
Tanskalainen ja ruotsalainen media, ensimmäisenä Aftonbladet, kertoo nyt, että suurimmillaan 100 hevosen valmennustoimintaa pyörittäneelle Bo Westergaardille mätkähti kahden ja puolen vuoden kilpaiIukielto ja noin 10 000 euron sakot päälle. Norjan Kriteriumin aikanaan eri valmennustallista voittaneen I.D.Exceptionalin Skiven viisivuotislähdön Lord Valentinen muistoajon yhteydessä antama näyte sisälsi rauhoittavaa butorfanol-nimistä lääkeainetta. Aineella on myös kipua lievittävä vaikutus. Tapaus tuli julkisuuteen kesällä, mutta tuomion saaminen on venynyt.
I.D. Exceptionalia nelivuotiskaudesta saakka valmentanutta Bo Westergaardia on rankaistu doping- tai lääkeainerikkomuksista aikaisemminkin. Hän muutti 2010-luvulla Norjaan, missä jäi kiinni DMSO:n käytöstä neljällä eri hevosella 2015. DMSO eli dimetyylisulfoksidi vaikuttaa tulehduksia lieventävästi ja auttaa lääkeaineita imeytymään ihon läpi.
Norjan tapauksessakin tuomio kesti. Seurauksena oli yhtä kaikki 2016 alkanut kahden vuoden kilpailukielto, jonka jälkeen Westergaard aloitti uudelleen ravivalmentajana 2018 kotiseudullaan Tanskan Pohjois-Jyllannissa. Valmennustoiminta on tuottanut useita suurkilpailumenestyksiä Tanskan Derbystä alkaen.
Tanskassakin jo 2009 Westergaardin valmennettavan näytteestä oli löytynyt laihdutuslääkettä, mistä oli tullut kahden viikon kilpailukielto. Uusimman tapauksen ratkaisu viipyi siis syystä tai toisesta kauan, mutta viikko sitten kerrottiin, että skandinaavinen antidopingkomitea oli antanut lausuntonsa Westergaardin uusimmasta tapauksesta.
Mielenkiintoista Bo Westergaardin uusimmassa lääkeainetapauksessa juuri nyt on muun muassa se, saavatko tallin hevoset edelleen kilpailla?
Reilusti yli puoli vuotta Skiven näytteenantoa myöhemmin, kun Westergaardin valmennettavat ovat voittaneet kymmeniä lähtöjä monessa maassa tapauksen ja tuomion välissä, Tanskan ravien keskusjärjestö DTC on vihdoin antanut tuomionsa Skiven tapauksesta. Bo Westergaard siis suljetaan pois kaikesta ravikilpailutoiminnasta kahdeksi ja puoleksi vuodeksi sekä tuomittiin vielä 75 000 Tanskan kruunun eli noin 10 000 euron sakkoihin. Westergaardilla on 30 päivää aikaa valittaa tuomiosta.
Mielenkiintoista Bo Westergaardin uusimmassa lääkeainetapauksessa juuri nyt on muun muassa se, saavatko tallin hevoset edelleen kilpailla. 28. joulukuuta Skivessä ajettavalle yhteispohjoismaiselle T75-kierrokselle esimerkiksi on ilmoitettu tallin hevosia. Samoin tapaninpäivän Solvallan 75-finaalien listoilla ja pelattavana on klass II:n finaalipaikan lunastanut tallin Striking Eagle, jonka ohjiin on ilmoitettu nuori tanskalaislupaus Nicklas Korfitsen.
Linkki suuren ruotsalaisen iltapäivälehden Aftonbladetin uutiseen Bo Westergaardin tuomiosta.