• San Moteur kutsuttiin Finlandia-ajoon

    Finlandia-ajo juostaan Vermon raviradalla 4. toukokuuta. Ykköspalkinto on 100 000 euroa.
    Björn Goop ja San Moteur saapuvat Finlandia-ajoon.
    Björn Goop ja San Moteur saapuvat Finlandia-ajoon. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    13.3.202513:00
    Antti Savolainen

    Ensimmäisenä hevosena kevään Finlandia-ajoon on kutsuttu ruotsalainen San Moteur. Björn Goopin valmentama huippuori on muun muassa Elitloppetin karsintavoittaja ja finaalin kakkonen vuodelta 2023 ja tämän talven Prix d'Amériquen osallistuja.

    ”Otamme iloisina ja ylpeinä San Moteurin kutsun vastaan. Vaikka Finlandia-ajo on ollut hyvä lähtö meidän perheellemme, on minulla tavallaan kana kynittävänä. Olen voittanut sen ohjastajana kolmesti, mutta valmentajana en kertaakaan. Viime vuodeltakin jäi parannettavaa, kun Betting Pacer laukkasi”, Björn Goop kertoo Vermon tiedotteessa.

    San Moteur on juossut kahtena vuotena kivenkovissa Pariisin talvimeetingin lähdöissä ja tienannut urallaan lähes 14 miljoonaa kruunua 37 startissa. Voittoja 8-vuotiaalla oriilla on peräti 24. Orin ennätys 9,1aly on voittojuoksusta. Hevosen omistaa Stall Arvidssons AB kumppaneineen ja kasvattaja on Håkan Arvidsson kumppaneineen.

    ”Kevään ja kesän suurkilpailut ovat San Moteurilla tähtäimessä. Ori palasi vasta alkuviikosta siittolasta kotiin, ja huippuvire pitää treenata taas esiin Pariisin epäonnistumisen jälkeen. Liikuttelu on ollut vielä rajallista Prix d'Amériquen jälkeen, mutta tästä lähdetään rakentamaan kohti toukokuuta ja Finlandia-ajoa”, Goop sanoo tiedotteessa.

    Finlandia-ajo huipentaa kaksipäiväisen ravijuhlan Vermossa 3.–4. toukokuuta. Sunnuntaina 4.5. juostavan pääkilpailun ykköspalkinto on 100 000 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Se on siinä, mikä taivaalline  hevonen Idao de Tillard on, tuntuu ohjastaja Clement Duvaldestin tuumivan Prix d’Ameriquen maalilinjalla.

      Ravit | Idao de Tillard teki sen taas Prix d'Ameriquessa

      Tilaajalle
    • San Moteur ja Björn Goop voittivat viime talvimeetingissä Prix d’Ameriquen karsintakisan Prix du Bourbonnaisin, mutta valjakko ei voinut osallistua pääkisaan. Nyt on revanssin aika.

      Ravit | Björn Goopilla selvät sävelet kohti Prix d'Ameriquea – tallin suomalaishevosella sauma tänään Vincennesissä

      Tilaajalle
    • San Moteur on matkalla Pariisin huipennukseen tammikuun viimeisenä sunnuntaina. Kuvassa ori kilpailee Elitloppetissa.

      Ravit | Ruotsin Toto75-karonkka: San Moteur tyrmäsi vastustajansa Legolasin muistolähdössä

    • Tasainen rintama hevosia tavoitteli Prix d’Ameriquen paikkaa sunnuntain Prix de Bretagnen loppusuoralla. Keulan kameraan katsova Hussard de Landret piti niukasti voittajaksi ennen rinnalleen noussutta Ruotsin San Moteuria.

      Ravit | Hussard du Landret ykkönen ‒ San Moteurkin lunasti Prix d'Amerique -paikan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    San Moteur
    finlandia-ajo
    ravikilpailu
    Björn Goop
    Vermon ravirata
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle