"Jalostus ja hyvinvointi kulkevat yhdessä”

"Jalostus ja hyvinvointi kulkevat yhdessä. Ei ole toista ilman toista", sanoo hevoskasvatuksen ja raviurheilun keskusjärjestön Suomen Hippoksen jalostusvastaava Susanna Back.

Terveys on tärkeintä. Se tarkoittaa, että jalostukseen valitulla yksilöllä ei saisi olla perinnöllisiä sairauksia.

Hevosen käyttö urheilussa suojelee sitä osaltaan jalostuksen ylilyönneiltä. Silloin ei pääse tulemaan koiramaailmasta tuttuja joidenkin rotujen hengitysvaikeuksia tai rakennevikoja, kun tarkoitus on että hevonen suorittaa omalla huipputasollaan. Kyetäkseen tähän sen pitää olla terve ja hyvinvoiva.

Jalostus on populaation ominaisuuksien kehittämistä. Se on valintaa, jonka tavoite on parantaa rodun geneettistä tasoa. Kun parhaat valitaan jatkamaan sukua, koko rodun ominaisuudet paranevat.

Mutta jos rodun kaikki tammat astutetaan samalla huippuoriilla, kaikki varsat ovat sukua toisilleen ja koko rotu saattaa taantua omiin sisäsiittoisiin sairauksiinsa. Teoriassa on niin, että kokonaisvaihtelu säilyy parhaiten erillisten linjojen kokoelmassa. Mitä enemmän näitä linjoja on, sen vahvempi on geneettinen monimuotoisuus. Jokaisella osapopulaatiolla olisi silloin omat suosikkiorit.

"Jos todella paljon vedetään mutkia suoriksi, voidaan ajatella että suomenhevosen neljä eri jalostussuuntaa ovat tällaisia linjoja", Back sanoo.

On kahdenlaisia periytymisominaisuuksia. On sellaisia, joihin ympäristötekijät eivät vaikuta. Nämä saadaan syntymässä, kuten väri ja jotkin perinnölliset sairaudet. Suurin osa halutuista ominaisuuksista on kuitenkin sellaisia, joissa ympäristö vaikuttaa. Vaikka huipputamman astuttaisi huippuoriilla, varsasta ei silti välttämättä tule huippua. Suorituskyky on juuri yksi tällainen ominaisuus, jossa lahjojen lisäksi vaaditaan harjoitusta. Nopeuden tai hyppykyvyn lisäksi tarvitaan harjoittelun tuomaa kestävyyttä, jotta ylipäätään voidaan puhua suorituskyvystä.

Kuvassa kirmaavat tamma Salasana ja sen varsa Erissana. Kuva: Sanne Katainen

Hevosen jalostustyö on hidasta. Sukupolvien välinen aika on keskimäärin 11 vuotta. Tuossa iässä tamma siirtyy usein kilparadoilta siitokseen, ja se on jo näyttänyt olevansa niin lahjakas ja terve, että sen geenejä kannattaa siirtää eteenpäin. Perinnöllinen vaihtelu, eli että populaatiossa on laajasti erilaisia geenejä ja sen myötä ominaisuuksia, on tässä tapauksessa kullanarvoista, sillä silloin on mahdollista valita tamman tarpeisiin sopiva ori.

Geeneistä puolet tulee orilta ja puolet tammalta, mutta tamman merkitys varsan käytöksessä on suurempi kuin 50 prosenttia johtuen siitä, että emä opettaa varsalle, miten ollaan hevosiksi.

Periytymisastetta pidetään kohtalaisena, jos luku on yli 0,20 ja korkeana, jos se on yli 0,35‒0,40. Voimakkaimmin periytyvät rakenneominaisuudet, ja myös varhain ilmenevä lahjakkuus periytyy hyvin. Ympäristön vaikutus kasvaa koko elämän ajan, ja varsaiässä geenit ovat paremmin "näkyvillä". Sen sijaan hedelmällisyys on melko heikosti periytyvä.

Back arvelee, että voittosumman ja voittoprosentin periytymisen kohdalla on kyse luonteesta, siitä että ravihevosella on halu pysytellä joukon ensimmäisenä. Luonteeseen kuitenkin vaikuttaa hyvin paljon myös ympäristö, laumaseura. Backin mielestä luonne kannattaa aina ottaa huomioon jalostuksessa, oli laji mikä hyvänsä.

Backilla on yksi kultainen sääntö: "Astuta paras sopivimmalla." Kun on valittu muutama hyvä ehdokas, lopullisen valinnan voi tehdä intuitiolla.

Entä jos se oma tamma on niin kiva, että siitä yksinkertaisesti haluaa varsan? Backin mielestä sekin on hyvä peruste. Silloin siinä on todennäköisesti jotain niin hyvää, että sen ominaisuuksia kannattaa siirtää eteenpäin.