      Ratsastus | Tallinnan voittaja Madis Morna lähtee HIHS:iin hakemaan ainutlaatuista kokemusta

      Tilaajalle
    • Madis Morna viime vuonna Ypäjällä Herbert-hevosen kanssa; takana juuri hypätyt GP-finaalit ja hymy herkässä.

      ”Jos kykyä on ja kyydissä pitää, niin kaikki voi olla mahdollista” – Hevosalan Helmi Madis Morna kouluttaa hevosia maltilla, pyrkimättä oikopoluille

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle