• Santtu Raitala kertoo Jockas Ritan unelmakaudesta ja tulevan vuoden toiveistaan: ”Olen palannut siihen viikonloppuun jopa ihmeellisen paljon”

    Santtu Raitalan ja Jockas Ritan vuosi oli lähes tarunhohtoinen. Tulevaan kauteen Jockas Rita on saanut latautua ongelmitta. Raitala kertoo nyt, millaisesta kisasta hän ravikuningattarensa kanssa haaveilee.
    Tilaajalle
    Antti Ojanperä ja Anniina Pekonen saivat johdattaa Jockas Ritan Oulun seremoniapaikalle, kun Santtu Raitala juhli kuningatarkisan päätösmatkan voittoa.
    Antti Ojanperä ja Anniina Pekonen saivat johdattaa Jockas Ritan Oulun seremoniapaikalle, kun Santtu Raitala juhli kuningatarkisan päätösmatkan voittoa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    24.12.202516:00
    Ville Toivonen

    Suomen ajajaliigaa jo monta vuotta hallinneelle Santtu Raitalalle kausi 2025 oli huikea myös hevosenomistajana ja valmentajana. Raitalan oma Jockas Rita juoksi heti ensimmäisellä yrityksellään ravikuningattareksi.

    Tallin voittoprosentti oli tänä vuonna tasan sata, sillä Raitalan valmennettavat juoksivat seitsemän kilpailua ja seitsemän voittoa. Rahaa kertyi 126 600 euroa.

    Raitalan luvut valmentajana ovat melkein yhtä kuin Jockas Ritan kausi, mutta ei kuitenkaan aivan. Yksi startti ja yksi voitto ja siitä tulleet 600 euroa on Jo Wilfried Zetin juoksemaa.

    ”Nyt tallin vahvuus on taas Jockas Rita ja poni”, Raitala kertoo.

    ”Kuningatarkisan voitto oli niin iso saavutus ja itselleni unelmien täyttymys, että halusin vaalia sitä tunnetta ja muistoa mahdollisimman vahvana.”

    Santtu Raitala

    Jockas Ritan kilpailukausi päättyi Oulun Kuninkuusravien kuningatarkisan päätösmatkan voittoon. Raitala totesi heti kisan seremonioissa, että Jockas Rita ei enää tällä kaudella kilpaile.

    ”Ei kauden päättyminen Kuninkuusraveihin ollut mitenkään selvää. Sellaisen päätöksen kuitenkin tein ennen kisoja, että jos Ritasta tulee ravikuningatar, kausi loppuu siihen”, hän kertoo.

    ”Kuningatarkisan voitto oli niin iso saavutus ja itselleni unelmien täyttymys, että halusin vaalia sitä tunnetta ja muistoa mahdollisimman vahvana. Tuntui, että tunne pysyy vahvempana, kun kausi päätetään kuningatarkisaan, eikä ajeta kilpaa enää sen jälkeen.”

    Santtu Raitalan ja Jockas Ritan tiimin kolmas tärkeä lenkki on Santun serkku Anniina Pekonen, joka on Jockas Ritan hoitaja.
    Santtu Raitalan ja Jockas Ritan tiimin kolmas tärkeä lenkki on Santun serkku Anniina Pekonen, joka on Jockas Ritan hoitaja. Kuva: Elina Paavola

    Jockas Rita jäi siis tauolle huippuiskussa. Sen jälkeenkään ei Raitalan mukaan ole ollut vastoinkäymisiä.

    ”Ritalle kuuluu oikein hyvää, ei mitään heikkoa. Se sai ansaitusti huilia kunkkareiden jälkeen tovin aikaa ja on ollut nyt jo hyvän aikaa valmennuksessa. Kaikki on mennyt suunnitellusti.”

    Pihtiputaalla on painittu samojen ongelmien kanssa kuin lähes kaikkialla muuallakin Suomessa. Treeniolosuhteet eivät ole olleet valmentajan toivomat, mutta Santtu Raitala ei ota asiasta turhaa stressiä.

    ”Oli kelit mitä hyvänsä, Rita tekee paljon pitkiä, rauhallisia lenkkejä. Tietysti kelin mukaan sovelletaan, mutta joka tapauksessa talvella tehdään töitä paljon ja pitkästi. Mieluummin treenattaisiin puuterilumessa kuin koppurahiekassa, mutta tilanteen mukaan mennään.”

    ”Ensimmäisen matkan voiton jälkeen tunsi, että hevosen formi on niin hyvä kuin se vain olla saattaa. Silloin tuli jopa vähän sellainen harmitus, kun rupesin ajattelemaan, että jos tapahtuu jotakin ja näin hyvässä kunnossa oleva hevonen ei voitakaan kuningatarkisaa.”

    Santtu Raitala

    Jockas Rita kääntyy kahdeksanvuotiaaksi, eli se on huipputason suomenhevoseksi edelleen nuori.

    ”Tuon ikäisen hevosen pitäisi todennäköisesti vielä parantaa”, Raitala myöntää.

    ”Tietysti tavoite on, että hevonen kehittyy eikä taannu, ja sen eteen tehdään asiat niin hyvin kuin osataan. Ritalla pitäisi olla kehityksen varaa monessa asiassa, ja starttirutiinihan sillä on suomenhevoseksi aika vähäinen. Kun asiat menevät oikeilla urilla, uskon, että himpun verran kehittymisen varaa on monella osa-alueella.”

    Santtu Raitala on hallinnut Suomen ajajaliigaa vuodesta 2019 alkaen ja ajanut jo yli 3100 voittoa. Hän on voittanut lähes kaikki kotimaiset suurkilpailut ja pärjännyt myös maailmalla. Oman hevosen kanssa voitettu klassikkokisa on kuitenkin ollut monella tavalla erityinen.

    ”Ajatuksissa olen palannut siihen viikonloppuun jopa ihmeellisen paljon”, Raitala kertoo.

    ”Ehkä suurin hetki oli se, kun kisan voitto varmistui ja sitä sai hetken aikaa rauhassa hevosen rattailla palastella. Ritan suorituksista sinä viikonloppuna arvostin eniten sitä, että se voitti mailin osamatkan johtavan rinnalta. Ne tulivat Lumi-Oosan kanssa viimeiset parisataa metriä oikein tosi lujaa.”

    Kuningatarkisan voittoa juhlistettiin suurtapahtuman perinteiden mukaisesti kärryjen nostolla.
    Kuningatarkisan voittoa juhlistettiin suurtapahtuman perinteiden mukaisesti kärryjen nostolla. Kuva: Elina Paavola

    Raitala muistuttaa Kuninkuusravien formaatin ainutkertaisuudesta. Kun kahden päivän aikana ajetaan kolme osamatkaa, paljon voi tapahtua. Raitala kertookin avausmatkan voiton jälkeen nousseen jopa yllättäviä tunteita.

    ”Ensimmäisen matkan voiton jälkeen tunsi, että hevosen formi on niin hyvä kuin se vain olla saattaa. Silloin tuli jopa vähän sellainen harmitus, kun rupesin ajattelemaan, että jos tapahtuu jotakin ja näin hyvässä kunnossa oleva hevonen ei voitakaan kuningatarkisaa”, hän kertaa.

    ”Mietin sitä, että jos minä tai hevonen teemme jonkun virheen tai tapahtuu jotakin ihan muuta, minkä takia tulee epäonnistuminen. Edessä oli vielä kaksi osamatkaa, ja sellaisessa kokonaisuudessa on merkittäväkin todennäköisyys, että jotakin voi tapahtua.”

    Tulevaan kauteen lähdettäessä asetelma on erilainen. Jockas Rita ei ole enää nuori ja nouseva haastaja, vaan hallitseva ravikuningatar, jonka vallasta suistamista muut tavoittelevat.

    ”Viime talvena ja vielä keväällä tiesi, että hevosen täytyy pystyä nostamaan merkittävästi suoritustasoaan, jos sillä haluaa kilpailla avoimella tasolla. Nyt tietää, että suoritustaso toivottavasti ja todennäköisesti on vakiintunut avoimelle tasolle”, Raitala summaa.

    Kilpailu-uran on tarkoitus näillä näkymin jatkua useamman vuoden ajan.

    ”Tietysti olen sitä joskus miettinyt, mutta koen niin, että Ritan suoritukset määrittelevät sen asian. Ura päättyy sitten, kun se tuntuu oikealta”, Raitala määrittelee.

    ”Rita on meille tärkeä kilpahevosena, mutta olisi tietysti myös tosi hienoa saada Ritasta myös varsoja.”

    Jockas Rita kohtasi aikuiset huipputammat ensimmäisen kerran juhannuksen Nordic Queenissa. Vallanvaihto alkoi kirivoitolla ohi vanhojen kuningatarten Suven Sametin ja Lumi-Oosan.
    Jockas Rita kohtasi aikuiset huipputammat ensimmäisen kerran juhannuksen Nordic Queenissa. Vallanvaihto alkoi kirivoitolla ohi vanhojen kuningatarten Suven Sametin ja Lumi-Oosan. Kuva: Elina Paavola

    Tänä vuonna Jockas Ritan kilpailukausi kesti vain kuusi kilpailua ja reilut kuusi viikkoa. Se aloitti kautensa juhannuksen Nordic Queenissa ja lopetti sen elokuun alussa kuningattarena.

    ”Ensi vuonna ajaisin mieluummin ainakin pari starttia enemmän, mutta vaikea tietysti ihan startin tarkkuudella sanoa, paljonko se voisi olla”, Raitala pyörittelee.

    ”Kausi ei missään tapauksessa ala kovin aikaisin, sen määrittävät jo olosuhteetkin. Aletaan ajaa mieluummin sitten, kun kelit ovat kevään jäljiltä vähän stabiloituneet kotonakin. Tietysti riippuu siitäkin, millaisia lähtöjä on tarjolla, mutta toiveissa on, että hevonen olisi kilpailuvalmiudessa toukokuussa.”

    Suomenhevostammojen kilpailukausi keskittyy varsin tiukasti kuningatarkisan ympärille. 15 000 euron ykköspalkinnolla ajettu Nordic Queen on kauden toinen selkeä kohokohta.

    Santtu Raitala toivoo, että kylmäveritammoille voisi olla enemmän yhteisiä kilpailumahdollisuuksia.

    ”Olisi kaikin puolin hienoa, jos kylmäverisille olisi joku yhteispohjoismainen tammalähtö myös muualla kuin Suomessa. Sellaisen kokisin hirmu mielenkiintoisena lisänä tarjontaan, kun ruotsalaiset ja norjalaiset tammat kuitenkin ovat tervetulleita useampaankin suomalaiseen kisaan. Olisi kiva, jos asiassa olisi vastavuoroisuutta esimerkiksi Elitloppet-viikonloppuna.”

    Lisää aiheesta
    • MT Hevosten suorassa tallialueen lähetyksessä on lauantaina vieraana maamme ykkösohjastaja Santtu Raitala.

      Ohjelmat | 3000 voiton Santtu Raitala MT Hevosten lähetyksessä: ”Vuositasolla 1 500 lähtöä – suurimman osan häviää joka tapauksessa”

    • Pekka Korpi kävi Jockas Ritan perusteellisesti läpi muun muassa tekemälle tammalle ontumatutkimuksen. Vasemmalla Santtu Raitala ja Valtteri Lintula, Jockas Ritan kanssa Anniina Pekonen.

      Ravit | Ravikuningatar Jockas Ritan salainen ase oli Pekka Korpi

      Tilaajalle
    • Jockas Ritan aloitus kuninkuusravitasolla oli häikäisevä.

      Ravit | Jockas Rita ansaitsee kehuista ehkä suurimman: sitä voi verrata jopa Vekkuliinaan

      Tilaajalle
    • Oi onnea jakamatonta! Näin nousevat ravikuningattaren kärryt.

      Ravit | Valta vaihtui – Jockas Rita sulatti vastustajat ja sydämet

      Tilaajalle
    • Antti Ojanperä oli Jockas Ritan rattailla kuninkaallisissa seremonioissa. Taustalla myös hallitsijapari V.G. Voitto.

      Ravit | Antti Ojanperä liikuttui Jockas Ritan loistosta: ”Mieletöntä, että ollaan tässä tilanteessa”

      Tilaajalle
    • Cordiitta ansaitsi jo viisivuotiaana päättyneellä urallaan lähes 70 000 euroa ja juoksi ennätyksen 22.8a. Kuvassa tamma neljävuotiskeväänä Pekka Vilpposen ohjastamana Kuopiossa.

      Hevoskasvatus | Cordiitta oli kilparadalla jättiläinen ja siitoksessa vielä suurempi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Santtu Raitala
    Jockas Rita
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle