

Kun hevosten kouluttaja Minna Tallberg kohtaa itselleen ennestään vieraan hevosen, hän ei käy välittömästi käsiksi siihen ongelmaan, mitä varten hänet on pyydetty paikalle.
”Saadakseni tietoa hevosesta koulutan sille aluksi yhden tai kaksi muuta juttua kuin sen pääasian”, Tallberg kertoo.
Asioiden osiin pilkkominen ja rauhassa eteneminen on hänen mukaansa tärkeää saaliseläintä kouluttaessa. Esimerkiksi traileriopetus aloitetaan siitä, että hevonen seisoskelee rentona missä tahansa ahtaaksi kokemassaan tilassa. Vaikka kentällä maapuomien välissä.
”Tällainen pala kerrallaan eteneminen tuntuu alussa hitaalta, mutta se nopeuttaa asioiden hoitumista hevosen koko loppuelämän ajan.”
Lapsesta asti hevosten kanssa viihtynyt Tallberg sanoo toivovansa, että olisi vuosikymmeniä sitten pääkaupunkiseudun ratsastuskouluilla saanut pakoeläimen käyttäytymistä ymmärtävää opetusta. Sen aika oli vasta aikuisena, kun hän tutustui eläinten kouluttaja Tuire Kaimioon.
”Hyvät kouluttajat ovat aina osanneet välttää hevosen stressaantumista. Hevosen jännittyminen on kouluttajan vihollinen.”

Tallbergin mukaan hevosen kouluttaminen on useimmiten helppoa, sillä hevonen oppii suorastaan pelottavan helposti ja nopeasti ja muistaa oppimansa hyvin.
Hän usein rauhoittelee hevosen omistajia, jotka ovat hänen opetuksessaan yhtä lailla kuin hevosensa.
”Hevonen kyllä oppii, vaikkei kaikki olisi koulutuksessa täydellistä. Tärkeintä on siedättäminen ilman pelkoa.”
Hevosen kouluttaminen tapahtuu niin sanottujen vahvisteiden – positiivisten ja negatiivisten – avulla. Tallberg kannustaa kaikkia kouluttamiseen ryhtyviä perehtymään alan teoriaan ainakin vahvisteiden tuntemisen verran.
Hän on huomannut, että suurta hevosharrastajajoukkoa kiinnostaa nykyään hevosten kouluttaminen omassa talliarjessa.
”Ihan loistavaa ja innostavaa, että aihe kiinnostaa ihmisiä. Olen nähnyt esimerkiksi messuilla, että etsitään hevosen parempaa ymmärrystä ja tapaa, miten hevonen ymmärtää meitä paremmin. Tässä huomaa alan muutossuunnan.”