

Italia oli pitkään raviurheilun eurooppalainen suurvalta. Varsinkin 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Italiassa työskenteli myös todella paljon suomalaisia raviammattilaisia.
Varsin harvoja Italiaan kokonaan asettuneita suomalaisia ravi-ihmisiä on Marjo Nätynki.
”Olen niitä viimeisiä ensimmäisen aallon suomalaisia täällä”, Nätynki itse naurahtaa.
Lohjalta kotoisin oleva Nätynki on asunut Italiassa jo lähes 30 vuotta. Hänen valmennuksessaan on parikymmentä hevosta.
”Noin 15 hevosta olisi varmaan sopivin määrä. Nyt tallissa kuitenkin on paljon varsoja, joiden kanssa ei tarvitse kiertää raveissa, ja sen takia hevosia on vähän enemmän”, hän kertoo.
Pari viikkoa sitten Marjo Nätyngin nimi oli esillä Ranskassa, kun hänen valmentamansa Intrepide Turgot voitti Cagnes-sur-Merissä. Voiton ajoi urallaan yli 10 000 ykkössijaa ajanut Enrico Bellei, jolla on ollut suuri rooli Marjo Nätyngin elämässä.
”Olemme eronneet jo monta vuotta sitten, mutta meillä on kaksi yhteistä lasta. Olemme hyvissä väleissä ja hevoseni asuvat Bellein tilalla. Asioimme lähes päivittäin”, Nätynki kertoo.
Melko pientä tallia pitävän valmentajan tilanne on Nätyngin mukaan Italiassa melko raadollinen. Hyvät varsat usein siirtyvät suuremmille valmentajille ennen ikäluokkalähtöjä.
”Systeemi vaan on sellainen, ja sen kanssa on osattava elää”, hän painottaa. ”Muutenkin hevoset vaihtavat Italiassa valmentajaa aika nopeaan tahtiin.”
Tällä hetkellä italialaisessa raviurheilussa on orastavaa optimismia. Paremmat palkinnot ovat kuitenkin painottuneet nuorten hevosten lähtöihin. Arkiravien alimmat ykköspalkinnot ovat 1000 euron luokkaa.
”Minun makuuni nuorille hevosille maksetaan liian hyviä palkintoja. Ne joutuvat turhan koville heti uran alussa, kun on niin hyvät palkinnot tarjolla. Mutta ei tietysti pidä valittaa, vaan sopeuduttava tilanteeseen”, Nätynki toteaa.
Hänen tallinsa hevoset kilpailevat paremmista palkinnoista Ranskan puolella.
”Meiltä ajaa eteläisen Ranskan radoille nelisen tuntia. Ranskassa käydään, kun on siellä riittäviä hevosia. Ravivalmentajana olemisessa ei ole valittamista. Täällä on ihan hyvät mahdollisuudet elättää itsensä tällä ammatilla.”

Italiaan ja oikeastaan ravialallekin Marjo Nätynki päätyi sattumalta. Hän oli innostunut ratsastuksesta, ja meni opiskelemaan Ypäjän Hevosopistolle. Siellä opiskellessaan hän innostui raviurheilusta Marja-Leena Paavilaisen ja Matti Honkosen tallilla.
Ulkomaille Nätynki lähti silloisen puolisonsa Jussi Suomisen kanssa 1990-luvun loppupuolella. Ensin he työskentelivät yhdessä Ranskassa ja sen jälkeen Italiassa. Kun kaksikon tiet erosivat, Suominen palasi kotimaahan ja Nätynki jäi Italiaan.
”Minulla ei ollut silloin eikä oikeastaan sen jälkeenkään varsinaista kaipuuta Suomeen”, Nätynki toteaa.
Italialainen raviurheilu ja elämäntyyli ovat hänelle mieleen. Suomessa Marjo Nätynki pyrkii käymään kerran vuodessa. Hän myöntää tuntevansa itsensä nykyään enemmän italialaiseksi kuin suomalaiseksi.
”Tietysti Suomi on tärkeä paikka, mutta kun on elänyt pitkälti yli puolet elämästään Italiassa, on tämä nykyään kotimaa”, Nätynki summaa.
”Enkä kyllä varmaan sopeutuisi enää Suomen talveen. Täällä Toscanassa ei lämpötila menee tuskin koskaan pakkasen puolelle. Olen oppinut liian hyvälle sään suhteen.”
Nätyngin lapsista Emily Bellei on seuraamassa vanhempiensa jalanjäljissä ravivalmentajaksi. Samuel Bellei opiskelee eläinlääkäriksi.
”Emily on ollut isänsä tallilla töissä, mutta nyt hän on talvimeetingin ajan Jean-Michel Baziren tallilla Ranskassa. Sieltä saa varmasti arvokasta oppia”, Nätynki iloitsee.
Hevoset ovat olleet koko ajan tärkeässä osassa Nätyngin lasten elämässä. Aiemmin he harrastivat aktiivisesti Suomessa harvinaisempaa mounted games -hevosurheilulajia.
”Ennen koronapandemiaa ajoin lasten kanssa hevosautolla ympäri Eurooppaa”, Marjo Nätynki toteaa nauraen.