• Hevosen keuhkot kiittävät turpeella ja puupelletillä kuivittajaa

    Tuore suomalainen väitöstutkimus paljasti hevosen keuhkojen terveydelle otollisimmat kuivikkeet.
    Tilaajalle
    Tuomarinkylän ratsastuskoululla Helsingissä turvekuivitus on vakiinnuttanut asemansa. Karsinaa siivoamassa Peppi Aalto.
    Tuomarinkylän ratsastuskoululla Helsingissä turvekuivitus on vakiinnuttanut asemansa. Karsinaa siivoamassa Peppi Aalto. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset|Hevosen terveys
    16.3.202412:00
    Kati Susi

    Pohjoisella pallonpuoliskolla hevoset viettävät perinteisesti pitkiäkin aikoja karsinoissaan sisällä talleissa ja altistuvat mahdollisille sisäilman epäpuhtauksille. 10−20 prosenttia hevosista sairastuu astmaan.

    ”Heinän laadun merkitystä hevosen hengitystieterveyteen on selvitetty paljonkin, mutta kuivikkeita on tutkittu yllättävän vähän, vaikka niillä on loogisesti ajatellen merkitystä tallin ilmaan”, toteaa hevosten sisätautien erikoiseläinlääkäri Jenni Mönki Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.

    Mönki tutki viime viikolla hyväksytyssä väitöskirjatyössään kuivikemateriaalien merkitystä hevosten hengitysteiden tulehdusvasteeseen. Eri kuivikkeiden vertailussa saatiin vanha perimätieto tieteellisesti todistettua.

    Kutteriin, olkipellettiin ja avolavaturpeeseen verrattuna muoviin pakattu turve osoittautui hengitysteille paremmaksi. Turpeen kanssa yhtä hyväksi todettiin puupohjainen pelletti. Tutkimus toteutettiin Ypäjän Hevosopiston ratsastuskouluhevosilla yhden sisäruokintakauden aikana.

    Tutkimuksissa oli mukana 19 suomenhevosta ja 13 puoliveristä, kaikki perusterveitä aikuisia. Hevoset tarhasivat muutaman tunnin päivässä ja tekivät päivittäin pari tuntia töitä ratsastuskoulussa. Muun ajan vuorokaudesta hevoset viettivät normaalin päiväjärjestyksensä mukaisesti sisällä tallissa.

    Hevosten hengitystieterveydestä väitellyt Jenni Mönki kertoo tyytyväisenä, että oivallus kokeilla lipidomiikan tutkimusta osoitti, että menetelmällä saadaan tarkkoja tuloksia hevosten hengitysteiden tilasta.
    Hevosten hengitystieterveydestä väitellyt Jenni Mönki kertoo tyytyväisenä, että oivallus kokeilla lipidomiikan tutkimusta osoitti, että menetelmällä saadaan tarkkoja tuloksia hevosten hengitysteiden tilasta. Kuva: Veikko Somerpuro

    ”Väitöstyöni aihe tuli ohjaajaltani Anna Mykkäseltä. Tutkimuksen takana oli vahva oletus, että turve on hengitystieterveyden kannalta hyvä kuivike. Vanha hevosmiestieto on kertonut, että turve takaa talliin raikkaan ilman”, kertoo Mönki ja toteaa olevansa tyytyväinen, että asia on nyt tieteellisin mittauksin todistettu.

    Kolmiosaisen tutkimuksen alussa hevosten talli-ilmaa seurasi Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Markku Saastamoinen.

    Pöly- ja ammoniakkimittausten tulosten mukaan tallin ilmanlaatu pysyi kaikilla kuivikkeilla hyvänä ja kaikki hevoset pysyivät useita kuukausia kestäneen tutkimuksen ajan terveinä.

    Hyvästä talli-ilmasta huolimatta hevosten keuhkohuuhteista tehdyt solututkimukset kertoivat toista.

    ”Olikin hieman yllättävää ja suorastaan pelottavaa, että hevosten tasolla muutoksia tulehdusvasteessa kuitenkin näkyi eri kuivikkeiden välillä”, Mönki sanoo.

    Hän kertoo, että tutkimuksessa tehtiin hevosten näytteiden analysoinnissa yhteistyötä veren rasvoja tutkivien yliopiston lipiditutkijoiden kanssa. Massaspektrometriaan perustuvaa tekniikkaa käytettiin ensimmäistä kertaa hevosten keuhkohuuhteen solujen tutkimukseen.

    Jenni Mönki kertoo tyytyväisenä, että oivallus kokeilla lipidomiikan tutkimusta osoitti, että menetelmällä saadaan tarkkoja tuloksia hevosten hengitysteiden tilasta.

    ”Joka puolella elimistöä olevat tulehdusvälittäjäaineet ovat suurelta osin lipidejä. Ne vaikuttavat kaikkiin tulehduksiin niveltulehduksesta alkaen. Hevosillakin on saatu tutkimustuloksia, joissa omega kolmosta sisältävillä rasvahappolisillä on saatu hengitystietulehduksiin helpotusta.”

    Tuomarinkylän ratsastuskoulussa käytetään konttiturvetta. Turvetta kuskaa Peppi Aalto.
    Tuomarinkylän ratsastuskoulussa käytetään konttiturvetta. Turvetta kuskaa Peppi Aalto. Kuva: Sanne Katainen

    Hevonen on kissan ohella ainoa kotieläinlaji, jolla on taipumus saada astma. Mönki toteaa, että hevosten astmatutkimus on kiinnostavaa, koska se saattaa tarjota myös humaanipuolelle tiedonjyväsiä.

    Lipiditutkimuksen tulosten innostamana Mönki tutkimustiimeineen teki myös pilottitutkimuksen hevosten lihavuuden ja insuliiniaineenvaihdunnan häiriön mahdollisesta yhteydestä hengitysteiden tulehdusreaktioon.

    ”Tässä tutkimusotantamme oli niin pieni, että mielenkiintoisia tuloksia ei saatu, mutta itseäni kiinnostaisi jatkossa tutkia hevosen lihavuuden ja astman yhteyttä lipiditutkimuksella.”

    Lisää aiheesta
    • Tuomarinkylän ratsastuskoulussa käytetään konttiturvetta. Turvetta kuskaa Peppi Aalto.

      Hevosen terveys | Lähes täydellinen kuivike, mutta miten kauan?

      Tilaajalle
    • Turve on imukykyistä, hygieenistä ja hinnaltaan kilpailukykyistä. Sen saatavuus kuitenkin heikkenee, kun turpeennosto vähenee.

      Maatalousyrittäjät | Kotieläintilat kohta pulassa: Kuiviketurpeen tarjonta puolittuu lähivuosina, mutta sen veroista korvaajaa ei ole

    • Jaakko Hietaluoman tilalla kuluu 5000 kuutiota kuiviketurvetta vuodessa.

      Maatalousyrittäjät | Turve on korvaamaton kuivikkeena ‒ sen saatavuuden pelätään lähivuosina heikkenevän ja hinnan nousevan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hevonen
    hengitystieterveys
    turve
    puupelletti
    tutkimus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle