
Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen valtuuskunta kokoontui torstaina Espoon Vermossa.
Avauspuheessaan Hippoksen hallituksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo painotti tavoitteen edelleen olevan raviurheilun kokonaispotin säilyminen noin 30 miljoonan euron tasolla.
Alan iso muutos on pelimarkkinoiden avautuminen vuoden 2027 puolivälissä. Hippoksen yhdessä ruotsalaisen peliyhtiö ATG:n kanssa perustama peliyhtiö Hippos ATG oy on tulossa pelimarkkinoille, ja sen on määrä tuottaa jatkossa leijonanosa alan tarvitsemasta rahoituksesta.
Lehtisalo ennakoi peliyhtiön alkavan tuottaa lajille rahaa vuodesta 2029 alkaen. Elintärkeää onkin valtion rahoitus ylimenokaudella ainakin vuoteen 2030 asti. Lehtisalo piti pienenä takapakkina sitä, että hevostalouden rahoituksesta päättäminen siirrettiin Suomen hallituksen kevään kehysriihestä tulevan syksyn budjettineuvotteluihin.
”Olisi toivottu, että luvut olisivat jo tiedossa. Silloin olisi pystytty paremmin alana suunnittelemaan asioita ja menemään eteenpäin sekä luomaan uskoa sekä itseemme että toimialaan”, Lehtisalo summasi.
Puheenjohtaja korosti rahoituksen varmistamisen onnistumisen tärkeyttä.
”Siinä ratkaistaan pelimarkkinaan siirtymisen onnistuminen ja alan säilyminen jaloillaan”, Lehtisalo maalaili.
”Tämä on iso kysymys, joka nykyisen hallituksen ja eduskunnan pitää ratkaista, eikä siirtää sitä seuraavalle eduskuntakaudelle. Tämän eteen tehdään töitä ja koko ajan olen ollut luottavainen asian suhteen. Mutta ennen kuin asiat ovat paperilla, mikään ei ole faktaa.”
”Hevosalan kannalta kriittinen on tämän syksyn ratkaisu.”
Lehtisalo totesi peruskysymyksen poliitikoille olevan, kuinka paljon alan työpaikoista menetetään, jos alan rahoituksesta leikataan miljoonia. Hän myös muistutti eduskunnan hallintovaliokunnan kirjauksesta, jonka mukaan hevosalan rahoitus on turvattava ylimenokaudella.
”Hevosalan kannalta kriittinen on tämän syksyn ratkaisu. Jos kävisi niin, että tulisi jotakin yllätyksiä, heti seuraavasta päivästä eteenpäin alkaa vaikuttaminen siihen, millaiset luvut meillä on vuodelle 2028”, Lehtisalo kuvaili.
Valtuuskunnan puheenjohtaja Pekka Kaikkonen korosti päättäjävaikuttamisen tärkeyttä.
”Juuri tämä siirtymäajan raha, että pystyisimme vahvistamaan ja viemään alaa eteenpäin”, Kaikkonen painotti.
”Tarvitaan meitä kaikkia tekemään tätä työtä, että saamme pidettyä hevosalan hyvässä tilanteessa. Ennen raha oli meidän käsissämme. Nyt se ei valitettavasti ole, mutta uskotaan siihen, että löydämme ratkaisut ja meillä on mahdollisimman laaja hyväksyntä yhteiskunnassa.”
Valtuuskunta hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen, joka oli reilut 146 000 euroa alijäämäinen. Valtuuskunta myös siunasi aiemmin tehdyn päätöksen siitä, että vuosien 2029, 2030 ja 2031 kuninkuusravijärjestäjät päätetään vasta syksyn kokouksessa.