Noora Ojanperä asuu miehensä Petri Laineen kanssa Oriveden Eräjärvellä Parvelan tilaa, joka tunnetaan ennen muuta viime vuoden ravikuninkaasta Parvelan Retusta. Tänä vuonna Retu ei päässyt puolustamaan titteliään pienen jalkavamman takia, mutta se on kuin malliesimerkki hevosesta, joka viihtyy itsensä kanssa.
Ojanperä toteaa, että kehon toimivuus vaikuttaa valtavasti hevosen hyvinvointiin myös henkisesti. Vaikka hevonen ei ole edes kipeä, jo kropan kireys vie siltä tunnetta, että se pääsisi luonnossa helposti vihollista pakoon.
Ojanperä opiskeli ihmispuolen fysioterapeutiksi vuonna 1999, mutta ihmisiä hän ei ole hoitanut koskaan, eikä aikonutkaan.
”Koulussa opettajat sanoivat, että tiedätkö, kuinka vaikea tänne on päästä opiskelemaan, ja sinä vain puhut niistä hevosista”, Ojanperä muistelee hymyillen.
Myöhemmin hän on jatkanut eläinfysioterapian opintoja.
Hän kertoo, että hevosten fysioterapeuteilla on monenlaisia tapoja tehdä työtään. Itse hän työskentelee hoitaen hevosta käsillä ja käyttäen aika pehmeitä tekniikoita. Hän tunnustelee hevosen läpi tarkasti ja sitten mobilisoi kevein ottein ongelmakohtia. Hän haluaa vaikuttaa ongelmaan sen viereltä, mutta ei välttämättä suoraan sitä kohti, sillä hevonen ei aina heti hyväksy hankalimman alueen käsittelyä.
”Olen itse kokenut, että kevyemmällä hoidolla saadaan parempi lopputulos, kun keho ei vastusta hoitoa”, hän selittää.
Hän jättää väliin myös isojen lihaksien muokkaamisen hieromalla sekä hevosen jalkojen venyttämisen käsin. Ojanperä näkee, että jumiin menevällä hevosella vaiva ei ole lihaskudoksessa, vaan lihaskalvoissa. Jalkojen venymiseen taas vaikuttaa eniten se, miten hevonen rentoutuu venyttelyotteisiin. Lapojen liikettä sitä paitsi isonnetaan parhaiten epäsuorasti. Hevosen lavat liikkuvat kolmeen suuntaan: eteen ja taakse, ylös ja alas sekä hieman kehosta ulos. Kun lavat ovat jumissa, tähän viimeiseen ja pienimpään suuntaan vaikuttaminen avaa koko lavan. Lapojen pitäisi olla H-asennossa, ei A-asennossa eli ylhäältä supussa.
Rankaa mobilisoivan käsittelyn Ojanperä tekee Parvelan Retulle treenikaudella noin kuuden viikon välein. Aina kolme päivää ennen starttia tehdään lihasfaskioille kevyt hoito, jossa kroppa käydään läpi.
Tunnustelemisen hän aloittaa niskasta tutkien sen asennon. Ensimmäisen niskanikaman pitää normaaliin suuntaan vinoilla hevosilla olla vaakatasossa tai aivan vähän vasemmalla kääntyneenä, ja sama asento toistuu hevosen ristiluussa. Jos näissä on eroa, näiden väliltä löytyy jotain häikkää. Toinen tärkeä kohta on kokeilla, joustaako hevonen lonkkakyhmyn ja istuinkyhmyn välistä samaan suuntaan. Ristin pitää myös joustaa.
Hoidon tarkoitus on palauttaa hevosen ranka luonnolliseen keskilinjaan ja saada koko monimutkainen lihaskalvoverkosto toimimaan. Jos jokin nikama on poissa rivistä, syynä on yleensä lihaskireys, joka kääntää nikamaa. Pienikin häiriö on tarpeen hoitaa, koska nikamien välistä kulkevat hermot ja hevonen lähtee helposti suojaamaan kehoa ja menettää samalla symmetrisyyttään. Kun verkosto toimii, hevosen etu ja takaosan lihaksisto toimivat yhdessä ja liike näyttää silminnähden helpolta.
”Ratsuista näkee, että niillä on selässä sellainen vaiva kuin ratsastaja.”
Joskus tämä on erityisen vaikeaa ratsuilla. Ojanperä on alkujaan ratsastaja, ja ravihevosten kärryille hän nousi ensimmäisen kerran vasta Parvelassa. Hän kertoo, että ratsujen ja ravihevosten tavassa käyttää itseään on paljon eroa.
”Ratsuista näkee, että niillä on selässä sellainen vaiva kuin ratsastaja. Vaikka koko ratsastuksen idea on rakentaa hevosella vahvaa corea, vapaata ylälinjaa ja vahvaa alalinja, mutta kun siellä päällä on se ratsastaja”, Ojanperä huokaa.
Laukkaaminen sen sijaan toimii kuin kehonhuoltona, koska siinä tapahtuu lantiolle iso koukistus ja ojennus, joka pienessä raviliikkeessä jää tapahtumatta.
