• ”En usko, että ilman Teivoa urani olisi mennyt näin” – Teivosta alkoi yksi suomalaisen raviurheilun suurimmista tarinoista

    Teivon kuninkuusravikesänä katseet kääntyvät myös yhteen ravikeskuksen historian merkittävimmistä nimistä. Jorma Kontion ura sai ratkaisevan sysäyksen Teivosta, josta hän nousi vuosikymmenten aikana suomalaisen raviurheilun legendaksi.
    Jorma Kontio muistelee Teivoa lämpimästi.
    Jorma Kontio muistelee Teivoa lämpimästi.  Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    23.6.202620:45
    Veera Auvinen

    Jorma Kontio (72) tunnetaan kaikkien aikojen suomalaisena raviohjastajana ja Euroopan toiseksi eniten voittoja ajaneena kuskina yli 12 000 voitollaan. Kuitenkin hänen uransa kriittisimmät vuodet kietoutuvat vahvasti Teivon ympärille.

    Kun hän puhuu Teivon Ravikeskuksesta, äänestä kuuluu erityinen lämpö. Nyt, kun Kuninkuusravit palaavat Teivoon, palaa samalla yksi ravikeskuksen suurimmista legendoista takaisin itselleen tärkeään paikkaan.

    “Teivolla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni”, Kontio kertoo.

    Kontio sai oman tallinsa Teivosta heti vuonna 1976, kun ravikeskuksen toiminta oli vasta käynnistymässä ja rata vielä osittain rakenteilla. Samaan aikaan omat tallinsa ravikeskuksesta saivat myös Martti Keskinen ja Seppo Sarkola. Tänä vuonna Teivon Ravikeskus juhlii 50-vuotista taivaltaan.

    50 vuotta sitten nuori, oululaislähtöinen ohjastaja-valmentaja Kontio oli vasta rakentamassa uraansa, kunnes Teivosta muodostui nopeasti paikka, jossa yksi suomalaisen raviurheilun merkittävimmistä urista alkoi nousta huipulle.

    “En usko, että asiat olisivat menneet niin hyvin ilman sitä mahdollisuutta. Olen siitä edelleen todella kiitollinen Teivolle.”

    Kontio pyöritti Teivossa yhtä Suomen menestyneimmistä valmennustalleista vuosina 1977–1994. Vuosien aikana hän ohjasti ja valmensi lukuisia Suomen huippuhevosia sekä nousi yhdeksi suomalaisen raviurheilun kärkinimistä.

    Jorma Kontio on ajanut urallaan yli 12 000 voittoa.
    Jorma Kontio on ajanut urallaan yli 12 000 voittoa.  Kuva: Elina Paavola

    Yksi Kontion merkittävimmistä Teivo-muistoista koettiin vuonna 1992, kun hän voitti UET Grand Prix’n Jexpress Dahlialla Teivossa. Kyseessä on yksi Euroopan arvostetuimmista lämminverikilpailuista, ja voitto kuuluu edelleen Kontion uran merkittävimpiin saavutuksiin.

    Vaikka Kontio muutti Ruotsiin 2000-luvun taitteessa, side Teivoon ei koskaan katkennut.

    “Teivossa oli hieno yhteisö. Toivottavasti näkee paljon vanhoja tuttuja nyt juhla- ja kuninkuusravivuonna, kun tulen käymään siellä niin Teivon 50-vuotisraveissa kuin Kuninkuusraveissakin”, Kontio toivoo. Samalla hän toivoo, että tapahtumat houkuttelisivat paikalle myös paljon uusia kasvoja.

    Ensimmäisen ravikilpailunsa Jorma Kontio ajoi jo 13-vuotiaana Raahen jääraveissa vuonna 1967. Siitä alkoi matka kohti suomalaisen raviurheilun huippua. Vaikka Kontio voitti urallaan käytännössä kaiken mahdollisen, ravikuninkuus pysyi vuosikymmenten ajan saavuttamattomissa.

    Ennen lopullista läpimurtoa vuonna 2015, Kontio oli osallistunut Kuninkuusravien pääsarjoihin 33 kertaa yhteensä 21 eri hevosella. Tilille oli kertynyt viisi kakkossijaa ja kolme kolmossijaa.

    Jorma Kontio kertoo ravinkuninkuuden voittamisen Jokivarren Kunkun kanssa olleen hänelle erityisen hieno asia ja kunkkarimuisto.
    Jorma Kontio kertoo ravinkuninkuuden voittamisen Jokivarren Kunkun kanssa olleen hänelle erityisen hieno asia ja kunkkarimuisto.  Kuva: Anu Leppänen

    Sitten tuli Jokivarren Kunkku, jonka kanssa Kontio saavutti viimein uransa ensimmäisen ravikuninkuuden vuonna 2015 lähes 50-vuotisen uran ja lähes 10 000 voiton jälkeen.

    “Ravikuninkuuden voittaminen Jokivarren Kunkulla on ehdottomasti hienoin Kuninkuusravimuistoni.”

    Kontio kertoo luottaneensa hevoseen koko viikonlopun ajan poikkeuksellisen vahvasti.

    “Olen saanut ajaa Kuninkuusraveissa monilla huippuhevosilla, mutta aiempina vuosina vastassa oli usein sellaisia legendoja kuin Patrik tai Viesker. Tuolla kertaa tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että voitto oli täysin omissa käsissä. Voitto kaiken sen odotuksen jälkeen tuntui käsittämättömän hyvältä, ja vielä hienolla hevosella!“

    Hyvien muistojen joukkoon mahtuu myös yksi erityisen raskas Kuninkuusravimuisto, kun Kontio oli ensimmäistä kertaa lähellä Kuninkuusravien seppelettä jo vuonna 1993 ajokkinaan A.M. Tuli.

    Parivaljakko aloitti Lappeenrannan Kuninkuusravit loistavasti voittamalla avausmatkan, ja toiselta matkalta tuli neljäs sija. Päätösmatkalle tamma lähti kuningatarkamppailun toiselta sijalta vain 0,1 sekuntia Vipun perässä.

    Päätösmatka ajettiin rankkasateessa, joka teki olosuhteista äärimmäisen vaikeat A.M. Tulelle. Tamman suoritus ei enää kantanut kärkeen asti, vaan se jäi lähdössä viimeiseksi. Hetkeä aiemmin lähellä ollut kuningatarkruunu vaihtui tätä myöten taisteluksi siitä, että kilpailu saatiin kunnialla maaliin.

    “Se jäi mieleen muistutuksena siitä, kuinka armoton kilpailu Kuninkuusravit voi olla.”

    Jorma Kontio toteaa, että mikäli sauma kuninkuusravilähtöihin avautuisi, hän olisi mieluusti mukana heinä-elokuun vaihteessa Teivossa.
    Jorma Kontio toteaa, että mikäli sauma kuninkuusravilähtöihin avautuisi, hän olisi mieluusti mukana heinä-elokuun vaihteessa Teivossa.  Kuva: Elina Paavola

    Jorma Kontio kertoo olevansa jo ylpeä urastaan, eikä varsinaisia suuria tavoitteita enää ole. Kilpailuihin lähdetään kuitenkin edelleen samalla asenteella kuin aina ennenkin: lähtö ja hevonen kerrallaan hakemaan onnistumisia.

    “Tarkoitus on ajaa niin pitkään aktiivisesti kuin vain suinkin on mahdollista.”

    Kontio nähtiin jälleen Suomessa sunnuntaina 10.5. Vermon Finlandia-raveissa, kun hän ohjasti muun muassa Kohti Kuninkuusraveja -lähdössä kautensa aloittanutta Enon Vilppiä. Viisinkertainen kuninkuusraviori on tehnyt vaikutuksen kokeneeseen ohjastajaan.

    “Se on kiva ja nopea hevonen, jolla on kuitenkin myös kestävyyttä.”

    Tällä hetkellä Kontiolla ei ole tiedossa tammaehdokkaita. Jos Enon Vilpin tai jonkin muun hevosen myötä avautuisi mahdollisuus palata Kuninkuusraveihin ohjastamaan, tarttuisi Kontio tilaisuuteen mielellään.

    “Jos kutsu kävisi, lähtisin mielelläni ohjastamaan Teivoon. On hienoa, että Teivossa ravataan taas Kuninkuusravien merkeissä. Teivo on hieno ravikeskus ja Tampere sijaitsee niin keskeisellä paikalla, että sinne on helppo tulla ympäri Suomen.”

    Nähtäväksi jää siis, nähdäänkö myös yksi suomalaisen raviurheilun kaikkien aikojen suurimmista nimistä tänä kesänä Teivon Kuninkuusravien lähtöauton takana heinä-elokuun vaihteessa.

    Juttu on osa Kuninkuusravien viestinnän tuottamaa juttusarjaa.

    Kuva: Elina Paavola
    Lisää aiheesta
    • Jorma Kontio on ajanut kilpaa jo lähes 60 vuotta. Ura jatkuu päivä ja lähtö kerrallaan.

      Ravit | Jorma Kontio ohjasti 12 000. voittonsa – yksi suomalaisravuri nousee muistoissa maailman parhaiden rinnalle

    • Pekka Korpi ja Jorma Kontio ovat nykyisten kärkiraviurheilijoiden sukupolven esikuvia ja suunnannäyttäjiä kansainvälisillä kentillä.

      Ravit | Ravimaailma tarvitsee esikuvia

    • Järvsöfaks (vas)., Spikeld ja Viesker kaartuvat vuoden 2001 Elitkampenin loppusuoralle. Voiton vei kuitenkin Spikeldin takana vaaniva Jorma Kontion Sagi Knut ennen Vieskeriä ja Järvsöfaksia. Spikeld sijoittui neljänneksi ennen Veli-Erkki Paavolan Tinoa.

      Ravit | Jorma Kontio uskoo V.G. Voiton pystyvän maailmanennätykseen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Jorma Kontio
    Teivon Ravikeskus
    Kuninkuusravit
    raviurheilu
    hevosharrastus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle