
Myös Los Angelesin vuoden 2028 olympiaprojektia ajatellen tärkeintä ovat hevoset.
Tom Gordin toteaa, että sopivien hevosten osuus on olympiaunelmien toteutumisesta yli 50, ellei jopa 80 prosenttia.
"Jos hevospuoli ei ole kunnossa, me voidaan unohtaa kaikki muut hankkeet", hän sanoo.
Ratsastajainliiton tiedotteessa viime viikolla hän nosti esiin huolen hevosista ja mainitsi muun muassa kenttäratsastaja Veera Mannisen ja kouluratsastaja Emma Kanervan.
Gordin täsmentää, että tämän hän teki yleisellä tasolla. Veera Mannisen Sir Greg on Los Angelesin olympialaisten aikaan 18-vuotias, eli vielä sopivan ikäinen kilpailemaan. Kanerva taas menetti harmillisesti kaikki valmiit kilpahevosensa pian olympialaisten jälkeen, kun hänen jo iäkäs työnantajansa päätti laittaa ne myyntiin.

Gordin mainitsee myös esteratsastaja Aura Vasaman hevosen Canto Brunon myynnin, joka tapahtui heti ratsukon erittäin onnistuneesti alkaneen maailmancup-kauden alussa.
"He saavuttivat Suomen parhaat estetulokset pitkiin aikoihin", Gordin huokaa.
Sitten hän ihmettelee, miksei asiasta kirjoitettu mediassa enempää ja tuotu esiin Kanervan hevosten ja Canto Brunon menettämisen traagisuutta lajille.
Gordin muistuttaa, että vaikka olympialaiset ovat vuonna 2028, olympiahevosten pitäisi olla pian tallissa, jollei jo radoilla. Vuosina 2026 ja 2027 on jo saavutettava olympiapaikat. Jos jokin ratsukko tekee erinomaisen nousun alkuvuodesta 2028, sen on toki mahdollista nousta kisakoneeseen, jos paikat ovat valmiiksi olemassa. Sellaisen varaan ei voi kuitenkaan laskea.
”Tästä olen saanut arvokasta evästystä viime aikoina kärkimaiden strategioista”, Gordin kertoo.
”Tätä pitää tehdä rakkaudesta lajiin, ja parhaat hevoset olisi saatava parhaille ratsastajille.”
Tällä hetkellä Hujo kartoittaa ratsastajien käytettävyyttä ja hevostilannetta maajoukkuetoimintaan.
”Meidän pitää lyödä viisaat päät ja osaaminen yhteen ja ideoida, millä hevosia löytyy. Se tarkoittaa muun muassa panostamista omistajiin”, Gordin sanoo.
Hän kertoo, että kun Iso-Britannian olympiakomitea vajaa 30 vuotta sitten alkoi jahdata urheilumenestystä uusin konseptein, se laittoi 25 miljoonaa puntaa laadukkaaseen johtamiseen ja ratsastusurheilun osalta omistajien rohkaisemiseen.
Suomessakin oli kymmenisen vuotta sitten Ride My Horse -projekti, jonka piti muun muassa auttaa ratsastajia ja kasvattajia löytämään toisensa, mutta projekti ei lähtenyt lainkaan lentoon.
Gordin kertoo olevansa avoin kaikille ideoille. Hän toivoo, että erilaisin konseptein ja erityiskohtelulla hevosten omistaminen ja kasvattaminen saataisiin kiinnostavaksi. Eri konstein olisi pystyttävä puhaltamaan liekkiä siihen, että hevosenomistajat unelmoisivat mahdollisuudesta nähdä hevosensa jonain päivänä olympialaisissa.
"Omistaminen ja kasvattaminen eivät ole bisnestä, eikä ainakaan kovin hyvää bisnestä. Yhtä menestyvää ravihevostakin kohti on kuulemma kymmenen, jotka eivät menesty. Mutta tätä pitää tehdä rakkaudesta lajiin, ja parhaat hevoset olisi saatava parhaille ratsastajille", hän sanoo.
Hevosten myyminen kuuluu hevosteollisuuteen (horse industry), jonka avulla kallis karuselli pyörii.
”Mutta meidän on löydettävä onnellinen symbioosi urheilun ja horse industryn väille. Kaikissa maissa huippuratsastajat myyvät ja valmentavat, mutta vuosi toisensa jälkeen heillä on silti parhaat hevoset remmissä, kun on championships day", Gordin sanoo.
"Tätä näkee paljon, alkaen naapurimaastamme Ruotsista.”
”Ja jos joku ajattelee, etten ymmärrä mitään horse industryn päälle, niin voin kertoa, että ymmärrän”, hän lisää.
Gordin myös toteaa, että moni omistaa hevosia ihan vain sen takia, että pitää niistä, eikä kyseessä ole liiketoiminta.
"Kaiken ei pidä olla myytävänä", Gordin muistuttaa.

73-vuotias Tom Gordin on tehnyt ratsastuksessa pitkän uran ja kilpaillut myös itse esteratsastuksessa korkealla tasolla. Aikanaan juristiksi opiskellut helsinkiläinen siirtyi lyhyen lakimiesuran jälkeen ensin espoolaisen tallin toimitusjohtajaksi ja sitten vuonna 1981 Ratsastajainliiton valmennuspäälliköksi ja myöhemmin esteratsastuksen päävalmentajaksi. Kilpailemisen ja valmentamisen ohella hän toimi Ratsastajainliitossa monissa tehtävissä, myös puheenjohtajana vuodet 1995–2000.
Vuonna 1985 järjestettiin ensimmäinen Helsinki International Horse Show, josta tuli Gordinin suuri elämäntyö. Viime vuonna HIHS siirtyi uuden toimitusjohtajan käsiin, mutta Gordin jatkaa vielä kahden vuoden ajan tapahtumajohtajana.
Ratsastajainliiton huippu-urheilun johtoryhmän Hujon puheenjohtajuudesta hän ensin kieltäytyi, mutta kun hän lupasi kuitenkin lähteä, hän myös laittoi toimeksi. Aiemmin johtoryhmään on kuulunut kymmenkunta jäsentä, mutta nyt vain neljä, Gordinin lisäksi liiton puheenjohtaja Marjukka Manninen, urheilujohtaja Jutta Koivula sekä Hevosopiston valmennuskeskuksen edustaja Satu Väihkönen.
Hevosjalostuksen ja uudenlaisen radanrakennuksen myötä koko laji on muuttunut. Radat ovat myös tempoltaan nopeampia. Hevoset ovat reaktiokykyisiä, kevyitä ja herkkiä.
Gordin on itse muun muassa kolminkertainen esteratsastuksen suomenmestari. Hän toteaa, että laji on hänen aikanaan muuttunut valtavasti. 1960- ja 1970-luvuilla esteratsastuksessa käytettiin Suomessa lähinnä puoliverihevosia, joiden esivanhemmat Euroopassa olivat toimineet sodassa ja maataloustöissä.
Kun Eurooppa vaurastui, hevonen siirtyi osaksi vapaa-aikaa ja harrastamista. Radat muuttuivat ensin koko ajan massiivisimmiksi, huippuna Montrealin olympiakisat 1976. 1980-luvulta alkaen siirryttiin teknisempiin ratoihin.
Gordin selittää, että hevosjalostuksen ja uudenlaisen radanrakennuksen myötä koko laji on muuttunut. Radat ovat myös tempoltaan nopeampia. Hevoset ovat reaktiokykyisiä, kevyitä ja herkkiä. Niiden pitää laukata hyvällä vauhdilla estettä kohti, ja ne osaavat jo sisäsyntyisesti varoa puomien pudottamista.
”Suomalaisten 1970–1990-luvun hevosilla ei olisi voinut laukata niin kuin nykyisin. Muistan vain yhden suuren poikkeuksen, Ritmitsnoin, joka myytiin Yhdysvaltoihin”, Gordin kertoo.
”Äärimmäisen atleettisia – jäntevää atleettisuutta, ei lihaskimppuja – varovaisuutta ja nopeutta”, hän kuvaa nykyisiä huippuhevosia.