• Turve on korvaamaton kuivikkeena ‒ sen saatavuuden pelätään lähivuosina heikkenevän ja hinnan nousevan

    Kuiviketurpeen tuotanto vähenee koko ajan, kun uusia turvesoita ei avata.
    Tilaajalle
    Jaakko Hietaluoman tilalla kuluu 5000 kuutiota kuiviketurvetta vuodessa.
    Jaakko Hietaluoman tilalla kuluu 5000 kuutiota kuiviketurvetta vuodessa. Kuva: Rami Marjamäki
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    16.8.202205:00
    Satu Lehtonen

    ”Moni sanoo, että turpeelle on kuivikkeena vaihtoehtoja. Jos suoraan sanon, niin se on tietämättömien hölinää.”

    Näin toteaa karvialainen naudanlihantuottaja Jaakko Hietaluoma.

    Hänen tilaltaan lähtee teuraaksi reilu tuhat nautaa vuodessa. Kylmäpihatoissa kuluu 5000 kuutiota kuiviketurvetta vuodessa.

    Hietaluoma itse on toistaiseksi saanut turvetta hyvin, sillä hän on paikallisen tuottajan suurin asiakas. Tila sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä yrittäjän turvekentistä. Lisäksi tilalla on pieni ”kotitarvesuo”, josta saadaan kuiviketta.

    Monella muulla tilanne on toinen: turvetta on vaikea saada ja sitä joudutaan rahtaamaan pitkien matkojen päästä.

    Hietaluoman tilalla kuivikkeena käytetään 98-prosenttisesti turvetta. Olkea lisätään vain kovimmilla pakkasilla, mutta sille ei ole ollut tarvetta muutamaan vuoteen.

    ”Kauran olki on kuivikkeena lähinnä vitsi”, Hietaluoma sanoo. ”Sen korsi on niin vahapintainen, että sen kosteudenimemiskyky on lähellä nollaa.”

    Rukiin ja vehnän olki ovat hiukan parempia, mutta karja-Suomessa niitä ei juuri viljellä.

    Turve on imukykyistä, hapanta ja antibakteerista, joten se on eläinten terveyden kannalta paras vaihtoehto. ”Mitä kuivempi ja puhtaampi alusta, sitä terveempiä eläimet ovat”, Hietaluoma sanoo.

    Huonon imukyvyn lisäksi oljen ongelmana on hinta. ”Jos 5000 turvekuutiota vastaavaa olkimäärää alkaa kerätä ja murskata, se maksaa ihan liikaa.”

    Mitä kuivempi ja puhtaampi alusta, sitä terveempiä eläimet ovat.

    Hietaluoma toteaa, että lupien saaminen uusille turpeennostoalueille on ollut hankalaa jo vuosia. ”Turve ollut rikollisen roolissa jo aika kauan”, hän kuvaa.

    Pieniä soita ei hänen mukaansa kannata edes avata, koska luvitusprosessi on raskas ja kiristyneiden ympäristömääräysten täyttäminen työlästä.

    Uusia soita kuitenkin tarvitaan. ”Kuiviketurve tulee nimenomaan nuorilta kentiltä eli kohtuuhiljattain avatuilta turvesoilta.”

    Suon pinnan vähän maatunut turve sopii kuivikkeeksi, syvemmällä oleva, pitemmälle maatunut tavara polttoturpeeksi.

    ”Kentät vanhenevat vuosi vuodelta ja nuorta turvetta on tarjolla yhä vähemmän”, Hietaluoma toteaa huolissaan.

    Hietaluoma huomauttaa, että turpeen vahvuuden on oltava vähintään kahden metrin luokkaa, jotta sitä olisi taloudellisesti järkevää lähteä nostamaan.

    ”Päättäjiltä on tullut viestiä, että kuiviketurpeen nostaminen olisi hyväksyttävämpää kuin polttoturpeen. Ne kuitenkin kulkevat käsi kädessä”, hän sanoo.

    ”Jos kannattavuus pitäisi saada pelkästä pintakerroksesta ja jättää syvemmät kerrokset maahan, se tarkoittaa kuiviketurpeen hinnan kovaa nousua. Maataloudessa ei ole löysää rahaa missään, joten kustannusten nousuihin ei ole varaa.”

    Hietaluomalle turpeen saanti ei ole tuottanut ongelmia, mutta monella tilalla on toisin.
    Hietaluomalle turpeen saanti ei ole tuottanut ongelmia, mutta monella tilalla on toisin. Kuva: Rami Marjamäki

    Takana on erittäin huono turvetuotantokausi, Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannu Salo kertoo. Keskeisillä tuotantoalueilla on satanut paljon, ja sade koettelee pahimmin juuri kuiviketurpeen tuotantoa.

    Kuiviketurpeen markkinoista hän toteaa vain, että tarjonta on niukka suhteessa kysyntään.

    Salo on kuiviketurpeen tulevaisuudesta yhtä huolissaan kuin Jaakko Hietaluoma.

    ”Uusia turvelupia ei ole haettu, koska energiaturpeen tuotanto tai vain ohuen pintakerroksen hyödyntäminen kuivikkeeksi ei ole ollut kannattavaa”, hän kertoo. ”Polttoturpeelle ei viime vuosina ole ollut kysyntää, koska päästöoikeuden hinta on niin korkea.”

    Suon pinnasta 30‒40 senttiä sopii kuivikkeeksi, mutta koko kahden metrin kerrokselle olisi oltava markkinat, Salo korostaa.

    Lisäksi lupaa joutuu pahimmillaan odottamaan viisikin vuotta.

    Kun uusia turvesoita ei avata, kuivikkeeksi sopivaa turvetta tulee markkinoille yhä vähemmän.

    ”Viiden vuoden tähtäimellä kuiviketurve käy hyvin niukaksi, ellei uusien turvealueiden luvitusta saada käyntiin.”

    Läntinen Suomi on sikäli poikkeus, on alueella on vielä vanhoja luvitettuja soita, Salo toteaa. Itä- ja Pohjois-Suomessa kuiviketurvevarat käyvät ensimmäisenä vähiin.

    Niukkuus ja hintojen nousu koskee myös vaihtoehtoisia kuivikemateriaaleja.

    ”Kaikilla puuperäisillä materiaaleilla on ottajia, ne menevät energiaksi”, Salo kertoo.

    Oljesta on usein pulaa juuri samoilla seuduilla kuin kuiviketurpeestakin, sillä alueet ovat nurmiviljelyvaltaisia.

    Ongelmaa kärjistää myös se, että osa kuiviketurpeesta sopii kasvuturpeeksi, ja sille on kysyntää Suomen ulkopuolellakin, varsinkin nyt, kun turpeen tulo idästä on täysin pysähdyksissä.

    Maataloudella on harvoin varaa kilpailla kasvuturpeen ostajien kanssa, Salo toteaa.

    Lue myös: Tilallinen ihmettelee turpeen alasajoa: "Eläinten hyvinvointia halutaan ja vaaditaan, mutta parhaan kuivikemateriaalin saatavuus vaarannetaan poliittisilla päätöksillä"

    "Kuiviketurve on elintärkeä tuotantoeläinten hyvinvoinnille" – pohjalaistuottajat huolissaan: "Turvetuotannon nopea alasajo tietää vakavia vaikeuksia monille toimijoille"

    Artikkelin aiheet
    turve
    kuiviketurve
    maatalous
    ympäristösäädökset
    suot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä