• ”Kyllä mä luulen, että Seppo lähtee”

    Yksi suomalaista raviyleisöä kuumimmin kutkuttavista kysymyksistä on, nähdäänkö V.G. Voitto tänä vuonna Tukholman Solvallan Elitloppet-viikonlopun kylmäverikisassa Elitkampenissa.
    Tilaajalle
    Henri Bollström oli V.G. Voiton ohjissa oriin aloittaessa kautensa sunnuntaina Joensuussa. Hän tekee muutenkin läheistä yhteistyötä valmentaja Seppo Suurosen kanssa.
    Henri Bollström oli V.G. Voiton ohjissa oriin aloittaessa kautensa sunnuntaina Joensuussa. Hän tekee muutenkin läheistä yhteistyötä valmentaja Seppo Suurosen kanssa. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    13.4.202514:00
    Ville Toivonen

    Elitloppet on ravimaailman huikeimpia tapahtumia, ja kylmäveriottelu Elitkampen perinteisesti ainakin suomalaisittain yksi viikonlopun kohokohdista. Kisan ykköspalkinto nostettiin pari vuotta sitten miljoonaan kruunuun, ja se on suurin yksittäinen ravilähtö kylmäverisille.

    Solvallan rata on huippunopea ja vastus Elitkampenissa kovin mahdollinen. Suomalaisyleisölle olisi mannaa nähdä V.G. Voitto kohtaamassa pohjoismaiset huippuhevoset ja tavoittelemassa mahdollisesti jopa kylmäveristen maailmanennätystä.

    Myös Solvallan radan edustajat janoavat V.G. Voittoa kisaansa. Valmentaja Seppo Suuronen on kommentoinut asiaa ”katsotaan, katsotaan” -tyyppisesti.

    Seppo Suuronen ei ole toistaiseksi sanonut juuta tai jaata Solvallan Elitkampenin suhteen. Joensuussa haastattelijana oli Veeti Suomalainen.
    Seppo Suuronen ei ole toistaiseksi sanonut juuta tai jaata Solvallan Elitkampenin suhteen. Joensuussa haastattelijana oli Veeti Suomalainen. Kuva: Ville Toivonen

    Joensuussa V.G. Voiton ohjissa olleella, Suurosen erittäin hyvin tuntevalla Henri Bollströmillä kuitenkin on selkeä käsitys asiasta.

    ”Jos kaikki on kunnossa, kyllä mä luulen, että Seppo lähtee. Ja toivon kovasti”, Bollström sanoo.

    ”Onhan tuo parhaita hevosia koko Pohjoismaissa, ja pitäähän sillä ajaa siellä, missä on parhaat hevoset ja isoimmat palkinnot. Ja vaikka Voitto on tuollainen reipas kaveri, se matkustaa hyvin, eikä siinäkään pitäisi olla ongelmaa.”

    Bollström muistuttaa myös, että V.G. Voiton reissuun lähtemisen mahdollisuutta lisää kilpailemiseen keskittyminen. Parina viime vuonna V.G. Voitto on ollut myös siitoskäytössä, mikä on osaltaan kuluttanut hevosta, mutta tänä vuonna kausi on pyhitetty kilpailemiseen.

    V.G. Voiton taustalla on inkoolainen Grönforsin perhe. Sen ovat kasvattaneet Soile ja Jukka Grönfors, ja oriin omistaa Grönfors Training Oy.

    Grönforsin perhe on ravipiireistä tuttu vuosikymmenten ajalta. Kiuruvedeltä kotoisin olevan Jukka Grönforsin isä Vihtori Grönfors oli ympäri Suomen tunnettu kauppamies ja hevosmies.

    Suvun kasvattamien hevosten V.G.-etuliite tulee hänen nimensä etukirjaimista.

    Lisää aiheesta
    • V.G. Voiton paluu tauolta täytti odotukset. Valmentaja Seppo Suuronen ja ohjastaja Henri Bollström olivat ravikuninkaan kisaan tyytyväisiä.

      Ravit | V.G. Voitto palasi kevättä rinnassaan

      Tilaajalle
    • Ari Moilasen ohjastama V.G. Voitto voitti kaikki kolme kuninkuuskilpailun osamatkaa Killerillä viime kesänä.

      Ravit | V.G. Voitto oikein hyvän tuntuinen – ”Mieluummin ajaisin kauden avauksessa matalamman profiilin startin”

      Tilaajalle
    • Jockas Rita on Santtu Raitalalle ja hänen lähipiirilleen tärkeä hevonen. Santun serkku Anniina Pekonen on tamman hoitaja.

      Ravit | Santtu Raitala odottaa yhtä hevosta yli muiden: ”Teki valtavan vaikutuksen lähinnä takaa, välillä vierestä ja joskus edestäkin seurattuna”

      Tilaajalle
    • Seppo Suurosen tallista riittää kovia hevosia ympäri vuoden.

      Ravit | ”V.G. Voitto on periaatteessa starttikunnossa” – Seppo Suurosen ykkösketjulla myös murheita

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    V.G. Voitto
    Elitkampen
    Seppo Suuronen
    ravit
    Grönfors Training Oy
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle