• Suurin osa nykyratsujen orilinjoista periytyy 1500 vuoden takaa

    ”Muotioreja” syntyi ja käytettiin paljon jo 1500 vuotta sitten ja niiden geenit näkyvät lähes kaikissa hevosroduissa nykyäänkin.
    Tilaajalle
    Jo varhaiskeskiajalla 500−700-luvuilla syntyivät suositut orit, joiden DNA näkyy lähes kahdensadan ratsurodun orijälkeläisissä tänäkin päivänä. Arkistokuvassa espanjalainen PRE-hevonen.
    Jo varhaiskeskiajalla 500−700-luvuilla syntyivät suositut orit, joiden DNA näkyy lähes kahdensadan ratsurodun orijälkeläisissä tänäkin päivänä. Arkistokuvassa espanjalainen PRE-hevonen. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset|Hevoset
    5.4.202611:00
    Kati Susi

    Ruotsin maatalousyliopisto SLU:n tutkimuksessa selvitettiin, miten tietyntyyppiset niin sanotut “itämaiset” orit ovat vaikuttaneet nykyisten hevosrotujen syntyyn viimeisen noin 1 500 vuoden aikana. Varhaiskeskiajan paljon käytetyt orit olivat kotoisin Arabian niemimaalta, Pohjois-Afrikasta ja Aasian aroilta.

    Vuosisatojen ajan hevosjalostus keskittyi vahvasti muutamien kuuluisien orien sukulinjoihin. Niiden DNA näkyy valtaosassa nykyisiä orilinjoja. Noin 90 prosentilla kaikista tutkituista hevosista on Y-kromosomivariantteja, jotka kuuluvat varhaiskeskiajalla syntyneiden orien geneettiseen ryhmään.

    SLU:n tutkijat analysoivat hevosten Y-kromosomia, joka periytyy vain isältä pojalle. Sen avulla voidaan seurata erityisesti orien sukulinjoja. Aineistona oli yli 1 500 nykyoria 189 eri hevosrodusta eri puolilta maailmaa.

    Tutkija löysivät kaksi tärkeää historiallista reittiä, joiden kautta suosittujen orien geenit levisivät.

    Se, että tietyt, erityisesti itämaiset orit ovat vaikuttaneet poikkeuksellisen paljon myöhempään hevosjalostukseen, liittyy vahvasti maailmanhistoriaa mullistaneisiin tapahtumiin.

    Tutkija löysivät kaksi tärkeää historiallista reittiä, joiden kautta suosittujen orien geenit levisivät. Pohjois-Afrikan ja Espanjan välillä liikkui paljon hevosia Iberian niemimaan kautta Eurooppaan ja espanjalaisvalloittajien myötä myös Amerikkaan. Myös Länsi-Aasiasta Eurooppaan ja laajemminkin hevosia kulki esimerkiksi Ottomaanien islamilaisen valtakunnan laajenemisen yhteydessä.

    Orit olivat laajalti armeijoiden käytössä, joten sodat, kaupankäynti ja hallitsijoiden toisilleen tekemät orien lahjoittamiset keskiajalla vaikuttivat vahvasti jalostukseen. Korskeita oreja käytettiin suurelle joukolle paikallisia tammoja.

    Erityisesti arabioreja suosittiin, sillä niitä pidettiin nopeina, kestävinä ja soveltuvina sotahevosiksi.

    Tutkimus osoittaa, että useat kylmäveriset linjat Pohjois-Euroopassa juontavat juurensa varhaisista espanjalaisista orilinjoista. Britteinsaarten nykyisissä poniroduissa espanjalaisperäiset Y-kromosomilinjat hallitsevat toisin kuin eristäytyneempien alueiden, kuten Shetlannin, poniroduilla. Niiltä puuttuu tämä vaikutus.

    Mielenkiintoinen syntyhistoria on esimerkiksi Gotlannin russponeilla. Tutkijat tunnistivat rodun länsiaasialaisen esi-isän, ja rodun alkuperä on jäljitettävissä todennäköisesti yhteen oriin. Tutkijat toteavat, että russponin syntyhistoria havainnollistaa, kuinka pienet populaatiot ja vahva sisäsiittoisuus voivat nopeasti johtaa yhden isälinjan hallitsevuuteen. Tällöin isänpuoleisen linjan geneettinen vaihtelu katoaa.

    Kaikkien nykyisten hevosrotujen emälinjat ovat merkittävästi orilinjoja monimuotoisempia. Luonnollinen selitys tälle on, että tamma voi tuottaa vain rajallisen määrän jälkeläisiä ja kautta historian suosikkiorit ovat olleet laajalti jalostuskäytössä. ”Tuontiorit” syrjäyttivät keskiajalla Euroopassa olleet paikalliset orilinjat lähes täysin.

    1600−1700-lukujen Englannissa kehitettiin moderni kilparotu, täysverinen. Rodun kolme kuuluisaa kantaoria olivat Darley Arabian, Godolphin Arabian ja Byerley Turk. Nämä olivat itämaisia oriita, jotka risteytettiin englantilaisten tammojen kanssa.

    Yksi tutkimuksen kiinnostavimmista päätelmistä on, että yksi suhteellisen pieni hevoslinja saattoi levitä lähes koko Euraasiaan muutamassa vuosisadassa. Tämä päätellään Y-kromosomin mutaatioiden iästä ja siitä, missä kaikkialla sama linja nykyään esiintyy.

    Tutkijat huomauttavat, että nykyisellä edistyksellisellä DNA-tutkimuksella voidaan auttaa ymmärtämään hevosten jalostamisen ja ihmiskunnan kulttuurin yhteistä historiaa. Nykymuotoinen Y-kromosomianalyysi puolestaan mahdollistaa hevosten isälinjojen tarkan jäljittämisen.

    ”Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää myös hevosten jalostuksessa ja harvinaisten rotujen geneettisen monimuotoisuuden säilyttämisessä”, tutkijat toteavat.

    Linkki englanninkieliseen tutkimukseen.

    Lisää aiheesta
    • Kuvan hevosen säde ei liian korkeiksi jätettyjen kantojen vuoksi ole päässyt koskettamaan maata ja toimimaan normaalisti. Yhteisvaikutus kavion väärän rakenteen, märän syyskauden ja maaperämikrobien kanssa on johtanut säteen surkastumiseen.

      Hevosen terveys | Hevosen säteen ongelmat eivät ole koskaan yhden tekijän aiheuttamia – oikea vuolu varmistaa säteen toiminnan

      Tilaajalle
    • Totta se on: ihmisen pelon tai ilon tunteista leviää hajupilvi, jonka hevonen haistaa ja johon se reagoi. Tutkijat korostavat rauhallisena ja positiivisena pysyvän ihmisen ja hevosen välisen vuorovaikutuksen merkitystä vuorovaikutuksen onnistumiselle.

      Hevoset | ”Täällä haisee pelolle, nyt huolestuttaa” – Hevonen reagoi herkästi ihmisen tiedostamattomaan hajuviestintään

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevosten jalostus
    y-kromosomi
    hevosrodut
    arabiori
    Ruotsin maatalousyliopisto SLU
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle