

Yli 30-vuotisen työuran Mikkelin raviradan johdossa tehnyt Jaakko Laitinen seuraa edelleen suurella mielenkiinnolla raviurheilun päätöksentekoa. Suomenhevosenpäivän kunniaksi hän nostaa esille kansallisrotumme aseman suomalaisessa raviurheilussa.
”Vaikka kaikki asiat eivät suomalaisessa raviurheilussa osoita oikeaan suuntaan, on suomenhevosen asema parantunut viime vuosina. Meillä ei ole esimerkiksi koskaan ollut näin hyviä palkintorahoja suomenhevosten ikäluokkalähdöissä. Suomenhevonen on mielestäni hyvässä nosteessa suomalaisessa raviurheilussa”, painottaa Laitinen.
Yhdellä Suomen kokeneimmista ravipäättäjistä ei ole tarjota viisastenkiveä suomalaisen raviurheilun nostamiseen kokonaisuutena. Hän ottaa kuitenkin esiin muutaman asian.
”Kilpailuja pitäisi keskittää sinne missä hevoset ovat. Eihän ole pelinkään kannalta järkevää ajaa todella vajaita lähtöjä. Kuten edellä sanoin, on ikäluokkalähdöissä todella hyvin ja riittävästi rahaa tarjolla. Meidän pitäisi pystyä panostamaan arkiravien palkintoihin. Se auttaisi sekä harrastajia että ammattilaisia.”

Jaakko Laitisella on myös jatkuva käytännön raviurheilijan tuntuma lajiin.
Laitisen perheen Nopsa Eelis ei esiintynyt edukseen Kouvolan kuninkuusravien Pikkuprinssissä. Eero Laitisen valmennettava sijoittui kuudenneksi, mikä oli ennakko-odotuksiin nähden pettymys. Oriin päivittäisestä hyvinvoinnista yhdessä veljensä kanssa vastaava Jaakko Laitinen kertoo syyn vaisulle esitykselle löytyneen melko heti startin jälkeen.
”Ori ei meinannut palautua lainkaan startin jälkeen. Otimme verikokeet seuraavana arkipäivänä, ja etenkin lihasarvoissa oli paljon sanomista. Nopsa Eelis oli kipeä jo Kouvolassa. Tottakai näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt jättää Kouvola ajamatta.”
Nopsa Eelis oli pari viikkoa täysin levossa. Nyt oria on Laitisen mukaan ajettu, ja tänään keskiviikkona Laitisen veljekset suuntaavat Hankasalmen harjoitusraveihin. Mikäli oriin otteet ovat totutunlaiset suunnataan katseet vajaan kahden viikon päähän Kriteriumin karsintoihin.
”Olemme mielellämme mukana Teivossa, mutta hevosen ehdoilla mennään. Sehän on edelleen voimassa oleva totuus.”
Vaikka Pikkupelimanni-ajossa kolmanneksi sijoittunut Nopsa Eelis ei olisi sairastunut, ei hevosta olisi nähty Oulu Express -lähdössä. Laitiset olivat jo etukäteen päättäneet jättää kisan välistä.
”Karsinnat menivät peruutukseen. Se vähentää tietysti nuorten hevosten rasitusta. Matka Ouluun eteläisemmästä Suomesta on kuitenkin kova rasitus nuorille hevosille.”
”Ikäluokkakilpailujen pitää pystyä kehittymään ajan saatossa.”
Pelkästään Kriteriumin karsintojen läheisyys ei ole Laitisen mielestä yksinomaan syyllinen suomenhevosvarsojen vähyyteen Oulu Express -karsinnoissa. Nuorten hevosten lisääntynyt kilpailutarjonta Varsakunkun muodossa on muuttanut kilpailukenttää. Nelivuotiaiden Varsakunkku-finaali ajetaan myöhään syksyllä. Laitinen korostaa Varsakunkku-kilpailusarjalla olleen positiivinen vaikutus nuorten hevosten valmennukseen.
”Varsakunkku on lisännyt selvästi kolmevuotiaiden suomenhevosten koelähdön suorittamisprosenttia. Varsakunkussa on myös joka ikäluokassa tarjolla hyvä ykköspalkinto useilla karsinnoilla höystettynä. Ikäluokkakilpailujen pitää pystyä kehittymään ajan saatossa.”
Varsakunkku kuuluukin Nopsa Eeliksen ohjelmaan syksyllä. Satakunta-ajoon osallistuminen on kuitenkin epävarmaa.
”Ori joutuu siellä pisimmälle takamatkalle. Katsotaan tilanteen mukaan, miten syksy lähtee edistymään Nopsa Eeliksen osalta.”
Kangasniemen Vuojalahdessa sijaitsevan tallin hevosissa tapahtui pientä vaihtuvuutta loppukesästä. Veljekset myivät vuoden 2020 Kriterium-finalisti Viktorinon jokin aika sitten Jouko Tarvaiselle.
”Emme saaneet sitä oikein kulkemaan viime aikoina. Siinä oli aina jotakin pientä sanomista.”

Hetken aikaa tallin hevosmäärä olikin neljässä. Pian löydettiin talliin uusi asukas hyvin tutuista tarpeista. Veljekset hankkivat 22-ennätyksisen Vislakan ja perheen oman oriin Kaapin kesällisen tammavarsan Hyllyn Kari Viitalalta.
”Nuoremmat sukupolvet ehdottivat, että eikö neljä hevosta riittäisi ja otetaan vaikka lampaita viidenteen karsinaan. Eihän hevosmies luonnolleen mitään voi, pitihän tyhjään karsinaan saada hevonen. Kyllähän ikä alkaa näkymään. Kengitän edelleen hevosemme. Miehelle tulee enemmän ja enemmän hiki voimien vähentyessä”, hymähtää ensi vuonna 77 vuotta täyttävä Jaakko Laitinen.
Tuoreimman tulokkaan isälle valiojuoksija Kaapille kuuluu Jaakko Laitisen mukaan hyvää pitkästä aikaa. Ori sairastui kaviokuumeeseen keväällä, ja kilpauran jatko oli pitkään vaakalaudalla.
”Olemme pystyneet ajamaan oriilla jo jokusen kerran valmennusajoa. Nyt olisi kilpauran puolesta mahdollisesti valoa tunnelin päässä. Sehän on hyväsukuinen ori. Senkin puoleen kiinnostuimme tuosta kesällisestä varsasta.”
Tallin johtava siitosori on kuitenkin Kihisee, joka sai tänäkin vuonna 100 tamman kiintiön täyteen. Jaakko Laitinen on tyytyväinen ja kiitollinen oriin saamasta suosiosta tammanomistajien keskuudessa.
”Eihän tätä oikein meinaa uskoa, että saimme tänäkin vuonna 100 tamman kiintiön täyteen. Meillä on ollut vähän ajatuksissa kokeilla Kihiseellä vielä kilpailemista. Sitä on liikutettu koko ajan, mutta sillä alkaa olla ikää jo aika paljon.”