

Lappeenrantalaissyntyinen, mutta aikaa sitten vihtiläistynyt Ari Moilanen on ikoninen suomalainen raviohjastajahahmo, jonka elämästä raviratojen ulkopuolella ihmiset toisaalta tietävät varsin vähän. Ohjastajasankareiden standardiksi onkin muodostunut, ettei itsestä jaella paljoa tietoa tai kehuja, ohjastetaan voittoisasti vain.
Ari Moilanen on kuitenkin poikkeus vielä ohjastajienkin joukossa lakonisine, joskin välillä huikeasti naulan kantaan osuvine haastatteluvastauksineen. Silmäkulman pilkkeestä näkee, että huumoria on matkassa useimmiten. Mutta kuka siis on tämä ”mystinen metsätyömies” pehmeine käsineen, Vihdin pumpulisormeksikin kutsuttu?
Haastattelun alku kertoo lopulta jo paljon, millaisesta persoonasta ja luonteesta on kyse. Kovin moni ei tiedä hermostuuko Ari Moilanen koskaan, mutta tällä kertaa hän on silminnähden huolissaan. Epävarmana siitä, onko hänellä tarpeeksi kerrottavaa tällaiseen isoon artikkeliin? Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään? No, päätelkää itse!
Haastattelupäiväksi valikoituneen keskiviikkoiltapäivän aluksi selviää Vermon kilpailupäälliköltä Jarkko Korhoselta, että Moilanen on kahden voiton päässä maagisesta 2000 tolpan rajasta maamme pääradalla, kotiradalla. Syntyy keskustelua myös siitä, voisiko raja mennä rikki illan raveissa? Ja siitä, alkaako miestä jännittää?
”Tuollaisia en ole ikinä jännittänyt”, Moilanen hekottelee.
”1998, 1999 vai 2001 voittoa, mitä väliä sillä lopulta on? Tiedän kyllä, että jotkut kuskit ovat olleet vähän ahdistuneita jonkun haamurajan äärellä, mutta mulle tollaiset eivät vain ole merkinneet suuria. Muistan että esimerkiksi Risto Airaksisella tuotti vähän työtä saada 1 000 voittoa ohjastajana täyteen, kun hän oli yhden voiton päässä.
”Kaarlo Ahokas sanoi Ristolle, että saat ohjastaa seuraavan startin Vieskerillä. Risto kieltäytyi fiksusti. Niinhän siinä kävi, että Kari Ahokas ohjasti, ja Viesker hävisi pitkästä aikaa. Jos se olisi käynyt Ristolle, niin olisihan se ollut aika masentavaa. Mutta en ole kyllä itse koskaan juuttunut mihinkään tuollaiseen, en yhtään.”
Kuin varmemmaksi vakuudeksi Moilanen ohjastaa voiton numero 1999 Vermossa heti illan ensimmäisessä lähdössä Onon Nopsavauhdilla, hyvin epävarmalla suomenhevoskyvyllä. Seuraavalla ohjastuksellaan tulee kakkonen Ronaldo Classicolla, sitten hän hurauttaa Max di Quattrolla ohi koko porukasta loppukaarteessa neljättä rataa pitkin; kuinka vaikeaa se nyt oikein oli?
”Kyllä Vermosta tärkeä paikka on tullut. Tässä on mennyt aika monta vuosikymmentä yhdessä Vermon kanssa. Joka viikko on nähty, ainakin keskiviikkoisin.”

Lappeenrannasta pikkupojasta kaikki alkoi. Isä Pentti Moilanen harrasti hevosia ja oli amatöörivalmentajakin. Raveissa Ari Moilanen möi ohjelmia seitsemän pennin palkalla per myyty raviohjelma. Totoakin pelattiin kaverin kanssa. Kerran kävi tuuri, kahden markan panoksella tuli 140 markkaa, mikä oli iso raha pikkumiehelle 1970-luvun alussa. Ei ollut ikärajoja vedonlyönnissä siihen aikaan.
Vuonna 1974 tuli ensimmäinen kosketus pääkaupungin raveihin. 1980-luvun alussa alkoivat Ari Moilasen uran kilpailut pääkaupunkiseudulla ja nyt on siis 2 000 voittoa täynnä toisena ohjastajana kautta aikojen pelkästään pääkaupungissa. Tai no jos tarkkoja ollaan, Helsingin raveissa, mutta Espoon puolella. Vermon raviradan alue on Helsingin kaupungin omistama tontti, mutta se sijaitsee kaupunkien välisen rajan juuri Espoon puolella.
Antti Teivainen sai saman voittolukeman kasaan muutamaa kuukautta aikaisemmin. Miesten saavutukset saattavat jäädä ikuisesti ylittämättömiksi, kun ravien vuosittainen määrä pienenee.

Vuonna 1974 nuori Moilanen istui heinäpaalilla kuljetuksessa hevosten puolella, kun Eero Mäenpää saapui idästä valloittamaan Helsinkiä ja Käpylää voittokone Stewballillaan. Jokseenkin ensimmäistä kertaa Helsingissä. Käpylässä ravattiin nykyisen Messukeskuksen paikoilla 1977 asti ja Vermossa siitä eteenpäin. Vähänpä nuori mies tiesi siinä paalin päällä istuessaan, mitä tuleman pitää.
”Mutta kyllä mulla oli koko ajan, pojasta saakka, sellainen tunne, että tää on mun juttu.”
Ensimmäinen työnantaja oli Risto Lanki Lappeenrannassa. Sieltä alkoi kilpaileminenkin, vaikkei voittokulku startannut mitenkään heittämällä.
”Ensimmäiset kolme vuotta meni voitoitta. Hevosetkaan ei olleet häävejä, tuntui, että lähimpänä vastustajia oltiin esittelyssä. En ollut luovuttamassa, mutta en liioin kokenut, että olen ässä tässä hommassa. Meidän perheen omalla Wind Saundersilla se eka tolppa tuli. Ei ollut mikään merkittävä hevonen muuten. Vähän sellainen kiukkuinen se oli, kuten Mr Saundersin jälkeläiset usein.”
”Sain olla taitavien hevosihmisten palveluksessa. Sieltä oppia on ammennettu. Samoin oman tallin pyörittämiset eri paikoissa olivat opettavaisia kokemuksia.”
”Risto Lanki esimerkiksi onnistui sellaisilla hevosilla, joilla kukaan muu ei olisi varmaan pärjännyt. Toki sellaisia hevosiakin oli paljon, joilla hänkään ei voinut onnistua. Kerran esimerkiksi lähdettiin hakemaan opetettavaksi kolmevuotiasta suomenhevosta, jolla ei ollut koskaan ollut edes riimua päässä.”
”Se oli emän kanssa sellaisessa metsätarhassa, ja lassolla pyydystettiin se emä, ei silläkään ollut riimua päässä. Emän perässä saatiin sittenkin jotenkin molemmat autoon, kauhea sähellys. Saatiin vain kaikkien kommellusten jälkeen sekin hevonen opetettua ajolle, ja se juoksi kilpaakin. Ei ollut mikään tähti.”

Vuonna 1983 tie toi Moilasen Etelä-Karjalasta pääkaupunkiseudulle ja Pekka Korven palvelukseen.
”Kulttuurishokki oli valtava, kun Pekka Korven tallilla Haimoossa melkein kaikki olivatkin sitten jenkkihevosia, tosi juoksijoita ja toimivia kaikki. Sanotaan nyt vaikka, että siellä oli 58 jenkkiä ja kaksi Suomessa syntynyttä. Ne suomalaisetkin olivat Guiding Star ja Enterprise Hanno, ikäluokkahuippuja kumpikin. Ne hevoset olivat valtavan paljon parempia kuin kellään muulla siihen aikaan.”
”Niitä jenkkejä oli usein monta samassa lähdössä, ja minäkin sain heti Pekalta hyvin vastuuta kilvanajoonkin. Siitä ne ohjastustilastot lähtivät paranemaan.”
”Ilmasilta Amerikasta oli välillä katkeamaton. Sain olla kiireisimpänä aikana joka viikko rekalla hakemassa uutta kuormaa jenkkihevosia Seutulasta. Myöhemmin niille tuli sitten pakkostarttisummia, eikä homma ollut enää yhtä selvää menestystä. Joukossa oli toki ihan huippuja, ja niillä hevosilla ja niiden jälkeläisillä on aika paljon jalostettu tämä nykyinen suomalainen lämminverinen.”
”Se Blue White Trottersin talli Haimoossa oli paras työyhteisö, johon minä olen tutustunut, kaikki toimi kuin rasvattu. Talonmies piti radat ja paikat kunnossa ja talonmiehen vaimo valmisti meille ruokaa. Sihteeri hoiti matkalippuvaraukset ja majoitukset. Meidän töissä olleiden ei tarvinnut kuin valmentaa ja hoitaa hevosia.”
Korven tallia seurasi aika oman valmennustallin pitäjänä Luumäellä, Loviisassa ja Vermossa. Tuo ajanjakso puolestaan päättyi siirtymiseen Hollantiin pitämään tallia yhdessä Ari Hartikaisen ja Jorma Pesosen kanssa. Alle vuoden reissu kesti ja päättyi paluuseen kotimaahan.
”Schaesberg oli paikan ja raviradan nimi siellä ihan Saksan rajan pinnassa, ja molemmilla puolilla kilpailtiin. Ihan hyvä reissu se oli, voitettiin paljon lähtöjä. Aika oli vain sellainen, että palkinnot olivat pieniä, eikä homma ollut kovin kannattavaa.”
”En ole koskaan ollut kova keräämään rangaistuksia, mutta siellä joutui ohjastajana tuomaritorniin puhutteluun, jos aihetta oli. Minäkin jouduin, joitakin kertoja. Olisiko ollut vähän vierasmaalaisen kuskin ylimääräistäkin opetusta? Aika samanlaistahan se kilvanajo kuitenkin sielläkin oli. Montaakaan sanaa en ymmärtänyt, mutta huutia tuli siis yllättävän usein. Sen verran ymmärsin, ettei ne kehuja olleet.”
”Eihän tämä ikuisesti jatku, mutta ei ole mitään erityistä suunnitelmaa, että silloin ja silloin mä lopetan. Arki tuntuu sujuvan, joten nautitaan siitä.”
1990-luvun alkupuolelta alkaen Ari Moilanen on elättänyt itsensä ja perheensä pelkästään ohjastamalla kilpaa. 1993 Ari Moilanen ohjasti 163 voittoa. Siitä alkaen Moilanen on ohjastanut joka vuosi yli 170 voittoa.
”Vermossa ei ollut vapaata tallia minulle juuri siinä, ja kysyntää ohjastuksiin oli, niin siitä se lainakuskiura vain lähti.”
Vuonna 2009 oltiin lähimpänä jäädä alle mainittujen lukujen. Ari Moilanen on ollut siinä mielessä onnekas, ettei loukkaantumisia ole juurikaan sattunut, mutta kyseisen vuoden Villinmiehen Tammakilvassa sattui. Expressionless kompastui yhteen askeleeseen ja kärryt toimivat katapultin tavoin: ohjastaja Moilanen sinkoutui kaaressa rataan.
”Solisluu meni poikki. Se törrötti ilkeästi olkapään takaa pystyssä, mutta lähettivät kuitenkin sairaalasta Lappeenrannasta kotiin. Siellä löivät pari särkylääkettä kouraan ja niiden voimalla, yhdellä kädellä, ajoin kotiin. Tajusin, ettei tämä tästä itsestään parane, ja eikun seuraavana päivänä uudestaan lääkäriin.”
”Maanantaina leikattiin ja siinä oli rautatanko solisluun tukena. Jossain vaiheessa se tanko meinasi tulla ihosta läpi myös. Lääkärillä oli ronskit otteet, ja hän tömäytti sen jonkinlaisella vasaralla takaisin paikoilleen. Se lääkäri, muistaakseni ravimiehiä hänkin, sanoi että olkapäästä tulee parempi kuin toisesta terveestä, ja oikeassa oli. Ei ole ollut ongelmia sen kanssa sen koommin.”
Parhaalla kaudella voittoja tuli 2001 peräti 304. 27 kaudella on ylittynyt 200 tolpan raja. Erilaisia liigavoittoja Moilasella on lukemattomia, valtakunnallisia ja Vermossa sekä muualla. Startteja raviurheilun keskusjärjestön Suomen Hippoksen tilastoissa yli 60 000 ja palkintorahojakin ajettuna hevosenomistajille yli 33 miljoonaa euroa.
”Varmaan olen ollut onnekas, kun ei mitään ihmeellistä loukkaantumista ole sattunut näillä kilometreillä, tuon yhden tapauksen lisäksi. Olen toki osannut vähän varoakin ja sanoa esimerkiksi ei välillä sellaisissa tapauksissa, joissa ajotehtävä ei ole tuntunut mieluisalta. Hevoshommissa kannattaa välttää hankaluuksia, koska tilanteita tulee joka tapauksessa vastaan.”

Moilasen käsien arvioidaan tosiaan olevan erityisen hyvät hevosia käsittelemään. Varsinainen raviurheilun Raimo Helminen koko mies: pehmeät kädet, pisteitä ropisee ja yhtä lailla huono kehumaankin itseään kuin legendaarinen jääkiekkoilija ”Raipe”, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Hurja voittomäärä on tullut poikkeuksellisen rennolla otteella, vähäisellä markkinoinnilla, niin sanotusti. Toisaalta onnettomuuksien vähyyskin kertoo omalla tavallaan taidosta.
Kirjoittajalla on tiedossa, että juuri tällaisessa kysymyksessä vastauksen sato voi jäädä vähäiseksi Moilaselta kysyttäessä. Mutta kysytään silti. Miksi Ari Moilanen on niin hyvä raviohjastaja? Mitä niissä pumpulikäsissä on niin erikoista?
”Turha sieltä hevosen suusta on kovin kovaa ottaa kiinni, jollei ole ihan pakko. Jos sitä alkaa kiskoa, niin hevonen alkaa usein taistella vain entistä kovemmin vastaan. Muilla keinoilla se yhteistoiminta pitäisi saada aikaan. Yleensä ottaenkin yritän häiritä hevosen suoritusta mahdollisimman vähän.”
”Esimerkiksi aika esittelyn ja lähdön välillä on hyvin ratkaiseva. Monta kertaa, jos saa hevosen pysymään rauhallisena tuon välin, on jo paljon voitettu. Hevosesta riippuen tietysti. Jos taas tarvitaan reipas pruuvistartti, jotta päästäisiin keulaan, niin tehdään siten niin. Pitää osata lukea hevosta.”
Ongelma voi olla siinä, ettei hevoselta voi kysyä, millaisen juoksun sinä tänään haluat? Ne eivät suuria puhu, kuten ei ohjastaja itsekään tässä tapauksessa, on joskus tuntunut. Välillä taas, juuri tänään esimerkiksi, tuntuu että Moilaselta tulee tarinaa vaikka kuinka.
”No, kyllä ne hevoset itse asiassa puhuu. Kyllä niistä saa aika paljon irti tietoa. Tää on vähän sellaista vuoropuhelua hevosen ja ihmisen välillä. Mä yritän kyllä kuunnella. Joskus sanoakin kaverille, että ei mennä sinne, mennään mieluummin tänne. Ja lopussa vaikka huomauttaa, että nyt voitaisiin vähän lisätä vauhtia.”
”Ja kuuluu siihen suoritukseen paljon muutakin. Kyllä mä yritän tutustua tehtävään myös etukäteen. Että millainen on hevonen – millaiset vastustajat? Sitä voi ja pitääkin suunnitella jotain taktiikkaa, mutta aika usein se kyllä menee eri tavalla, kuin suunniteltiin. Siinä pitää sitten reagoida ja ajaa uuden tilanteen mukaan.”

Ari Moilanen tunnetaan kalamiehenä. Siinäkö on se rentouden salaisuus?
”Kyllä se rakas harrastus on. Mulla on Buster trailerilla pihassa ja Hiidenvedellä Vihdissä tulee kesäisin kalastettua, mutta ehkä liian harvoin silti. Mikkelin seudulla meillä on myös mökki. Kyllä siellä tulee kesäisin käytyä, mutta useamminkin voisi, sielläkin. Ne ovat hyviä vastapainoja työlle, kuten kotihommatkin.”
”Kotona hevosista vastaa kyllä vaimo Minna sataprosenttisesti, ja hyvä niin. Tytär Pia-Maria ratsastaa montéa, mutta hänellä on ihan muut työt Helsingissä. Toki hän käy treenaamassa omaa montéhevostaan ja auttelee tallissamme. Poika Jere on myös ihan eri hommissa, eikä niin kiinnostunut hevosista. Mutta kyllä hänkin seuraa raveja.”
Äänestä kuulee, että perhe on tärkeä.
Moilanen on myös niitä ihmisiä, joissa vuodet eivät näy. Lasissa on 63 vuotta, mutta askel näyttää kevyeltä ja tuote ohjastajana on kunnossa.
”Kyllä mä yritän pitää itsestäni huolta, mutta ei siinäkään mitään erikoista ole. Aika samaa tämä on päivästä toiseen, mutta tykkään kuitenkin juuri tästä. Eihän tämä ikuisesti jatku, mutta ei ole mitään erityistä suunnitelmaa, että silloin ja silloin mä lopetan. Arki tuntuu sujuvan, joten nautitaan siitä.”
Kuvaavaa Ari Moilasen optimismille, ehkä tyypilliselle hevosihmisen optimismille, on perheen siitostamma Iola Hoss, Readly Expressin tytär, jolla ei ole vielä varsoja, mutta joka kantaa Propulsionista.
”Iola oli Tapio Mäki-Tulokkaan tallin ikäluokkansa parhaita, mutta sille tuli sitten jotain harmia, mihin kehitys päättyi. Nyt se on jännästä oriista kantavana. Jospa sieltä tulis se meidän perheen huippuhevonen.”
Ari Moilasen hermot ja kärsivällisyys vaikuttavat ainakin olevan jäätä. Ravipäivä ei ole pilalla, vaikka ensimmäisellä tulee laukkaa.
”No, en mä hermostu helposti.”
Mitä tapahtuu, kun Ari Moilanen hermostuu tosissaan?
”Ei mitään. Aika harvoin niin käy. Mä en taida sanoa siinä tapauksessa sitäkään vähää.”