

Heikki Hoffrenin viime vuoden kriteriumvoittaja Lipassi (Apassi) päätti nelivuotiskautensa lokakuussa Satakunta-ajon kolmossijaan. Valmentajan mukaan ori ei ollut aivan parhaimmillaan Porissa kauden päätösstartissaan.
”Meillä oli useampi hevonen kipeä Kriteriumin jälkeen, ja Lipassi tuli kunnolla kipeäksi Porin jälkeen. Pääsimme aloittamaan valmennuksen vasta tammikuun puolivälissä”, Hoffren selvittää.
Heikki Hoffrenin mukaan kahden kuukauden valmennustauko vaikuttaa tehneen hyvää Lipassille. Ori on hänen mukaansa tekeytynyt ja kasvanutkin luulavasti muutaman sentin.
”Sairastumisesta johtuva valmennustauko ei välttämättä ollut niin paha juttu Lipassille. Sitä on kuitenkin valmennettu säännöllisesti varsasta lähtien.”
Tavallista lyhyempi talvivalmennuskausi asettaa kysymysmerkkejä Lipassin viisivuotiskauden avauksen suhteen. Heikki Hoffrenin mukaan on mahdollista, että Lipassin kilpailukausi alkaa Porissa ajettavassa Satakunta Senior -lähdössä huhtikuussa.
”Toisaalta houkuttaisi hyödyntää Kihniön hyvät talvivalmennusolosuhteet ja siirtää kauden aloitusta. Vuoden tärkeimmät kisat ovat kuitenkin vasta heinä-elokuussa”, Hoffren muistuttaa.
Kauden avausajankohdan pohdintaan vaikuttaa myös Lipassin siitoskäyttö. Ensimmäistä kauttaan siitoksessa oleva Lipassi astuu Jalasjärvellä sijaitsevalla Onnelan Oriasemalla. Oriille on omistaja-valmentajan mukaan ollut mukavasti kysyntää.
”Tiedä sitten kuinka moni kyselijöistä päätyy käyttämään Lipassia tulevalla kaudella. Kevään ja alkukesän pääpaino on tammanomistajien palvelemisessa. Kuinka paljon hyppyhommia tulee, riippuu tietysti tammamäärästä.”
Heikki Hoffrenin viidestä valmennettavasta Lipassin ohella Väiskin Passi (Apassi) oli mukana viime kaudella Oulu Express -finaalissa. Valmentajan mukaan Väiskin Passin pitäisi menestyä viime kautta paremmin viisivuotiaana.
”Sillä oli paljon epäonneakin viime vuonna. Sen pienehköllä voittosummalla pystyy aloittamaan sopivasti tavallisista rahasarjoista.”
Tallin kahdesta kolmevuotiaasta Heikki Hoffren nostaa esiin Häijymiehen (Hullumies). Lipassi kilpaili hyvällä menestyksellä kolmevuotiaana. Tallikaveri Häijymies nähtäneen jo kolmevuotislähdöissä tänä vuonna.
”Tällä hetkellä hevonen tuntuu oikein hyvälle. Edetään kuitenkin Häijymiehen ehdoilla. Ei kolmevuotislähdöt ole mikään pakkomielle.”