• Okko Mikkosen hevosilla on melkoinen vammahistoria

    Okko Mikkonen harrastaa raviurheilua laajassa mittakaavassa. Kouvolalaista harmittaa Kaakkois-Suomen vähentynyt kilpailutarjonta.
    Tilaajalle
    Okko Mikkosella on kaksi mielenkiintoista valmennettaavaa startissa Loviisassa maanantaina.
    Okko Mikkosella on kaksi mielenkiintoista valmennettaavaa startissa Loviisassa maanantaina. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    3.8.202614:17
    Kaj Närhinen

    Okko Mikkonen suuntaa Loviisan maanantai-illan raveihin kahden valmennettavan kanssa. Sekä Brad Orden että Barkov Evo lukeutuvat ennakolta pelihevosiin.

    Toisessa T4-kohteessa mukana oleva Barkov Evo palaa Loviisan starttiin puolentoista kuukauden tauolta. Viimeisimmässä startissaan ruuna sijoittui neljänneksi. Sitä ennen tuloksena oli hieno voitto kesäkuun alussa Mikkelistä tuloksella 11,9a.

    ”Voittojuoksun aika tuli ihan kiinni pidellen. Hevosella on tosi kova luokka, mutta sillä on ollut uran aikana paljon ongelmia. Niinhän näillä kaikilla minulle tulevilla hevosilla tuppaa olemaan”, Mikkonen hymähtää.

    Muovialan yrittäjänä toimiva kouvolalaisharrastaja valmentaa kuutta hevosta töidensä ohella. Hän painottaa, että kaikilla hänen valmennettavillaan on jonkinlainen vikalista.

    ”Olen vähän kuin erikoistunut ottamaan talliini hankosidevaivaisia hevosia. Niiden kanssa toiminen on vähän sellaista taiteilua. Pitää päivittäisessä tekemisessä muistaa vammahistoria. Ihan aina ei pysty valmistautumaan startteihin, kuten haluaisi.”

    Kuvassa Ari Moilasen ohjastama Brad Orden on kilpaillut Okko Mikkosen tallista viidesti. Maanantaina Loviisassa ruunan ohjissa nähdään viime startit ohjastanut Jarmo Saarela.
    Kuvassa Ari Moilasen ohjastama Brad Orden on kilpaillut Okko Mikkosen tallista viidesti. Maanantaina Loviisassa ruunan ohjissa nähdään viime startit ohjastanut Jarmo Saarela. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Loviisan ravien toisessa lähdössä starttaava Brad Orden siirtyi noin vuosi sitten Mikkosen talliin. Nyt seitsemänvuotias ruuna loukkasi jalkansa viime kesän Suur-Hollolan karsinnassa.

    Tältä kaudelta Brad Ordenin tilastoista löytyy viisi starttia. Mikkosen mukaan hän on pyrkinyt starttien avulla saamaan suojattinsa huippukuntoon. Keväällä koko tallia vaivannut virustauti hidasti starttiin tuloa entisestään.

    ”Kauden avauskisoissa haettiin vaan starttirytmiä. Brad Orden on tosi lahjakas hevonen. Parissa viime startissa ruunan otteissa on ollut ihan eri terävyys. Toissa kerralla se laukkasi hyvän sijoituksen. Keskiviikkona Kouvolassa esitys oli oikein mainio.”

    Okko Mikkonen uskoo kummankin valmennettavansa pystyvän hyviin suorituksiin Loviisassa. Vaikka Barkov Evon viime kilpailusta on kulunut hieman aikaa, ei valmentaja usko hevosen olevan tukkoinen.

    ”Olen ajanut sillä reippaampia harjoituksia. Kyllä sen pitäisi pystyä Loviisassa hyvään suoritukseen. Sillä on oikein hyvä lähtöpaikkakin. Ajetaan kummallakin hevosella kengät jalassa. Brad Ordenille saatan vaihtaa vähän kevyemmät kengät etujalkoihin.”

    Okko Mikkonen menestyi muutama vuosi sitten hienosti Take The A.Trainin kanssa. Kuvassa Ville Tonttilan ohjastama ruuna Kouvola-ajon voiton jälkeen lokakuussa 2023.
    Okko Mikkonen menestyi muutama vuosi sitten hienosti Take The A.Trainin kanssa. Kuvassa Ville Tonttilan ohjastama ruuna Kouvola-ajon voiton jälkeen lokakuussa 2023. Kuva: Satu Pitkänen

    Kuluvalla kaudella Mikkosen talli ei ole startannut yhtä ahkerasti kuin aikaisempina vuosina. Pelkkä tallin terveystilanne ei ole vähäisemmän starttimäärän taustalla. Kaakkois-Suomen vähentynyt kilpailutarjonta on yksi vaikuttavista tekijöistä.

    ”Kun lähtee vähän kauemmaksi kilpailemaan, haluaisi ottaa mukaan kaksi starttihevosta, mutta sitten pitäisi sarjojenkin istua. Kun tätä hommaa tekee työn ohella, ei määräänsä enempää jaksa kiertää raveissa yhden hevosen kanssa kerralla. Pakko priorisoida leipätöitä raveissa kiertämisen sijasta”, Mikkonen toteaa.

    12-vuotias Celsius Evo on Mikkosen valmennettavista meritoitunein. Reilut 115 000 euroa urallaan ansainneen ruunan kilpailuoikeus päättyy tämän vuoden lopulla. Valmentajan mukaan Celsius Evolla on tarkoitus kilpailla vielä syksyn aikana.

    ”Se oli kipeänä muiden hevosten tapaan keväällä. Kesällä sen vauhdit eivät tahdo riittää. Mutta meidän olisi tarkoitus vielä ajaa sillä kilpaa syksyn aikana. Onhan tässä vielä useampi kuukausi aikaa kilpailla ennen vuoden loppua.”

    Nuoremmista hevosistaan Mikkonen nostaa esiin viisivuotiaan Fonten. Italiassa syntynyt tamma on kilpaillut tällä kaudella ainoastaan kerran. Vaikka menestystä ei ole tullut Mikkosen tallista, on valmentaja toiveikas tulevaisuuden suhteen.

    ”Löydettiin toivottavasti lopultakin vika, joka vaikuttaa häirinneen tammaa. Starttiin tulon kanssa voi kestää jonkin aikaa, mutta kyvyistä ei menestyminen jää kiinni. Eihän tässä ole mihinkään kiire, vaan edetään hevosen ehdoilla.”

    Lisää aiheesta
    • Annika Hellsberg nauttii yhteisestä harrastamisesta Like Jerry Cottonin kanssa.

      Ravit | Like Jerry Cotton on Annika Hellsbergille paljon muutakin kuin kilpakaveri

      Tilaajalle
    • Tommy Karlstedtilla ei ole vapaa-ajan ongelmia. Hän huolehtii yrityksensä kautta Kahden suuren valmennustilan valmennuspaikoista ja kiinteistöistä. Taustalla Karlstedtin oman tilan harjoitusrata sekä Kim Pedersenin talli.

      Ravit | Tommy huolehtii kahdesta radasta ja 245 karsinapaikasta – ”Välillä pitää ajaa ympäri vuorokauden”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    hevonen
    Okko Mikkonen
    Loviisa
    ravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle