"Kun hevosen koko aivan pienestä suurenee, kyky kantaa painoa kasvaa, mutta tietyssä pisteessä kyky alkaakin mennä alaspäin. Urheiluhevosemme alkavat jo olla ylisuuria", Markku Niskanen kertoo. Kuva: Markku Niskasen albumi
Varhaiset jalostusvalinnat tuhansia vuosia sitten loivat kesyhevosen – heikkoselkäiset ja hurjaluonteiset syötiin
Noin 4 200 vuotta sitten hevosten kehittymisessä tapahtui suuri muutos: Euroopan aroilla elävien kansojen käyttämien ensimmäisten kesyhevosten käyttö levisi räjähdysmäisesti laajemmille alueille.Tilaajalle
”Kun ratsastus tuli yleiseksi, suurempi määrä hevosia testattiin ratsastettavuuden suhteen. Hurjat ja heikkoselkäiset todennäköisesti syötiin”, kertoo dosentti Markku Niskanen. Kuva: Markku Niskasen albumiAntropologi Markku Niskanen Oulun yliopistosta on pitkään tutkinut tuhansia vuosia vanhojen luulöydösten perusteella ihmisen ja myös hevosen biomekaniikkaa. Jo kolmivuotiaana hevosiin ihastuneen dosentin ura sekä tieteen että hevosten parissa on ollut pitkä. Lapsuuden ratsastusharrastus jatkui kymmenen Yhdysvalloissa vietetyn vuoden ajan muun muassa cowboyn töissä ja perheen palattua Suomeen aktiivinen ratsastusharrastus jatkui.
Viime vuosina Niskanen on tutkijana suuntautunut hevosten arkeologisten luulöytöjen DNA-tutkimukseen.
”Euroopan aroilla kasvaneista hevosista on tehty noin 6 500 vuoden takaa hautalöytöjä. Hevosia uhrattiin ja laitettiin mukaan hautoihin.”
Niskanen arvioi, että tässä vaiheessa hevosia oli jo pyydystetty ja pidetty vankeudessa jonkin aikaa.
”Aikaa myöten lauhkeammat yksilöt olivat jääneet jäljelle.”
”Pronssikaudella tapahtunut jamna-ekspansio Euroopan arolta muutti silloisten ihmisten perimää.”
Noin 5 000 vuotta sitten ratsastus oli yleistä Euroopan aroilla. Tästä kertovat ihmisten haudoista tehdyt luulöydökset. Niskanen kertoo, että ratsastaessa lonkkamaljojen muoto muuttuu soikeaksi, mikä yhdistettynä hevosten luurankolöydöksiin paljastaa idästä Euroopan arolta tulleen jamna-kansan ja hevosen yhteisen historian.
”Pronssikaudella tapahtunut jamna-ekspansio Euroopan arolta muutti silloisten ihmisten perimää.”
Niskanen kertoo, että jamnat olivat villihevosen metsästykseen erikoistuneesta metsästäjä-keräilijäkansasta polveutuvia paimentolaisia. Kun hevonen jäi asumaan ihmisyhteisön kanssa, oli heinän kerääminen sille hankalaa. Ratsastuksen alku saattoi hänen mukaansa syntyä siitä, että ihmisen oli helpompi kuljetella hevosia laitumelta toiselle ratsain.
Samalta 5 000 vuoden takaiselta ajalta on merkkejä, että tammoja olisi lypsetty.
”Ihmisen hammaskivestä on löydetty hevosen maidon peptidejä. Tämä puhuu sen puolesta, että hevoset oli jo tuolloin kesytetty. Eihän villitammaa voi lypsää − olisi yhtä helppoa tänä päivänä mennä Serengetiin ja yrittää lypsää maitoa seepratammalta.”
Niskanen on saanut materiaalia hevosten luurangoista tehdystä ranskalaistutkimuksesta, joka paljastaa, että kesyhevosen edeltäjillä oli rakenteessaan kaksi ongelmaa, jotka heikensivät niiden taakankantokykyä. Luonnonvalinta oli tehnyt villihevoset nopeiksi ja valmiiksi pakenemaan, mutta ei ollut valmistanut niitä kantamaan painoa.
”DOM2-kesyhevosen edeltäjien ongelma olivat välilevyt. Kaksi suurta geneettistä muutosta on tapahtunut, mitkä selkeästi erottavat varhaisen kesyhevosen ja nykyhevosen edeltäjistään.”
”Niitä suosittiin, jotka kestävät ratsastajaa.”
Luurankolöydöksissä on kuudensadan vuoden katkos, jolta ajalta ei ole toistaiseksi materiaalia tutkijoille. Mutta se tiedetään, että noin 4 200‒4 300 vuotta sitten hevosen selän kestävyys ja eläimen lauhkeus muuttuivat. Tähän vaikuttivat ihmisen voimakkaat, varhaiset jalostusvalinnat.
”Osa hevosista oli helpommin ratsastettavia ja niiden selät kestivät. Kun ratsastus tuli yleiseksi, suurempi määrä hevosia testattiin ratsastettavuuden suhteen. Hurjat ja heikkoselkäiset todennäköisesti syötiin. Niitä suosittiin, jotka kestävät ratsastajaa”, Niskanen kuvaa esihistoriallista hevosjalostusta.
Samaan aikaan näiden muutosten kanssa DOM2-kesyhevonen levisi räjähdysmäisesti aroilta laajalle alueelle Euroopassa. Käsiteltävyyden ja kestävyyden myötä hevosten käyttö kulkuvälineinä ja sodankäynnissä lisääntyi.
”Hevosen leviäminen mullisti ihmisyhteisön elämän”, Niskanen toteaa.
Varhaisten hevosten luurankolöydöksiä tutkiessaan Niskanen on havainnut, että neljäntuhannen vuoden takaiset hevoset olivat rakenteensa puolesta erinomaisia taakankantajia.
”Varmasti esihistorialliset hevoset kykenivät kantamaan yhtä hyvin aikuista ihmistä kuin nykyään esimerkiksi islanninhevoset, Lyngenhevoset ja suomen pienhevoset.”
”Se oli aivan uskomatonta, hevoselle ei tullut edes kunnolla hiki.”
Nykyinen urheiluhevosen jalostus on Niskasen mukaan tavoitellut suurta kokoa. Se ei hänen mukaansa kuitenkaan tuo parempaa taakankantokykyä, päinvastoin. Hän toteaa, että sata vuotta sitten tiedettiin, että yli 160-säkäinen hevonen on heikompi taakankantaja kuin pienempi ratsu.
”Mitä suurempi hevonen on, sitä heikommat sen luuvarret, nivelet ja jänteet ovat suhteessa sen painoon. Kun hevosen koko aivan pienestä suurenee, kyky kantaa painoa kasvaa, mutta tietyssä pisteessä kyky alkaakin mennä alaspäin. Urheiluhevosemme alkavat jo olla ylisuuria. Tämä saattaa osittain selittää, miksi urheilu-urat ovat puoliverisillä lyhyitä”, Niskanen pohtii.
Paljon elämänsä aikana ratsastanut ja esteratsujakin omistanut Niskanen kertoo, että hiljattain Norjassa konferenssissa ollessaan hän kävi rankalla maastoretkellä Lyngenhevosella, joka on pienikokoinen pohjoisnorjalainen alkuperäisrotu, muun muassa islanninhevosen esi-isä.
”Kolmen tunnin maastoreissussa kiivettiin tunturia ylös alas ja laukattiin paljon vuonon rannalla. Retken päätteeksi minä olin väsyneempi kuin hevonen. Se oli aivan uskomatonta, hevoselle ei tullut edes kunnolla hiki.”
- Osaston luetuimmat
