
Suomalaiset Katja Melkko ja Janne Soronen pyörittävät valmennustoimintaa Tukholman liepeillä Ruotsissa. Melkko on tallin vastuuvalmentaja, mutta brändinä on Team Melkko-Soronen. Ja vauhti siis melkoinen!
Tiistain ja keskiviikon derbykarsintojen jälkeen rumba jatkuu perjantaina sekä Bergsåkerin kaksipäiväisissä raveissa että Oslossa Bjerken radalla Norjan Kriteriumin karsinnoissa. Lauantaina Bergsåkerissa High On Pepper kilpailee puolestaan miljoonan kruunun ykköspalkinnosta Sundsvall Open Trotissa ja See My Muscleskin starttaa T75-lähdössä samoissa raveissa.
”Aika moneen suuntaan mennään, mutta ihan hyvin tämä on saatu toimimaan kuitenkin”, Janne Soronen myhäilee.
”Jännät paikat on monena päivänä, enkä tiedä oikein sanoa, minne ilmansuuntaan on eniten odotuksia. Ainakin Vermon lähdöissä ollaan aika toiveikkaita, vaikka lähtörata-arvonnat eivät suosineet meitä yhtään.”

Sorosen itsensä tie vie Malmön Jägersrohon, missä ajetaan tiistai-iltana Ruotsin Derbyn ja tammaderbyn karsinnat. Illan hämärtyessä ravien päätöslähdössä tallista kilpailee Kendall Sisu, joka lähtee matkaan numerolla kaksi. Kendall Sisun joukkue on hyvinkin suomalainen, sillä rattailla on Mika Forss ja omistajatkin suomalaisia.
”Ei tamma ihan ikäluokan parhaille riitä, mutta sen asenne on valtavan hyvä. Oikein nappiin onnistuessaan se voisi olla kahden joukossa ja päästä tavoittelemaan isoa pottia, mutta siihen vaaditaan kyllä jo monen asian menoa sen kannalta hyvin”, Janne Soronen arvioi.
Keskiviikkona Vermossa on Derbyn karsinnoissa mukana kolme tammaa, Oxeye Daisy (T65-2), Lightning Stride (T65-3) ja Relevant Stride (T65-6).
”Strideihin uskotaan kyllä paljon paikoista huolimatta. Jos ne menevät tasollaan onnistumisen pitäisi olla kaikesta huolimatta lähellä. Ihan voitoista ajetaan, jotta saataisiin hyvät paikat finaaliin”, Soronen painottaa.
”Kuskit valikoituivat sillä, että hevoset olivat tuttuja, Santtu Raitalalle Lighning Stride ja Jorma Kontiolle relevant Stride. Jos ne menevät finaaliin, meille kävisi hyvin, että samat kuskit jatkaisivat. Molemmat tuntuvat hyvin riittäviltä tähän yhteyteen.”
Tallin kolmas edustaja Oxeye Daisy oli viime vuonna Kriteriumin kuudes, mutta tänä vuonna se on kilpaillut vasta kahdesti.
”Oxeye Daisy on kasvanut viime vuodesta ihan älyttömästi, ja kurvitekniikka vähän katosi siinä kasvupyrähdyksessä”, Soronen taustoittaa.
”Se on saatu nyt aika hyväksi, mutta siitä se paljon riippuu tuossa, kuinka ravi pysyy kasassa. Tamman fyysinen valmius on tauosta huolimatta hyvä. Kykyjäkin sillä on enemmän kuin voittosummasta voi päätellä. Jos ravi sujuu kaikissa kohdissa, se voi myös taistella finaalipaikasta, mutta siihen liittyy tosiaan vähän epävarmuutta.”

Perjantaina Bjerkeen Norjan Kriteriumin karsintoihin mennään ori I.D.Hipster Onella (T5-1) ja Bergsåkeriin Västerbo Eurolla (T64-4).
”I.D. Hipster Onessa on aineksia hyvin paljoon, mutta viime startti oli pettymys. Ori meni jotenkin jännityksestä jumiin Solvallassa. Se pystyy finaalipaikkaan, jos suorittaa tasollaan, mutta on vähän arvoitus kuitenkin. Kykyjä joka tapauksessa on ihan erilaisiin lukuihin, kuin mitä on nähtävissä nyt.”
Lauantai on Ruotsin T75-päivä ja High On Pepper juoksee ykkösradalta päälähdössä (T75-7) ja See My Muscles (T75-5) pari lähtöä ennen sitä.
”High On Pepper palautui mainiosti Åbyn isosta kisasta ja on mielenkiintoinen tuosta ykkösradalta. Ei se mitään keuloja pysty nyt pitämään, mutta viimeksi Pepperi näytti avaavansa ihan hyvin. Esimerkiksi Borups Victoryn selkä olisi hyvä paikka, mutta en osaa sanoa, riittääkö nopeus sinnekään, toivottavasti. Kuitenkin ruunalla on tässä saumaa taas aika kärkisijoille. Se on hyvässä iskussa.”
”See My Musclesilla jäi vähän voimia talteen viimeksi kärjen takana, ja siksikin startataan viikon välein. Plus että se on ollut hyvä aiemminkin tällä starttivälillä. Tehtävä näyttää sopivalta, mutta paikka jäi vähän ulos. Voisin kuvitella, että Jorma koettaa tuolta eteenpäin, enkä yllättyisi nyt, jos se taistelisi vaikka voitosta.”