• Varenne oli lajinsa viimeinen

    Mikkelin raviradalla kesätöissä vuonna 2002 ollut Kaj Närhinen muistelee legendaarisen Varennen vierailua Suomessa.
    Tilaajalle
    Varenne sai aikaan bileet, minne tahansa menikin.
    Varenne sai aikaan bileet, minne tahansa menikin. Kuva: Thomas Blomqvist / TR Bild
    MT Hevoset|Ravit
    18.8.202621:00
    Kolumni
    Kaj Närhinen

    Tiistaina 31 vuoden iässä kuollut italialainen huippuravuri Varenne oli monella tapaa poikkeusyksilö. Suomalaisen Jori Turjan valmentama ja Iina Rastaan hoitama ori voitti kaikki tärkeimmät eurooppalaiset suurkilpailut. Monet näistä useaan kertaan.

    Kilpailusuorituksiakin isompi asia oli huippuoriin saavuttama kansansuosio. Kotimaassaan Italiassa Varenne oli superjulkkiksen asemassa kuolemaansa asti. Ainutlaatuinen teko kilpahevoselta, jonka ura päättyi yli kaksikymmentä vuotta aiemmin.

    Yksikään nykyinen huippuhevonen ei tule yltämään samanlaiseen maineeseen.

    Varenne kilpaili uransa aikana vain kerran Suomessa. Jori Turja sai omistajilta lupauksen yhdestä suomalaisesta kilpailusta. Valinta osui näin jälkikäteen ajatellen koko suomalaisen raviyhteisön onneksi St Michel -ajoon.

    Varennen asemasta kertoo paljon se, että St Michel -viikonloppu oli tarkoitus ajaa 20.–21. heinäkuuta. Varennen kilpailukalenteriin sopi paremmin ajaa Mikkelissä viikkoa aiemmin.

    Mikkeli ja Lappeenranta pääsivät keväällä nopeasti yhteisymmärrykseen ravipäivän vaihdosta. Suomalaisen raviurheilun etu meni yksittäisen raviradan edun edelle.

    Mikkelin raviradan pitkäaikainen toimitusjohtaja Jaakko Laitinen totesi jälkikäteen, ettei St Michel -ravien markkinointi ollut koskaan ollut niin yksinkertaista. Jori Turja vahvisti Varennen tulon Mikkeliin huhtikuussa. Tämän jälkeen Mikkeli pääsi rummuttamaan suomalaistaustaisen liki voittamattoman huippuoriin tuloa Suomeen.

    Varenne saapui Suomeen hyvissä ajoin. Tänä päivänä on liki mahdotonta käsittää median ja yleisön kiinnostusta tätä huippuhevosta kohtaan. Varennen viimeistelyhiittiä Riihimäen raveissa saapui seuraamaan tuhansia ihmisiä.

    Kilpailun alusviikolla sekä Jori Turja että Iina Rastas olivat tiuhaan eri medioiden tentattavina. Nykyisin tällaisesta medianäkyvyydestä voi vain uneksia.

    Minulla oli onni työskennellä juuri tuona kesänä Mikkelin raviradan toimistossa. Edes vuoden 2012 Kuninkuusravit eivät vedä vertoja vuoden 2002 St Michelin mediahuomiolle.

    Varennen Suomen vierailu sujui loppuun saakka onnellisten tähtien alla. Heinäkuun 14. päivänä Mikkelin raviradalle oli kertynyt virallisen ilmoituksen mukaan reilut 26 000 ihmistä nauttimaan huippuraviurheilusta hienossa säässä. En ole koskaan nähnyt raveissa niin paljon ihmisiä.

    Yleisö sai, mitä halusi. Giampaolo Minucci ja Varenne pysäyttivät kellot uusiin ME-lukemiin 09,3a. Kyseessä oli ensimmäinen 10-rajan alitus Euroopassa. Ennätyksen kovuutta kuvaa hyvin se, että se rikottiin vasta vuonna 2012.

    Vaikka Varenne nosti itsensä legendojen joukkoon urheilusuorituksillaan, on hyvä muistaa Jori Turjan ja Iina Rastaan merkitys Varennen takana. Hevosen hyvinvoinnin lisäksi suomalaiskaksikko auttoi omalla erinomaisella panoksellaan rakentamaan huippuhevosen imagoa. Raviurheilun markkinointi kaipaa mediamyllytyksen kestäviä valmentajia ja hoitajia.

    Ennätysjuoksusta on kulunut jo 24 vuotta, mutta pystyn edelleen eläytymään lähdön jokaiseen metriin ja siihen, kuinka yleisö eläytyi lähtöön. Muistan myös ulkoa Kimmo Jokiniemen elegantin selostuksen.

    Nostalgiset muistelut on hyvä päättää jo edesmenneen Kimmon loppusuoran legendaarisiin sanoihin ”Come on Varenne, come on.”

    Lisää aiheesta
    • Hoitaja Iina Rastas pääsi juhlimaan Varennen kanssa Elitloppetin voittoa vuosina 2001 ja 2002. Kuva jälkimmäiseltä vuodelta. Voiton ohjasti Giampaolo Minucci.

      Ravit | Varenne on kuollut

    • Varenne pysäytti kellot vuoden 2002 St Michel ajossa aikaan 09,3a. Yleisöä oli paikan päällä virallisen lukeman mukaan reilut 26 000.

      Ravit | ”Kaikkien aikojen paras hevonen” – Jorma Kontio muistaa yhä Varennen uniikin voiman ja liikuttuu ylisanoihin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Varenne
    raviurheilu
    St Michel
    Mikkelin ravirata
    ennätys
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle