• Ratsastajainliiton uuden hallituksen on keskityttävä rakentamiseen, ei rikkomiseen

    On toivottavaa, että Ratsastajainliiton uuteen hallitukseen saadaan tekijöitä, ei vain arvostelijoita.
    Tilaajalle
    Liiton väistynyt puheenjohtaja Marjukka Manninen muistutti paralympiakomitean muutaman vuoden takaisesta virheestä, joka vei komitealta yli kahden miljoonan tuet. Hakemuksen päivän myöhässä lähettänyt pääsihteeri sai asiasta varoituksen.
    Liiton väistynyt puheenjohtaja Marjukka Manninen muistutti paralympiakomitean muutaman vuoden takaisesta virheestä, joka vei komitealta yli kahden miljoonan tuet. Hakemuksen päivän myöhässä lähettänyt pääsihteeri sai asiasta varoituksen. Kuva: Lari Lievonen
    MT Hevoset|Ratsastus
    2.7.202620:00
    Analyysi
    Miia Lahtinen

    Suomen Ratsastajainliiton kriisi laukesi keskiviikkona päivällä, kun Ratsastajainliiton hallitus ilmoitti eroavansa tehtävästään.

    Tilanne on ristiriitainen. On päivänselvää, että hallitus ei ole huolehtinut yhdestä tärkeimmästä velvoitteestaan eli liiton taloudesta.

    Myös urheilupuolella on tehty selkeitä virheitä. Materiaalien luovuttaminen vuosikokouksen valitsemalle tarkastusryhmälle oli luvattoman vaikeaa.

    Talouden kanssa tapahtunut moka oli sitä mittaluokkaa, että eroamista odotettiin ja se kai oli asiaan kuuluvaa.

    Samalla se oli surullinen asia. Hallitus oli monipuolinen ja osaava. Ratsastuskoulut ja kilpailuiden järjestäminen olivat edustettuina vahvasti, ja ne ovat kaksi alan aivan ehdotonta asiaa.

    Hallituksessa oli myös 150-tasolla esteitä kilpaileva eläintenkouluttaja, mikä on maailmanlaajuisestikin harvinainen yhdistelmä. Kerrottakoon hänen tavoitteensa: se oli kouluttamiseen sekä hevoslajin ymmärtämiseen liittyvän testin tuominen lajilisensseihin koirapuolta jäljitellen.

    Puheenjohtajan osaamista olivat yhteiskuntasuhteet ja on hän kansainvälinen pararatsastustuomarikin.

    Kokouksessa äänestettiin hallituksen jäsenten vastuuvapaudesta henkilö kerrallaan, mistä muodostui ikävä näytös. Onneksi hevoset ja hevosurheilu ovat niin koukuttavia ja sitovia, että todennäköisesti henkilöt pysyvät lajissa mukana karusta kokemuksesta huolimatta.

    Median roolia kriisissä on vaikea sisältä päin analysoida. Nimenomaan tarkastusryhmän vaikeudet saada materiaaleja olivat asia, joka sai median aiheellisesti kiinnostumaan ja kirjoittamaan.

    Ratsastajainliiton ympärillä käydyssä keskustelussa heijastuu tämän hetken yhteiskunnallinen ilmapiiri, jossa huomiota haetaan ja saadaan näkyvillä ulostuloilla, suurentelulla ja mustamaalauksella.

    Vastenmielisin ilmiö ratsastuksen kriisikevään aikana on ollut kohtuuton mielipidevaikuttaminen.

    Ratsastajainliiton ympärillä käydyssä keskustelussa heijastuu tämän hetken yhteiskunnallinen ilmapiiri, jossa huomiota haetaan ja saadaan näkyvillä ulostuloilla, suurentelulla ja mustamaalauksella.

    On vaikea sanoa, ajatteleeko joku ihan oikeasti, että ratsastuksen huonot luvut joka osa-alueella johtuisivat liiton hallituksesta.

    Jos näin on, ainakin hän on onnistunut pysymään visusti hevoskuplan sisällä. Muun Suomen otsikot kun kertovat nousseista kustannuksista ja työttömyydestä sekä kauhistelevat terveyskeskuskäyntien hintaa.

    Viidenkympin ratsastustunti ja melkein tonnin kisaviikonloppu eivät ole monelle nyt itsestäänselvyyksiä.

    Seuraavaksi olisi tärkeää saada uusi, hyvä, monipuolinen ja yhteistyökykyinen hallitus. Se ei toivottavasti muodostu vain ekonomeista ja juristeista, vaan alan monipuolisista osaajista.

    Mutta juuri siksi eteenpäin on katsottava. Seuraavaksi olisi tärkeää saada uusi, hyvä, monipuolinen ja yhteistyökykyinen hallitus. Se ei toivottavasti muodostu vain ekonomeista ja juristeista, vaan alan monipuolisista osaajista.

    Tarvitaan visioita, lajiosaamista ja ymmärrystä.

    Tärkeää on, että mukaan uskaltautuvat myös ihmiset, joilla ei ole riidanhalua.

    Niin loputtoman moneen kertaan sanottua kuin onkin, hevosala kaipaa yhteen hiileen puhaltamista.

    Kirjoittaja on MT:n avustaja ja ratsastuskouluyrittäjä.
    Lisää aiheesta
    • Eronneen hallituksen jäsenistä Valtteri Gundersby, (vas.), Salla Varenti, Carina Nyholm ja Aki Karhapää kuvattuna tiistai-illan kokouksessa.

      Ratsastus | Ratsastajainliiton hallitus eroaa

    • Tarkastusryhmän juridinen neuvonantaja Antti Linna (vas.) käytti puheoikeuttaan ja mainitsi diplomi-insinööri Niklas Närhisen (oik.) sopivan Ratsastajainliiton hallituksen jäseneksi. Närhinen valittiinkin mukaan.

      Ratsastus | Ratsastajainliiton kokous kesti puoli kahteen yöllä – ei vastuuvapautta, hallituksen jatkosta järjestetään uusi kokous

      Tilaajalle
    • Håkan Wahlman on toiminut usean vuoden ajan liiton toiminnantarkastajana.

      Ratsastus | Håkan Wahlman varoittaa Ratsastajainliittoa koskevista uusista taloudellisista uhkista

      Tilaajalle
    • Tarkastustyöryhmän vetäjä Håkan Wahlman esitteli ryhmän havaintoja.

      Ratsastus | Ratsastajainliitto kokoontui kriisitunnelmissa – ensimmäiset neljä tuntia selvityksiä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ratsastus
    hevosurheilu
    hallitus
    talous
    Suomen Ratsastajainliitto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle