• Aleksi Flink viihtyy työssään: ”Oppii paljon ja tallin tulokset paranevat vuosi vuodelta”

    Nuori hevosenhoitaja ajaa myös mielellään kilpaa.
    Tilaajalle
    Aleksi Flink toivoo tulevaisuudessa aloittavansa oman valmennustallin pidon.
    Aleksi Flink toivoo tulevaisuudessa aloittavansa oman valmennustallin pidon. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    16.4.202507:00
    Kaj Närhinen

    Suomalaistaustainen Aleksi Flink on työskennellyt Mattias Djusen palveluksessa jo neljä vuotta. Suomalaishoitajan passihevoset ovat menestyneet hienosti.

    Toissa vuoden elokuussa Flinkin hoitama A Teaser voitti tammojen mailin matkan E3-finaalin Rommessa. Viime vuonna Aleksi Flink sai juhlia Vidgrénin perheen omistaman Fine Mannersin kanssa kahdeksaa voittoa. Elitloppet-perjantaina Fine Manners voitti todella kovalla täyden matkan tuloksella 11,7a.

    ”Solvallan Elitloppet-perjantain voitto ja esitys ylipäätään oli todella hieno. Fine Manners sijoittui toiseksi tapaninpäivän T75-finaalissa Solvallassa. Se on vielä talvitreenissä. En oikein tiedä, milloin valmentaja on kaavaillut aloittavansa kauden ruunan kanssa”, kertoo Aleksi Flink.

    Tällä kaudella hän toivoo pääsevänsä vielä kovempiin lähtöihin passihevostensa kanssa. Mattias Djusen talliin kesken viime kauden siirtynyt Staro Mack Crowe aloitti kauden voitokkaasti Gävlessä pari viikkoa sitten. Aleksi Flinkin hoitama ori starttaa seuraavaksi pääsiäissunnuntaina Rommen Paralympia-karsinnassa. Karsinnan voittaja on velvoitettu osallistumaan finaaliin Åbyssa. Finaali ajetaan samana viikonloppuna kuin Finlandia-ajo. Staro Mack Crowen kauden jatko riippuu näin ollen Rommen startin menestyksestä.

    ”Finlandia-ajosta on ollut aiemmin puhetta. Mikäli ymmärsin oikein, niin omistajia ja valmentajaa olisi kiinnostanut Seinäjoki Racekin. Olisi mukava päästä käymään Suomessa passihevosen kanssa. Viimeksi kävin Suomessa kilpailemassa Global Classifiedin kanssa Killerin Eliitissä vuonna 2023.”

    Aleksi Flink on ollut Mattias Djusella töissä neljän vuoden ajan. Viime vuoden Elitloppet-lauantaina Flink lämmitti Mattias Djusen The Flying Eaglea.
    Aleksi Flink on ollut Mattias Djusella töissä neljän vuoden ajan. Viime vuoden Elitloppet-lauantaina Flink lämmitti Mattias Djusen The Flying Eaglea. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Fine Mannersin ja Staro Mack Crowen lisäksi Aleksi Flinkin passihevosista löytyy myös viime vuonna Jeppe Juelin valmennuksessa Tanskan Derbyn voittanut Icebreaker.

    ”Saan työskennellä todella hienoluokkaisten hevosten kanssa. Tämä on kyllä oivallinen työpaikka, oppii paljon ja tallin tulokset paranevat vuosi vuodelta.”

    24 vuotta kuluvana vuonna täyttävä Flink ajaa myös mielellään kilpaa hevosenhoitajan työn ohessa. Hiljattain Flink sijoittui toiseksi Solvallan oppilaslähdössä työnantajansa valmentamalla Glolal Debendablella. Tulos mailin matkalta oli mainio 11,2a. Oppilaslähtö oli samalla perinteikkään Guldklockan-kilpailusarjan osalähtö.

    Flink oli mukana viime vuoden finaalilähdöissä. Menestys jäi kuitenkin laihaksi. Tämän vuoden kilpailusarjasta Flink toivoo revanssia viime vuodelle. Keskiviikkoiltana nuori ohjastaja yrittää hankkia lisää pisteitä finaalipaikkaan. Illan kuudentena lähtönä ajettavassa Guldklockan-karsinnassa Aleksi Flink ajaa työnantajansa valmentamaa Lady Gaagaata.

    ”Finaalilähtöjen hevoseni eivät olleet ihan parhaassa iskussa juuri tuolloin. Toivottavasti pääsen tänä vuonna uudestaan finaaliin ajamaan. Olisi hienoa voittaa Guldklockan-finaali. Se on todella perinteikäs oppilasohjastajien kilpailu.”

    Mattias Djuse (vas.), Aleksi Flink ja Juha Vidgrén juhlimassa Fine Mannersin voittoa viime vuoden Elitloppet-perjantaina.
    Mattias Djuse (vas.), Aleksi Flink ja Juha Vidgrén juhlimassa Fine Mannersin voittoa viime vuoden Elitloppet-perjantaina. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Viime kaudella Flink ajoi 34 starttia. Tänä vuonna tilastoista löytyy 11 lähtöä, joista yksi on päättynyt voittoon.

    Aleksi Flinkillä on ollut välillä hevosenhoitajan työn ohella myös omia hevosia valmennuksessaan. Tällä hetkellä valmennuslistalta ei löydy hevosia. Tulevaisuuden haaveena on kuitenkin oman tallin pidon aloittaminen. Sitä ennen olisi tarkoitus käydä opintomatkalla rapakon takana.

    ”Oman tallin pito kiinnostaa ilman muuta minua. Mutta sitä ennen olisi tärkeä saada lisäoppia hevosten valmentamisesta.”

    ”Tavoitteena olisi päästä Åke Svanstedtille töihin Pohjois-Amerikkaan, mutta en ole siis millään tavalla suunnitellut aikataulua lähtemiselle. Katsotaan missä vaiheessa tulisi sopiva paikka lähteä reissuun.”

    Lisää aiheesta
    • Staro Mack Crowe siirtyi kesken viime kauden Katja Melkon valmennuksesta Mattias Djusen talliin. Djusen valmennuksesta Staro Mack Crowe voitti viime kaudella kahdesti. Kuvassa ori Magnus A Djusen kanssa Gävlen elokuisen kultadivisioonan voiton jälkeen.

      Ravit | Mattias Djuse tähtää Suomen suurkilpailuihin

      Tilaajalle
    • Staro Mack Crowe ja Jorma Kontio valmistautumassa Sweden Cupin karsintaan Solvallassa. Kisassa Staro Mack Crowe otti lähtölaukan.

      Ravit | Katja Melkon tallin tähti uudelle valmentajalle

      Tilaajalle
    • Magnus A Djusen ohjastama Fine Manners otti ylivoimaisen voiton Elitloppet-perjantaina.

      Ravit | Vidgrénin perheen Fine Manners Elitloppet-viikonlopun ensimmäinen suomalaisvoittaja

      Tilaajalle
    • A Teaserin E3-finaalivoittoa olivat juhlimassa kolme sukupolvea Djusen perheestä. E3-sankarittaren hoitaja on suomalaiset sukujuuret omaava Aleksi Flink (A Teaserin oikealla puolella kuvassa).

      Ravit | Tammojen E3-finaalissa Mattias Djuselle kaksoisvoitto

      Tilaajalle
    • Aleksi Flink viihtyy raviurheilun parissa. Kuvassa nuori raviammattilainen Örebron E3-finaaleissa reilu viikko sitten.

      Ravit | Ruotsinsuomalaisen Aleksi Flinkin tavoitteena ravivalmentajan ura

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Aleksi Flink
    hevosenhoito
    ravit
    Fine Manners
    Staro Mack Crowe
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle