

Estemestaruuksissa hopeaa voittivat hienot radat tehneet Jussi Tapani ja Koomikko, ja pronssimitali meni ihastuttavalle Mattilan Toivolle uuden ratsastajansa Venla Vastamaan kanssa.
Virheitä kaksipäiväisessä kilpailussa tuli paljon, ja pronssiratsukko sai kolmelta radalta kaikkiaan neljä pudotusta. Koomikolta putosi kaikkiaan kolme, ja Vaahterikon Ryminältä yksi.
Ratsukoista moni hylättiin, kun nykysääntöjen mukainen enimmäisvirhemäärä ylittyi. Ratsukko saa saada radalla korkeintaan neljä pudotusta tai sitten kiellon ja kolme pudotusta saadakseen hyväksytyn tuloksen. Haukilehdon mukaan derbykentän pohja oli hyvässä kunnossa, mutta radat olivat pitkiä ja niissä oli myös tekemistä.
Vaahterikon Ryminästä (Corleone – Repen Poika) piti alun perin tulla kouluhevonen, mutta Linnea Haukilehto tunsi heti ensimmäisellä yhteisellä treenikerralla, että silloin jo 10-vuotias hevonen on mestaruustason hyppääjä.
Vaahterikon Ryminän ovat kasvattaneet oriveteläiset äiti ja tytär, Mirkka ja Joanna Äikäs.
Emätamma Repeläinen (Repen Poika – Ero-Ponsi) tuli heille kantavana, vatsassaan ori Haavislainen (i. Haavekuva). Repeläinen juoksi muutaman startin 6- ja 7-vuotiaana, ja 8-vuotiaana se sai jo ensimmäisen varsansa. Niitä se ehti saada kaikkiaan kahdeksan, joista kuusi viimeistä ratsuoriista.
Mirkka Äikäs näkee, että Repeläisen varsoja eniten yhdistävä asia on erinomainen luonne, mikä on tarpeen niin harraste- kuin kilpahevosellekin. Askellajeihin se on jättänyt hyvää käyntiä ja laukkaa.
Haukilehto löytyi Ryminän selkään, kun alettiin suunnitella oriin ratsukantakirjausta, johon suomenhevosilla kuuluu aina myös suhteellisen vaativa estekoe.

Äikäs piti kovasti Haukilehdosta ratsastajana, mutta pitkä välimatka Orivedeltä Tuusulaan ratsastajan luo arvelutti. Haukilehto oli kuitenkin innokas kokeilemaan oria, ja tapaaminen sovittiin Hyvinkäälle. Haukilehto teki hyppytreenit ja totesi Äikkäälle, että sinulla on tässä mestaruustason hevonen.
Ryminän isä Corleone on kolminkertainen koulumestari, joka on myös hypännyt itse hyvin. Haukilehtoa isän nimi ei alun perin oikein innostanut, mutta Ryminän myötä mielipide on muuttunut.
Ennen oripäiviä 2024 ehdittiin treenata viitisen kertaa, eikä Ryminä ollut vielä oripäivillä parhaimmillaan, vaan vielä vähän hidas. Oripäivien jälkeen päätettiin kuitenkin keskittyä kilpailuissa esteisiin, ja valinta osoittautui oikeaksi. Heti ensimmäinen kausi oli menestyksekäs, ja molemmilla estekilpailukausillaan ori on sijoittunut jokaisessa kansallisessa startissaan.
”Se on ihan sikahyvä. Aivan sikahieno”, Haukilehto kuvaa Ryminää. ”Luonne on kymppi.”
Kasvattajakilpailuun Ryminä osallistui kuusivuotiaana koulupuolella kilpailun kertaalleen omalla Säämiehellään voittaneen Anne Leinosen ratsastamana, mutta sille uralle Ryminä ei ollut tarpeeksi aktiivinen.
”Se on näyttävä hevonen, jolla on hienot liikkeet. Se meni mukavasti, mutta oli mukavuudenhaluinen, toisinaan laiskanpulskea”, Äikäs kuvailee.

Valmentajien kanssa yritettiin keksiä, miten hevosesta saadaan paras irti kouluradalla, kun hevonen ajatteli, että kyllähän tämä mummoravi on aivan ok.
Ratkaisu olikin lopulta lajinvaihto. Esteistä Ryminä tuntuu motivoituvan koko ajan vain enemmän.
Haukilehto kertoo, että Ypäjällä hän sai ensimmäiset kaksi rataa vain nauttia kyydistä. Viimeinen 115-ratakaan ei ollut haastava korkeuden puolesta, mutta ori oli vähän väsynyt, ja ratsastajan piti auttaa ja tukea sitä enemmän.
Haukilehdon taitava ratsastus on tietenkin iso asia Ryminän menestyksessä, mutta se on myös suomenhevoseksi varovainen. Äikäs ei keksi tähän selitystä.
”Laukka on todella hyvä, se edesauttaa. Mutta ei se muuten ole mitenkään erityisen herkkä tai säikky, vaan hyvinkin rento-reino”, hän kuvaa.

Äikkäiden viikonloppu oli kaikkiaan ikimuistoinen, sillä toinen kasvatti Vaahterikon Kuiske (Ponuveikko – Hiluveri) sijoittui kouluratsastuksen Kasvattajakilpailussa Anna Tuomiojan kanssa toiseksi.
Äikkäiden siitostammat Repeläinen ja Vaahterikon Kuiskeen emä Tiinan Kukka ovat molemmat jo menehtyneet yli kaksikymppisinä. Siitostammaksi on tulossa kilpauransa jälkeen Vaahterikon Ryminän täyssisko Vaahterikon Ramona. Lisäksi tänä vuonna uudeksi siitostammaksi löytyi ravisukuinen tamma Menetin (I.P. Vektori – Jaanen Suikku). Sen odotetaan varsovan ensi keväänä Savelan Hemulista, ja jatkossa sen on laskettu olevan sopiva morsian Ryminälle.
”Vielä Ryminää ei ole päästetty niihin hommiin”, Äikäs kertoo.
Hän kertoo olevansa itse aivan tammaihminen, mutta kiltteytensä ansiosta Ryminä jäikin kotiin ja oriiksi.
Hevosen ominaisuudet määräävät, mitä tehdään – ja se periaate toi kouluratsastajan talliin estemestaruuksien voittoloimen.