

Lauantaina Killerin raviradalla ratkottiin kaksivuotiaiden lämminveristen Kasvattajakruunut sekä suomenhevosten Tammaderbyn finaali. Ravien ja samalla T75-kierroksen päätöslähtö oli kylmäveristen hopeadivisioonakarsinta.
Hopeadivisioonan voitti Petri Mäkisen ohjastama Viulan Voitto. Toiseksi sijoittui vain niukalla erolla Heikki Hoffrenin ajama Häijymies. Molemmat harrastajalisenssillä toimivat ohjastajat ovat myös hevostensa valmentajia.
Aivan joka viikko ei amatööri voita 75-lähtöä. Vielä harvinaisempaa on, että molemmat kaksarihevoset ovat samassa 75-lähdössä amatöörien ohjastamia.

Edellisen kerran Toto75:n kohteena olleessa kärrylähdössä on amatööripari saatu maaliskuussa 2023. Tuolloin Joensuussa Juha-Pekka Ahonen voitti Mr Reddingtonilla. Get Involved oli toinen Toni Ripatin naruttelemana.
Joensuussa kärkiparin oikein tienneet saivat rahansa takaisin 142-kertaisesti. Killerillä Viulan Voiton ja Häijymiehen kaksarikerroin oli 36,51.
Oma lukunsa ovat montélähdöt, jotka eivät ole järin usein 75-lähtöjen kohteina. Porissa reilu vuosi sitten kärkiparin 75-kohteessa muodostaneet Pia-Maria Moilanen ja Miisa Pulkkanen toimivat amatöörilisenssillä, kuten montéohjastajat muutenkin lähes poikkeuksetta.

Tämän hetken näkyvin harrastajalisenssillä operoiva ohjastaja on Janne Korpi, joka voitti lauantaina kaksivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun Arctic Greettan ohjaksissa.
Aikaisemmin tänä syksynä Janne Korpi ajoi voiton kolmevuotiaiden tammojen Kasvattajakruunussa Arctic Fionalla.
Janne Korven tilillä on lukuisia suurkilpailuvoittoja. Kirkkaimpina kruunuina ovat vuonna 2022 kahden viikon välein saavutetut Suur-Hollola-ajon ja St Michelin voitot. Saavutukset ovat siis kaukana harrastelijasta.
Kilpailutahdiltaan Janne Korpi täyttää harrastajalisenssin vaatimukset helposti. Harrastajalisenssillä saa ajaa enintään 200 lähtöä vuodessa, ja tänä vuonna Korpi on ajanut reilut 100 starttia.

Myös valmennuspuolella arvolähtöjen pöydän putsaavat usein ammattilaiset, mutta kuten Heli Taipale aikaisemmin tässä kuussa näytti, myös tavallinen harrastaja voi onnistua tosipaikassa.
Taipaleen valmentama The Lost Battalion voitti Seinäjoella ajetun nelivuotiaiden Kasvattajakruunun, mistä ruunan taustajoukot palkittiin ruhtinaallisesti 30 000 eurolla.
Lajille on äärimmäisen tärkeää, että myös amatöörit menestyvät lauantailähdöissä. Se on raviurheilun arvokas ja monimuotoinen erityispiirre, mikä tuo katsojille hienoja elämyksiä, aitoja tunteita – ja hyviä tarinoita.