
Antti Ojanperä on sopinut omistajiensa ja Julmyran valmennuskeskuksessa Uppsalan lähellä valmentavan Jonna Irrin kanssa kolmen hevosen siirrosta Ruotsiin. Kolmikko Volcano, Isac Journey ja Father Christmas ovat parasta aikaa matkalla kohti Julmyraa. Hevoset siirtyvät Jonna Irrin valmennukseen.
”Suunniteltiin tällainen kuvio”, Antti Ojanperä kertoo.
”Kaksi hevosista on Ruotsissa syntyneitäkin, ja palkintotasohan on muutenkin siellä mainio. Hevoset ovat kyvykkäitä ja hyvin menneetkin, mutta ihan maksimia ei olla varsinkaan viime starteissa saatu, joten sikälikin kokeilu on jännä. Father Christmasille taas on paremmin pitkiä matkoja tarjolla siellä puolella.”
Viisivuotiaalla ruuna Volcanolla (Charly Du Noyer) on urallaan peräti yhdeksän ykköstä 19 startista. Taulussa on viiteen viimeiseen kaksi ykköstä ja kakkonen, mutta viime lauantaina Porissa tuli laukka ja keskeytys. Volcano on mennyt 15,1 täyttä matkaa, tienannut 13 750 euroa ja saavuttanut siis totosijat 9-3-1 urallaan.
Ranskassa syntynyt Father Christmas (Kepler) taas on voittanut peräti 14 kertaa ja taulussa on samoin kaksi tikkua ja kakkonen, mutta alla on nyt kaksi hylkäystä. Tuoreimmassa voitossaan Oulussa elokuun lopussa seitsemänvuotias meni ennätyksensä 14,2 täydellä matkalla. Tienestejä on 34 940 euroa.
Isac Journey (Raja Mirchi) on neljä ja ruuna sekin. Kolme viimeisintä ovat päättyneet hylkäykseen, mutta sitä edellisen se voitti laukan kera. Isac Journeyllä on 14 kilpailua totosijoin 3-3-0 ja 3 915 euron voittosumma sekä ennätys 17,3 täydessä voltissa.