

Seinäjoella Daniel Redénin talli on liikkeellä kahdella hevosella: Seinäjoki Racen Missle Hillillä ja Prix Etain Royalin stayermatkan Versace Facella. Molempia ohjastaa lauantaina Ruotsin ajajaliigaa johtava Mats Djuse. Jägersrossa Redén odottelee menestystä kaikilla kolmella 75-hevosellaan: Ohh Tomalla Diamantstoetissa, In Love Mearasilla hopeadivisioonassa sekä Indy Rockilla kultadivisioonassa.
”Hevoset ovat nyt jotenkin iloisempia ja kautta linjan paremmalla mallilla”, Daniel Redén iloitsee.
Don Fanucci Zet paineli keskiviikkona Solvallassa 09,9 kaukana muiden edellä elämäniloisempana kuin ehkä koskaan.
”Don Fanucci on tosiaan pirteä ja se nauttii elämästä, mutta se ei ole ainoa. Vain isäntä tuntee olonsa vanhaksi ja väsyneeksi. Tallin muutkin hevoset tuntuvat nyt tosi hyvävointisilta ja iskukykyisiltä. Don Fanucci ei lähde nyt kauas kotoa ennen Elitloppetia. Koitetaan nyt vähän erilaista lähestymistä Elitloppetiin, jos nyt päästään sinne, kuin aiemmin. Viime vuonna esimerkiksi reissaaminen Finlandia-ajoon oli vähän raskasta oriille.”
”Hail Mary sen sijaan vaatii kovaa liikettä kroppaansa ja sille Finlandia-suunnitelma sopii nappiin. Ori juoksee Bollnäsissa perjantaina 26. huhtikuuta eli reilu viikko ennen Finlandiaa. Sitten on Vermosta kolme viikkoa Elitloppetiin. Siitä tulee täydellistä! Finlandiassa ori on uskoakseni jo erittäin kovassa iskussa ja tulee isolla vaihteella sinne.”
Miten käy lauantain hevosilla?
”Hyvä fiilis on ainakin etukäteen. Itse en ole tulossa Suomeen, valitettavasti. Versace Face (T75-3) on kova kolmella kierroksella, eikä ole kaukana onnistumisesta.”
”Missle Hill (T75-7) on yhtä hyvä kuin muutkin ruotsalaiset. Se hävisi rata-arvonnassa Borups Victorylle ja Phoenix Photolle, mutta katsotaan, mikä tilanne on maalissa. Se on aliarvostettu minusta. Ori on röyhistänyt rintaansa muutettuaan viime vuonna eri talliin. Oritallissa se tuli muiden oriiden latistamaksi, mutta nyt se tuntee taas elävänsä, kun on tammoja ympärillä.”
”Jägersrossa Ohh Tooma (Ruotsin T75-2) ja In Love Mearas (T75-6) ovat oikeastaan aika liki johtaa koko matkan, jos asiat natsaavat. Indy Rock (T75-7) kullassa on myös kivikova, uskoisin heti tauoltakin. Se oli raju talven Pariisin starteissaan, mutta juoksut menivät ylivaikeiksi. Sen valmis menestymään heti huomenna pikkutauolta. Tykkään tosi paljon tästä hevosesta ja luulottelen, että se menee pitkälle urallaan.”