Poikkeuksiakin hoitajakulttuurin suunnassa on. Yksi niistä on vantaalainen ratsastuskoulu Poni-Haka, jossa hevosilla ja poneilla on yhä vakituiset hoitajat.
Lähes 50 vuotta sitten Poni-Haan perustaja Chrisse Fagerström loi tallilleen hevosenhoitajasysteemin, jota hänen lapsensa Suski Fagerström ja Pontus Fagerström jatkoivat. Yli kahdeksan vuoden ajan Poni-Haan omistajana ollut Virpi Ranta on myös pitäytynyt samassa, toimivaksi koetussa systeemissä.
”Meillä on hirmuisen hyvät, täysi-ikäiset hoitajavastaavat, jotka ovat kasvaneet tässä systeemissä. Isommat antavat mallia pienemmille, jotka oppivat ja kartuttavat taitojaan vuosi vuodelta”, Virpi Ranta kertoo.
Hän toteaa, että tutkimustenkin mukaan vastuunotto tallilla on erinomaista johtajakoulutusta nuorille.
”Talliympäristö on monipuolinen ja hyvä oppimisen paikka. Ketään ei voi tälle tielle pakottaa, vaan hoitajavastaavan on osattava johtaa.”
Noin 40 hevosen ja ponin Poni-Haassa on Rannan mukaan melkein sata hoitajaa ja kolmesta neljään hoitajavastaavaa. Sekä hoitajia rekrytoivat, kouluttavat ja koordinoivat hoitajavastaavat että hoitajat tekevät vapaaehtoistyötä.
Pääsääntöisesti hoitajat ovat tyttöjä, iältään yli 12-vuotiaita, mutta joukossa on muutama aikuinenkin. Hoitajana saa Poni-Haassa jatkaa niin kauan kuin kipinää riittää. Ranta kertoo, että jutteli juuri hoitajan kanssa, joka kertoi viettävänsä hoitoponinsa kanssa yhteisen taipaleen kymmenvuotispäivää.
”Tällä hetkellä hoitajien joukossa ei ole yhtään poikaa. Tunnetuin tallin entinen hoitajapoika on Apocalyptica-yhtyeen perustaja Eicca Toppinen”, Ranta mainitsee.
”Meillä tehdään kirjalliset hoitajasopimukset, jotka vanhemmat allekirjoittavat.” Virpi Ranta
Miten Poni-Haan hoitajakulttuuri on pysynyt elossa puoli vuosisataa, vaikka yhteiskunta ympärillä on muuttunut kiireisemmäksi ja tämän päivän perheiden elämä täyttyy lasten ja vanhempien lukuisista harrastuksista?
”Useilla hoitajistamme on vanhempia, jotka ovat itsekin olleet hoitajana ja näkevät positiivisena sen, että lapsi oppii kantamaan vastuuta eläimestä”, Ranta vastaa.
Hän korostaa moneen otteeseen vastuunkannon oppimista. Se on Rannan mukaan yksi kasvattavimmista asioista nuoren elämässä. Tärkeänä hän pitää sitä, että hoitajakulttuurin takana on selkeä systeemi: sopimukset ja säännöt.
”Meillä tehdään kirjalliset hoitajasopimukset, jotka vanhemmat allekirjoittavat. Tällöin he tietävät, mihin hevosenhoitajuudessa sitoudutaan.”
Hoitajasopimuksessa määritellään hoitopäivien määrä ja hoitajan velvollisuudet ja tehtävät hoitopäivinä. Näihin lukeutuvat muun muassa varusteiden ja tarvikkeiden huoltaminen, hoitohevosen terveydentilan havainnointi ja siitä raportoiminen sekä tenava- ja alkeistunneilla hoitohevosen taluttaminen ja ratsastajien avustaminen.
”Hoitajat pitävät hyvää huolta hoidokeistaan ja kyselevät hanakasti hoito-ohjeita, vaikka hevosella näkyisi ihan pieniäkin haavoja. Meillä on myös selkeä prosessi siihen, mikäli hoitaja jää ilmoittamatta pois hoitopäivinään.”
Ongelmia, kuten henkisiä kasvukipuja ja kiusaamista, väistämättä ilmenee Rannan mukaan toisinaan, kun kyse on suuresta joukosta teini-ikäisiä.
”Jos tällaisen tilanteen saa kääntymään hyvään suuntaan, on se aina iloinen hetki meille aikuisille täällä tallilla.”
Ratsastuskoulun omistajana Virpi Ranta kertoo kokevansa suurinta iloa, kun näkee lasten kasvavan upeiksi nuoriksi naisiksi.
”En ajattele hyötynäkökulmaa vaan sitä, että pystymme tarjoamaan näille nuorille kasvuympäristön, jossa he oppivat esimerkiksi toimimaan ryhmässä, jossa kiusaamiseen puututaan. Tallilla opitaan niin paljon erilaisia taitoja, että itsekin välillä hämmästyn sitä, miten monipuolinen ympäristö meillä täällä on.”
