• Suomenhevosen geenipankkiin tehdään vain talletuksia

    Suomenhevosista on viimeisen viiden vuoden aikana kerätty geenipankki, johon ei toivottavasti koskaan jouduta turvautumaan.
    Tilaajalle
    Suomenhevosten geenipankkiin on kerätty eri jalostussuuntien perimää. Mukana ovat muun muassa työnhevosori Tuohivirsu, ratsuori Hiljalan Fantom ja ravikuningas Köppinen.
    Suomenhevosten geenipankkiin on kerätty eri jalostussuuntien perimää. Mukana ovat muun muassa työnhevosori Tuohivirsu, ratsuori Hiljalan Fantom ja ravikuningas Köppinen. Kuva: Stiina Hovi, Johannes Tervo, Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Hevoskasvatus
    19.3.202311:00
    Ville Toivonen

    Suomenhevosten jalostusvalintoja ei tehdä vain tammanomistajien pöytien äärellä, vaan myös virallisemmissa ympyröissä. Vuonna 2018 käynnistettiin suomenhevosten säilytysohjelma, jonka geenipankkiin on kerätty suomenhevosoriiden pakastespermaa.

    Suomen Hippoksen jalostusvastaava Susanna Back kertoo projektin puitteissa pakastetun 12 oriin spermaa. Lisäksi samaan geenipankkiin on liitetty Ypäjän Hevosopistolla olleet muutaman jo aiemmin kuolleen oriin pakastespermat.

    Alkuperäinen tavoite on ollut saada geenipankkiin 25 oriin pakastespermaa.

    ”Tavoite on pakastaa vuosittain kolmesta viiteen oritta, eli kahdesta kolmeen oritta sekä kevätkaudella että syksyllä. Resurssit kuitenkin vaihtelevat”, Susanna Back selvittää.

    Tänä keväänä työn alla on kolme oritta. Back ei halua kertoa mitä oriit ovat, sillä niiden päätymisestä geenipankkiin eli käytännössä sperman pakastuskelpoisuudesta ei vielä ole varmuutta.

    Suomen Hippoksen jalostusvastaava Susanna Back kuuluu geenipankin valintoja tekevään työryhmään.
    Suomen Hippoksen jalostusvastaava Susanna Back kuuluu geenipankin valintoja tekevään työryhmään. Kuva: Kimmo Haimi

    Geenipankkiin haluttavia suomenhevosoriita arvioi erillinen työryhmä, jossa Susanna Back on Suomen Hippoksen edustajana. Lisäksi työryhmässä on edustus säilytysohjelmasta vastaavasta Luonnonvarakeskuksesta, Hippoksen jalostusvaliokunnasta, Suomenhevosliitosta ja Suomenratsut ry:stä.

    Susanna Backin mukaan oriiden omistajat suhtautuvat geenipankkiin osallistumiseen poikkeuksetta myönteisesti. Oriiden omistajat saavat palkkioksi muutamia oman oriinsa pakastesiemennysannoksia omaan käyttöönsä.

    Aina sperman kerääminen pakastettavaksi ei kuitenkaan onnistu käytännön syistä.

    ”On aina ihan jonkinlainen pätkä, mikä oriin pitää olla pakastettavana, että homma saadaan tehokkaasti hoidettua. Aktiivisessa kilpailukäytössä olevien oriiden kanssa sellainen on välillä hankalaa toteuttaa”, Back kertoo.

    Tavoitteena on saada joka oriista talteen 50–100 siemennysannosta pakastespermaa. Käytännössä geenipankkia hoitaa VikingGenetics-yhtiö, joka varastoi pakastespermaa Hollolassa. Hanketta varten spermaa voidaan kerätä talteen Ordenojan oriasemalla Pöytyällä, Kiuruvedellä sekä Saaren klinikalla Mäntsälässä.

    ”Meidän pitää tarvittaessa pystyä luomaan nykypäivän populaatio uusiksi.”

    Kuten geenipankkiin kerättyjen oriiden listasta näkee, valinnoissa on korostettu harvinaisempia sukulinjoja ja käyttösuuntia. Susanna Back kuitenkin muistuttaa, että sukulinjojen harvinaisuus ei ole ainoa kriteeri.

    ”Ajatusmaailma on, että meidän pitää tarvittaessa pystyä luomaan nykypäivän populaatio uusiksi”, Back painottaa. ”Se tarkoittaa, että geenipankki ei sisällä pelkästään harvinaisuuksia. On aina syy siihen, miksi tietyt linjat harvenevat eivätkä ole kovin elinvoimaisia.”

    Hyvän terveyden varmistamiseksi geenipankkiin hyväksytään vain jalostusarvosteltuja oriita. Jalostusarvostelun yhteydessä oriille tehdään kattavat tarkastukset.

    ”Ajatus kuitenkin on, että jos suomenhevosella joskus menee todella huonosti, meillä on materiaalia pelastaa tilanne. Silloin ei haluta, että geenipankissa on sellaista, mikä on terveysominaisuuksiltaan kyseenalaista”, Susanna Back kuvailee.

    Vaikka sukujen harvinaisuus ei ole ainoa kriteeri, sitä painotetaan varsin voimakkaasti.

    ”Mielenkiinnolla tutkimme, jos joku harvinainen linja on katoamassa. Sellaisissa tapauksissa saatetaan ottaa yhteyttä oriiden omistajiin ja kehottaa heitä viemään ori jalostusarvosteluun, minkä myötä se voitaisiin mahdollisesti ottaa myös geenipankkiin”, Susanna Back kertoo.

    ”Harvinaisuusaspekti on olemassa, mutta loisimme täysin virheellistä kuvaa populaatiosta, jos mukaan otettaisiin pelkästään harvinaisuuksia. Mukana on myös omien lajiensa ja sukulinjojensa valtiaita.”

    Suomenhevosten geenipankin oriit

    Suomenhevosten geenipankkiin on toistaiseksi säilötty pakastespermaa oriilta A.T. Unikuva (P), Herkko Hurmaus (R), Hermeli (R), Hiljalan Fantom (R), I.P. Lento (J), Isäntä (T), Karski (T), Kilun Peedro (J), Köppinen (J), Metkutus (J), Onnipoika (R), Rannan Ruhtinas (R ja T) , Rapukka (R), Savelan Hemuli (R), Taikuri (J), Tintin Sahrami (P) ja Tuohivirsu (T).

    Hevosen nimen jälkeen suluissa on merkitty mille jalostussuunnalle ori on kantakirjattu. J = juoksija, P = pienhevonen, R = ratsu ja T = työhevonen.

    Lisää aiheesta
    • Hevoset ovat Ella-Irina ja Mari Siliämaan yhteinen harrastus. Molemmilla on oma vuokrahevosensa.

      Ratsastus | Äidin ja tyttären yhteinen rakkaus on hevonen

      Tilaajalle
    • Öystein Tjomsland on saanut tuulettaa viime vuosina useimpien kylmäveristen ikäluokkalähtöjen jälkeen. Syksyllä norjalaisvalmentajan tavoitteena on Suomen valloitus.

      Ravit | Norjalainen menestysvalmentaja: ”Onhan se kumma, ettei suomenhevosilla saa ajaa kilpaa tavallisissa kylmäverilähdöissä Norjassa ja Ruotsissa”

      Tilaajalle
    • Kirppu Turussa Eerikinkadulla.

      Hevoset | "Ori oli todella kovaluontoinen ja vaati ammattitaitoista käsittelijää” ‒ elokuva kertoo ori Kirpun tarinan

    • Vitter on ennätyksellään 18,5a kaikkien aikojen nopein suomenhevonen.

      Ravit | Ravikuningas Vitter ostettiin takaisin vanhaan kotiinsa – ”Noin hienoluontoinen ori on aina mieleinen”

      Tilaajalle
    • Esko Härkälän kanssa kuvassa on Lipassin emä Kihiliina.

      Hevoskasvatus | ”En sitä toista rotua ole ottanut edes vaihdossa...” ‒ puolentoista sadan suomenhevosen kasvattaja sai täysosuman

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomenhevonen
    geenipankki
    Suomen Hippos
    jalostus
    hevosten säilytysohjelma
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle