Kyseessä on Tiina Takalan kasvattama 3-vuotias FWB-ori Isakas Valamo (My Vitality – Sir Donnerhall I). Stella Hagelstam osti sen maitovarsana hyvän videon ja suvun takia. Se oli tarkoitus ruunata noin vuosi sitten.
”Mä lähtökohtaisesti tällä hetkellä ruunaan kaikki, enkä edes katso, olisiko niissä jalostusoriainesta. Elämässäni on niin paljon tekemistä, että on pakko priorisoida, mihin paukkuni laitan”, selittää Hagelstam, joka vetää Boen ratsastuskeskusta Porvoossa ja on kahden pienen lapsen äiti ja kansainvälisen tason kilparatsastaja.
Ruunauspöydälle on päätynyt esimerkiksi poikkeuksellisen hienoja Kyvyt esiin -menestyjiä sekä jo luvat saanut vanhempi ori New Hill Dannemann.
Isakas Valamosta näyttää kuitenkin tulevan poikkeus. Hagelstam kertoo, että se vietiin kyllä viime vuoden alussa klinikalle ruunattavaksi, mutta jostain syystä sitä ei saatu useista yrityksistä huolimatta nukahtamaan lääkkeillä. Se jätettiin klinikalle yöksi, mutta seuraavaksi aamuksi sille oli noussut kuume, eikä nukutusta ja ruunausta voitu yrittää uudelleen.
”Sitten se lähetettiin kotiin toipumaan”, Hagelstam kertoo.
Mitään syytä ei keksitty, miksi ori ei reagoinut anestesia-aineisiin.
Kipeyden takia Kyvyt esiin -tilaisuudet jäivät väliin. Kun kesä tuli, Hagelstam laittoi oriin laitumelle, ja kesän mittaan hän ihasteli, että onhan se erityisen hieno rakenteeltaan ja liikkumiseltaan.
Hagelstam ei yleensä pidä kiirettä hevostensa koulutuksen kanssa, mutta Isakas Valamon kohdalla hän pyysi hänen tallillaan sisäänratsastukset tekevää Saima Alitaloa käymään sen selässä jo 2-vuotissyksyllä. Se ei kauaa ottanut.
”Halusin nähdä, millainen luonne sillä on, ja millainen se on ratsastajan kanssa. Saima ratsasti sillä kolme kertaa ja siinä ajassa hän ravasi ja laukkasi”, Hagelstam kertoo.
Hagelstam on FWB-yhdistyksen eli vanhan Ratsujalostusliiton hallituksessa, ja kouluhevosten kasvatus on hänelle sydämen asia. Hän päätti vielä otattaa Isakas Valamosta röntgenkuvat. Ne olivat täydelliset.
”Silloin ajattelin, että voi samperi, nyt universumi yrittää sanoa, että pidä tämä orina”, Hagelstam hymyilee.
Tällä hetkellä hevonen on Ypäjän Hevosopistolla Hanna-Maria Korven ja Hassan Iberin valmisteltavana. Ratsuoripäivät järjestetään Ypäjällä 11. – 13. huhtikuuta.
Hagelstam itse keskittyy pyrkimään Suomen joukkueeseen Pariisin olympialaisiin. Hän ratsasti kauden ensimmäisissä kansallisissa ratsastuskilpailuissa toissa viikonloppuna 13-vuotiaalla ykköshevosella Gin Tonicilla GP-ohjelmasta voiton ja massiiviset prosentit 72,862.
Nyt hevonen lähtee Tanskaan Daniel Bachmann Andersenin tallille. Bachmann Andersen ratsastaa hevosta, ja Hagelstamin on tarkoitus lentää sen luokse treenijaksoille. Suomeen hevonen on tulossa maaliskuun puolivälissä kansainvälisiin kilpailuihin Ypäjälle.
”Hevonen toimii nyt tosi hyvin, mutta tarvitsen nyt pykälän verran enemmän valmennustukea. Laitan kaiken peliin ollakseni joukkueessa”, Hagelstam sanoo.