
Lauantaina ravataan Mikkelin ravit, jotka tosin poikkeuksellisesti ajetaan Savonlinnan radalla. Mikkelin Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Kari Tiaista ei Hannolanpellon radalla kuitenkaan näy, mutta toimitusjohtajalla on hyvä syy poissaoloonsa. Tiainen matkaa lauantaina Tampereen Teivoon jännittämään, kuinka hänen osaomistamansa ja -kasvattamansa Adele Eastwindin käy Tammakriteriumin finaalissa.
Adele Eastwindin omistaa nelihenkinen East-West Stable, jonka omistuksessa myös sen emä El Fitzgerald kilpaili hyvällä menestyksellä.
”El Fitzgeraldin kilpailu-uran aikaan meitä osakkaita oli kymmenen, mutta kun tamma siirtyi siitokseen, meitä jatkoi neljä”, Kari Tiainen taustoittaa. ”Nykyisessä kokoonpanossa westiä eli länttä edustaa Seppo Hankimaa Porista ja eastia eli itää Heikki Järvenpää ja Toni Hyypiä Lappeenrannasta ja minä Kouvolasta. Vaikka olen ollut hevosenomistaja pitkään, Adele Eastwind on ensimmäinen oma kasvattini.”
Alkuperäinen East-West Stable perustettiin, kun Adele Eastwindin emä El Fitzgerald oli kolmevuotias. Myyjänä oli tammaa sen uran pari ensimmäistä kilpailukautta valmentanut Tapio Perttunen.
”Olen ollut aina silloin tällöin Tapsan porukoissa mukana, ja ruvettiin sitten kokoamaan El Fitzgeraldille omistajakimppaa. Lappeenrannan raviradan hallituksen silloinen puheenjohtaja Jari Anttila oli siinä aktiivisesti mukana, ja kun hän oli automiehiä, hänen kauttaan mukaan tuli muitakin autoalalla toimineita.”
El Fitzgerald (E L Mikko) oli ikäluokkansa kärkitammoja. Nelivuotiskautensa jälkeen se siirrettiin Timo Nurmoksen valmennukseen Ruotsiin, mistä El Fitzgerald kävi Vermossa voittamassa Arvid Åvallin Tammaderbyn. Menestyksekäs kilpailu-ura päättyi kuitenkin jo viisivuotiskauden jälkeen polvivaivojen takia.
”El Fitzgerald oli hieno kilpahevonen, ja meillä oli käsitys, että se tulee tekemään hyviä varsoja. Siinä käsityksessä olemme edelleen”, Kari Tiainen naurahtaa.

Tapio Perttusen valmentama Adele Eastwind (RC Royalty) on emänsä ensimmäinen varsa. Kilpailu-ura alkoi voitolla toukokuussa, ja viidestä kisastaan tammalla on myös kaksi kakkossijaa. Tammakriteriumin 24 000 euron ykköspalkinnon metsästykseen Adele Eastwind lähtee radalta viisi.
”Adele Eastwind on ollut koko ajan hyvä. Se teki jo kaksivuotiaana hyvän koelähdön, ja valmentaja pitää sitä lahjakkaana hevosena”, Tiainen summaa.
”Se näyttää olevan ikäluokkatamma, ja ajatukset ja odotukset ovat tietysti positiiviset. Oletus on, että tamma kehittyy vielä kovastikin, eikä siltä välttämättä vielä odoteta ihan huippumenestystä. Mutta ei meillä ole mitään sitä vastaan, jos huippumenestystä jo tulisikin. Etenkin ensi kaudelta odotetaan hyvää menestystä.”
Kari Tiainen kertoo, että kimpan alkuperäinen ajatus oli teettää El Fitzgeraldista vain yksi varsa, mutta sittemmin mieli on muuttunut. Adele Eastwindin syntymän jälkeen El Fitzgerald jäi tyhjäksi Southwind Spiritistä, mutta East-West Stablella on yksivuotias orivarsa Readly Expressistä. Tänä vuonna El Fitzgerald varsoi hoitopaikkaansa liisattuna Don Williamsista, ja nyt se kantaa taas East-West Stablen astuttamana Calgary Gamesista.
”Oletus on, että tamma kehittyy vielä kovastikin, eikä siltä välttämättä vielä odoteta ihan huippumenestystä. Mutta ei meillä ole mitään sitä vastaan, jos huippumenestystä jo tulisikin.”
Kari Tiainen on tehnyt työuransa raviratojen vetäjänä. Vuonna 1985 hänet palkattiin 23-vuotiaana Kouvolan raviradan toiminnanjohtajaksi. Sieltä tie vei Lahden raviradalle ja Lahdesta aikanaan Lappeenrantaan, mistä Tiainen siirtyi toistakymmentä vuotta sitten Mikkelin raviradan toimitusjohtajaksi.
Käytännön hevostaustaa Tiaisella ei ole, mutta hevosenomistajana hän on ollut yli 40 vuotta.
”Ensimmäinen oma hevoseni oli tätini miehen kanssa ostamamme Stewball Jr. Olen vanha juoksija, ja tietysti minulla oli käsitys, että kun ruvetaan soveltamaan ihmisten juoksuvalmennuksen oppeja, saadaan menestyshevonen millaisesta sahapukista tahansa”, Tiainen nauraa.
”Itse en ole koskaan hevosia valmentanut tai muuten niiden kanssa toiminut, mutta isäni touhusi hevosten kanssa yhdessä tätini miehen kanssa, ja joskus he vähän menestyivätkin.”
El Fitzgeraldin ohella Kari Tiaisen tähän asti paras hevonen on ollut vuonna 1999 syntynyt Mystic Soul, joka oli Markku Niemisen valmennuksessa ikäluokkansa ehdotonta kärkeä kolme- ja nelivuotiaana.
”Siinä meitä oli kymmenkunta omistajaa, muun muassa jalkapalloilija Jari Litmanen. Ja ihan omalla rahallaan, eikä minään mainostemppuna”, Tiainen täsmentää.
”Olen vanha juoksija, ja tietysti minulla oli käsitys, että kun ruvetaan soveltamaan ihmisten juoksuvalmennuksen oppeja, saadaan menestyshevonen millaisesta sahapukista tahansa.”
El Fitzgeraldin siitosuran myötä Kari Tiaisen hevosharrastus on saanut aiempaa syvempiä ulottuvuuksia.
”Esimerkiksi kasvattajien jokakesäinen ongelma hevosten sperman kuljettamisesta on tullut tänä kesänä tutuksi. Calgary Gamesin tuorespermaa ei saatu tamman varsakiimaan, mutta pakastespermaa lopulta saatiin, kun kävin sitä itse hakemassa bussipysäkiltä jostain Turuntien varrelta”, Tiainen kertoo.
”Kyllä tässä on oppinut, että saa olla tyytyväinen, kun saa tamman kantavaksi. Vaikka on ollut hevosenomistajana pitkään asioita seuraamassa, maksamassa ja junailemassa, niin tässä on oppinut lisää siitä, että vaiheet voivat olla aika työläitä ja stressaaviakin. Hienolta tuntuu, kun oma kasvatti on mukana isossa kisassa.”