• Kuninkuuskisan kuskit selvillä – Pron ohjastaja-asiassa yllätyskäänne

    Björn Goopin kuninkuusraviohari aiheutti muutoksia kuninkuuskisan ohjastajakuvioihin.
    Pro saa kuninkuuskisassa sittenkin rattailleen Hannu Torvisen.
    Pro saa kuninkuuskisassa sittenkin rattailleen Hannu Torvisen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    27.7.202518:22
    Ville Toivonen

    Sunnuntaina iltapäivällä tiedotettiin, että kuninkuuskisaan osallistuvan Pron ohjastajaksi ilmoitettu ruotsalainen Björn Goop ei sittenkään saavu Oulun Kuninkuusraveihin. Goop suuntaa Yhdysvaltoihin ajamaan The Hambletonian -finaalipäivään, johon ruotsalaiset valmentajat ja omistajat saivat lauantain ja sunnuntain välisenä yönä suomen aikaa ajetuissa karsinnoissa legioonan hevosia.

    Goopin ohari aiheutti hankalan tilanteen, sillä pääosan Pron kesän kilpailuista ajanut Hannu Torvinen oli ilmoitettu kuninkuuskisaan Profiilin ohjastajaksi. Molempien valmentaja on Antti Ojanperä, jonka tallista on kuninkuuskisassa peräti neljä hevosta.

    Profiilia on kesän kisoissa ajanut pääasiassa Santtu Raitala, joka taas on ilmoitettu Ojanperän kolmannen hevosen Evartin ohjastajaksi.

    Sunnuntai-iltana Antti Ojanperä ilmoitti ohjastajapaletin olevan valmis. Pro saa sittenkin rattailleen Hannu Torvisen ja Profiilia ajaa Henri Bollström.

    Normaalisti ohjastajia ei enää lähtölistojen valmistumisen jälkeen voida vaihtaa lähdön hevoselta toiselle. Suomen Hippoksen raviurheilujohtaja Arto Hytönen kuitenkin kertoo keskusjärjestön antaneen luvan järjestelylle.

    ”Hippoksen näkökulma on, että kun asiassa ollaan näin aikaisin liikkeellä, ei nähdä syytä asian kieltämiselle. Mitään painotuotteita ei ole vielä painettu ja tieto oikeista ohjastajista varmasti tavoittaa kaikki asianosaiset pelaajista lähtien”, Hytönen perustelee.

    Lisää aiheesta
    • Björn Goop (vas.) ja Antti Ojanperä marssivat rinta rinnan voittajaseremonioihin Goopin ajettua Pron ykköseksi Kymi GP -päivänä Kouvolassa. Tuolloin sovittu vierailu Oulun Kuninkuusraveissa peruuntui kiusallisen myöhään.

      Ravit | Björn Goop ei tulekaan Kuninkuusraveihin – Amerikan jättikisa ajoi edelle

    Artikkelin aiheet
    kuninkuusravit
    Björn Goop
    raviurheilu
    Oulu
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle