

Ylivieskassa hevosia valmentava Eija Sorvisto suuntaa Oulun lauantain T75-raveihin neljän valmennettavansa kanssa. Vaikka tallin hevoset menestyivät mainiosti viime kauden lopulla, ovat Sorviston odotukset lauantain suhteen hyvin maltilliset.
”T75-lähdöissä on aina todella kova taso, ja on ihan eri asia menestyä tavallisissa lähdöissä”, painottaa Eija Sorvisto.
Ensimmäisenä Sorviston nelikosta starttaa Pappappero, joka juoksee ennen T75-kohteita ajettavassa kolmannessa lähdössä. Ennen joulua ruuna otti arvokkaat kakkossijat T75-lähdöistä, mutta viimeksi Seinäjoella Pappappero jäi kahdeksanneksi.
”Avaus meni Seinäjoella turhan kovaksi, muuta syytä emme ole vähän vaisumpaan esitykseen löytäneet. Sarjatkin kyllä kovenivat äkkiä, kun Pappappero tienasi kahteen edelliseen starttiinsa yhteensä 11 000 euroa”, Sorvisto muistuttaa.

Ensimmäisessä T75-kohteessa starttaava Bravo Amy aloitti Sorvistolta ja Suomessa pari viikkoa sitten kahdeksannella sijalla. Valmentajan mukaan tamma oli sijoitustaan parempi.
”Se on ollut laiskanpuoleinen kotona, minkä takia sillä ajettiin startissa vähän varovaisemmin. Kisassa se oli kuitenkin paljon terävämpi, mikä oli tietysti positiivinen yllätys. Volttilähdön ei pitäisi olla ongelma, mutta vastus on kovanlainen.”
Kolmannessa T75-kohteessa starttaava Garnett Zet on voittanut kolme viimeistä starttiaan. Hienosta tulosrivistä huolimatta Eija Sorvisto pitää matalaa profiilia lauantain suhteen.
”Voitot ovat tulleet paljon helpommista lähdöistä. En sano, etteikö ruuna voisi olla mukana kärkitaistelussa lauantaina, mutta siihen tarvitaan paljon tuuriakin juoksunkulun suhteen”, hän painottaa.
Ilos Silmarillion palaa kuudennessa T75-kohteessa lähes kolmen kuukauden tauolta Iikka Nurmosen ajamana.
”Se tuli kipeäksi monen muun meidän hevosen tapaan syksyllä. En olisi mielelläni aloittanut T75-lähdöstä, mutta lähtö oli jäämässä vajaaksi, ja ollaan tässä lähellä, niin samahan se on avata kausi tuossa. Eiköhän Iikka suuntaa sisäradalle, ja katsotaan mihin asti hevosen vire riittää.”
Oulussa ravataan jääpohjaisella radalla. Eija Sorviston mukaan alusta sopii hänen valmennettavilleen.
”Me jäädytimme oman mäen jo loppusyksystä, ja olemme päässeet ajamaan jääpolanteella koko ajan, vaikka lämpötila on sahannut edestakaisin”, hän raportoi.
”Näillä näkymin ei tehdä mitään muutoksia varusteisiin, elleivät kuskit jotakin paikan päällä ehdota.”

Eija Sorviston valmennettavat menestyivät viime kaudella mainiosti. Palkintorahoja valmennettavat juoksivat 84 starttiin lähes 90 000 euroa. Myös alkanut kausi vaikuttaa mielenkiintoiselle. Viime vuonna Sorviston talliin siirtynyt, yli 340 000 euroa ansainnut Felix Orlando avaa kautensa ensi viikolla Kaustisella. Kyseessä on samalla ensiesiintyminen Sorviston valmennuksesta.
”Se tuli takaisin kuntoutuksesta alkutalvesta oikein hyvässä kunnossa. Sillä on omat haasteensa, mutta kyllähän sillä kykyjä on. Starttien myötähän sen sitten näkee.”
Todella mielenkiintoinen on myös Hurricane DK, joka kilpaili Sorviston tallista viime kaudella kuudesti. Nyt kuusivuotias ruuna on ansainnut urallaan lähes 180 000 euroa ja menestynyt aikaisemmalla urallaan kovissa lähdöissä.
Hurricane DK on kilpaillut viimeksi elokuussa. Sorvisto kertoo sen käyneen jalkaoperaatiossa, mutta nyt hevonen on täydessä treenissä, ja kilpaa sillä on tarkoitus ajaa helmikuussa.

Viime kesänä Sorviston valmennettavista säväytti Velocius Crowd One, joka hurjasteli St Michel -sunnuntaina voittoajan 10,0a. Se tuli monen tallin muiden hevosten tavoin kipeäksi syksyllä, ja starttiin tuloa Sorvisto kaavailee rauhassa.
Kaikkiaan tallin hevoskalusto on laadukasta.
”Jos hevoset vaan pysyvät terveinä ja mukana on vähän tuuriakin, tästä kaudesta pitäisi tulla mielenkiintoinen”, Sorvisto myöntää.