

Jerry Rauos panostaa täysillä raviuraansa. Keväällä 18 vuotta täyttänyt Rauos sai jokin aika sitten päätökseen hevosalan perustutkinnon. Nuori hevosammattilainen on suorittanut tutkintoa oppisopimuksella Orimattilassa hevosia valmentavan Teemu Okkolinin luona.
“Ei peruskoulun jälkeen ollut oikeastaan muita vaihtoehtoja kuin hevosala. Oppisopimuskoulutus oli minulle oikein sopiva vaihtoehto suorittaa tutkinto. Joitakin kursseja on vielä suorittamatta, sitten saan tutkintotodistuksen”, taustoittaa Jerry Rauos opiskeluvalintojaan.
Kouvolasta kotoisin olevalle Rauokselle poniraviurheilu toimi sisäänajoporttina raviurheiluun. Perheessä ei ollut sen suurempaa hevostaustaa, vaan Rauoksen oma kiinnostus lajia kohtaan toimi motivaattorina.
“Ensimmäiset ponistarttini ajoin ollessani 11 vuoden vanha. Poniraveilla on ollut iso merkitys ja samalla tottakai iso apukin raviuralleni. Minulla on vuosien aikana ollut valmennuksessani lähemmäs 15 eri ponia. Ponien kanssa toimiessa on saanut oppia niin valmentamisesta, eläimistä vastuun ottamisesta kuin ihan jo ravipaikalla toimimisesta.”
Kuluva vuosi on viimeinen, jolloin Jerry Rauos saa ajaa A-kategorian poneilla kilpaa. Vaikka Rauos saa jatkaa poniuraansa ensi vuonna B-kategorian poneilla, ovat hevoset ensi kaudella pääosassa Rauoksen arkea. Tähänastisella poniurallaan Jerry Rauos on ajanut lähes 350 ponilähtöä, joista voittoja on kertynyt 63 kappaletta.
Hevosilla Jerry Rauos on ajanut tähän mennessä 25 starttia. Pääosa hevosten starteista on kuluvalta kaudelta. Voittoja hevosilla on ehtinyt tähän mennessä tulla kaksi kappaletta. Rauos otti kummankin voiton viime keväänä Mikkelissä järjestetyistä nuorten ohjastajien raveista. Kyseisissä raveissa ajettiin samana päivänä lähtöjä poneille että hevosille.
”Ajan vielä loppuvuoden aikana jokusen ponilähdön, mutta kyllä katse on jo suunnattu tiukasti hevosten lähtöihin.”

Vaikka kilvanajaminen kiinnostaa nuorta raviammattilaista, on valmentaminen suuremmassa roolissa Rauoksen ravirheilijan arjessa. Hän kehuu Teemu Okkolinin valmennustallin tarjoamaa pohjaa oppisopimuskoulutuksessa.
”Teemulla pääsin ajamaan tietysti paljon suomenhevosilla, mutta hänellä on myös tallissaan lämminverisiä. Osaamisen kannalta on tottakai hyvä päästä ajamaan sekä suomenhevosilla että lämminverisillä.”
”Oppisopimuskoulutus toimi minun kohdallani mainiosti. Toki koulutukseen kuului ihan lähiopetusta. Esimerkiksi kengityskurssit koulun puolesta kuuluivat opetussuunnitelmaan. Eli ei oppisopimuskoulutus ole pelkästään tallilla työskentelyä.”
Okkolinin lisäksi Rauoksen Kouvolassa sijaitsevan kotipaikan naapurissa asuvalla Kimmo Kuusistolla on ollut tärkeä rooli nuoren raviharrastajan raviuralla. Osa Rauoksen poneista on asustanut Kuusiston tallissa, ja kaksikko on tehnyt paljon yhteistyötä vuosien aikana.
”Olen ajanut paljon hevosia Kimmo Kuusiston luona. Tämänhetkinen yhteisprojekti on neljävuotias Ruotsintuontitamma Betty Boob Face (Djali Boko). Laittelemme sitä yhdessä, ja se on mennyt mukavasti viime aikoina. Torstai-iltana Kouvolassa se oli juuri toinen.”

Ensi kesänä armeijaan suuntaava Rauos aikoo käyttää ajan ennen varusmiespalvelusta kehittääkseen omaa osaamistaan raviurheilun parissa. Joulukuun lopulla hän ottaa suunnaksi länsinaapurissamme Ruotsissa sijaitsevan Julmyran valmennuskeskuksen.
”Tällä viikolla sovimme Jonna Irrin kanssa työkuvioista talven yli. Lähden kuun loppupuolella Ruotsiin. Olen ainakin alkajaisiksi siellä talven yli. Voi hyvinkin olla, että olen siellä pitempään aina armeijan alkamiseen saakka. Katsotaan tilanteen mukaan.”
Rauos sai ensimakua Ruotsissa työskentelystä vajaa kuukausi takaperin oltuaan vajaat pari viikkoa juurikin Jonna Irrin tallilla. Suomalaisvalmentaja on viihtynyt avopuolisonsa Taneli Säteen kanssa jo kohta kolme vuotta reilut 100 kilometriä Tukholmasta länteen sijaitsevassa Julmyran valmennuskeskuksessa. Julmyran puitteet ja ruotsalainen raviurheilu tekivät vaikutuksen Jerry Rauokseen.
”Valmennuspaikat Julmyrassa ovat todella ensiluokkaiset. Oli todella mielenkiintoinen ja hieno kokemus nähdä ruotsalaista raviurheilua. Sieltä kotiin lähtiessä teki heti mieli palata länsinaapuriin. Hienoa, että Jonnalla oli mahdollisuus tarjota työpaikkaa minulle. Tallissa on monipuolinen kattaus hevosia. Sekä nuoria hevosia että sitten vanhempia starttihevosia.”

Rauos pohtii paraikaa ottaisiko mukaan oman starttihevosen Ruotsiin. Betty Boop Face on Kimmo Kuusiston valmennuslistalla, ja sen lisäksi Rauoksen omasta valmennuksesta löytyy viisivuotias Ali Evo (Pilgrims Taj).
”En oikein ole vielä tehnyt lopullista päätöstä ottaako vai ei hevosta mukaan Ruotsiin. Toki voisi ostaa uudenkin hevosen, ja kokeilla sillä sitten kilpailemista Ruotsissa. Joka tapauksessa Ruotsin reissu on todella hieno juttu. Haluan ottaa tulevasta talvesta kaiken hyödyn irti ammatillisessa mielessä.”
Oman valmennustallin pito siintää tavoitteena kauempana tulevaisuudessa. Jerry Rauoksen mukaan valmennus kiinnostaa häntä tällä hetkellä enemmän kuin kilvanajaminen. Ennen oman tallin pidon aloittamista on Rauoksen mukaan olennaista saada mahdollisimman paljon oppia usealta eri valmentajalta.
”Valmentaminen tuntuu omimmalle. Kilvanajaminen on ilman muuta mukavaa, mutta oman valmennustallin pito on jossakin vaiheessa tavoitteena. Ennen sitä on kuitenkin tärkeätä saada mahdollisimman paljon oppia ja työkokemusta eri valmentajilta niin kotimaasta kuin ulkomailta.”