
Lauantai-iltana Yonkersin raviradalla Yhdysvalloissa ravatun Yonkers International Trotin 500 000 dollarin ykköspalkinto jäi Pohjois-Amerikkaan. Yannick Gingrasin ohjastama Kanadaaa edustanut Ron Burken valmentama Lexus Kody johti myös ravureiden epäviralliseksi MM-lähdöksi kutsuttua lähtöä alusta loppuun saakka.
Sisäradalta matkaan kiihdyttänyt Lexus Kody pystyi pitämään lähtökiihdytyksessä kovaa avanneen Daniel Wäjerstenin Gio Cashin helposti ulkopuolellaan. Wäjersten valitsi ottaa paikan Lexus Kodyn takaa. Örjan Kihlströmin ohjastama tämän vuotinen St Michel -ajon voittaja Double Deceiver joutui taivaltamaan ensimmäisen kierroksen Yonkersin 800 metrin radalla kolmatta rataa pitkin laskeutuakseen sitten johtohevosen ulkopuolelle.

Yannick Gingras piti vauhdin reippaana johtopaikalla koko matkan ajan. Loppusuoralla tilanne pysyi koko ajan Ron Burken valmentaman seitsemän vuotiaan ruunan hallinnassa. Voittoaika oli 12,1a 2011 metrin matkalla.
Double Deceiver kesti hyvin raskaan juoksun, mutta lipesi lopussa palkintopallisijojen ulkopuolelle. Kaukaa takapareista vauhdikkaasti kirinyt Alessandro Gocciadoron Diva Ek vei hopeasijan ennen Björn Goopin ohjastamaa Norjaa edustanutta Powwowta. Viisivuotiaan oriin valmentaja Jan Waaler voitti Yonkers International Trotin 10 vuotta sitten Papagayo E:n kanssa. Daniel Wäjerstenin Gio Cash jäi johtohevosen taakse kaikki voimat tallella kiinni sijoittuen neljänneksi.
Yannick Gingras kertoi lähdön jälkeen Ruotsin ATG Livessa toivovansa Elitloppet-matkaa ensi keväänä Lexus Kodyn kanssa. Gingras ajoi vuonna 2019 Solvallan Elitloppet-viikonloppuna kilpaa osallistuessaan Ruotsissa tuolloin järjestettyihin ohjastajien MM-kilpailuihin.

”Olisi hienoa päästä Lexus Kodyn kanssa ensi toukokuussa Solvallaan. Tänään kaikki meni suunnitelmiemme mukaan pystyttyämme pitämään Gio Cashin ulkopuolella lähtökiihdytyksessä”, Yannick Gingras kertoi ATG-livessä lähdön jälkeen.